Lyon: Fourvièren alue vanhassa kaupungissa

Vanhassa kaupungissa on korkea mäki, jonka Saône-joki kiertää. Sen päällä on Fourvieren katedraali, Notre-Dame de Fourvière. Katedraali on korkeimmalla kohdalla ja sen “patiolta” on komeat näkymät itään yli kaupungin.

Katedraali on oikeastaan kaksi kirkkoa päällekkäin: kryptan tilalla on toinen kirkkotila. En muista ihan vastaavaa nähneeni muualla. Paikalla on ollut kirkko ja 1100-luvulla, nykyinen rakennus on pääasiassa 1800-luvulta.

Paikka on ilmeisesti edelleen aktiivisesti kirkkokäytössä, siellä mainostettiin messuja ja pari kaapuihmistä pyöri nytkin alttarilla touhukkaan oloisesti.

Kirkko on myös selvästi tärkeä turistikohde, koska siellä olen tähän mennessä eniten nähnyt ulkomaalaisia turisteja. Tosin hiljaista oli perjantaina puolen päivän aikaan, aika yksin sai paikkoja kierrellä. Edes kirkon matkamuistomyymälä ei ollut auki 🙂

Katedraalin vieressä on toinenkin maamerkki, pikku-Eiffel. Se on tietoliikennemasto, mutta näyttää ihan minikokoiselta Eiffeliltä. Nousin katedraalille ikään kuin takakautta, kapeaa ja jyrkkää, vanhaa kujaa pitkin. Se johti suoraan Eiffelille. Tässä kuvattuna katedraalin takana olevasta puistosta.

Vanha kaupunki levittäytyy kapeina kujina kirkon alla olevalla rinteellä joen rantaan asti, ja jatkuu Saônen toisella puolella Lyonin niemellä Rhône-joelle.

Upea paikka – ja kirkolta alas kävellessä voi istahtaa teelle ja sieni-peruna-crepille johonkin lukuisista kahviloista. Ei paha!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *