Neuvostoliiton arkistoista on tullut vieläkin uusia kirjoja. Varjo Suomen yllä kertoo Stalinin ulkopolitiikan arkistodokumenteista suomalaisesta näkökulmasta ja Hitlerin kuolema selvittää, miten Stalinin turvallisuuskoneisto tutki Hitlerin kuolemaan johtaneita tapahtumia.
Stalin ja Suomi
Timo Vihavainen, Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Sergei Zuravljovin Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot on kokoelma valikoituja arkistodokumentteja, joita on taustoitettu monipuolisesti.
Kirjassa on pari sataa dokumenttia, osa pidempiä ja osa lyhyitä. Kirja on jaettu kolmeen osaan: ennen talvisotaa (Vihavainen), 2. maailmansota (Manninen) ja Kekkosen kausi (Rentola). Dokumentit ovat komunistisen puolueen keskuskomitean polibyroon erityisarkistoa, joka oli aikanaan salaista materiaalia. NL:n kaatumisen jälkeen, siitä tehtiin ns. presidentin arkisto, joka on ollut kai kohtuullisen hyvin tutkijoiden käytössä ainakin viime vuosiin asti.
En ehtinyt lukemaan aivan jokaista dokumenttia, mutta valikoiden lueskelin mielenkiintoisilta kuulostavia löytöjä. Tämä on kirja, joka varmasti on hyvää luettavaa myös aihetta paremmin tunteville, itselleni oli osin vähän liiankin pikkutarkkaa tavaraa.
Dokumentit ovat välillä aikamoista kommunistisen puolueen sisäistä jargonia ja selvästi osa johtajien jäsenten välistä peliä. Vaikea varmaankaa tietää, miten hyvin aina kaikki yksityiskohdat ovat totta. Erityisesti dokumenttien taustoitukset ovat mielenkiintoista luettavaa ja avaavat monia tapahtumia hyvin. Näin mm. sekä talvi- että jatkosodan rauhantunnustelujen etenemisestä. Kekkosen kaudelta ei itselleni tullut mitään suuria uusia asioita, mutta varmasti enemmän asiaan perehtyneelle neuvostodokumenttien teksteissä on luettavaa.
Jos ei muuta tästä kirjasta mieleen jää, niin ainakin se, että isossa hallintorakenteessa byrokratia jauhaa arkistoihin ison määrän dokumentteja ja kirjeenvaihtoa, jossa olisi hyviä isompia ja pienempiä tarinoita jälkipolville. Tulee mieleen myös Vatikaanin arkistot: siellä täytyy olla paljon materiaalia, joka olisi erittäin mielenkiintoista lisätietoa moniin historian tapahtumiin!
Stalin ja Hitlerin kuolema
Jean-Christophe Brisardin ja Lana Parshinan Hitlerin kuolema ja neuvostoarkistojen salaisuudet on selvitys Hitlerin viimeisistä päivistä. Se on tehty KGB:n ja Venäjän armeijan arkistoista löytyvien dokumenttien kautta. Varsinainen asiahan on selvitetty moneen kertaan ja siitä on kirjoitettu (ja fimatisoitu) monia kattavia versioita.
Kirja kertoo ennen kaikkea siitä, miten Stalin peitteli totuutta ja samaan aikaan vainoharhaisesti selvitytti moneen kertaan Hitlerin kuoleman tapahtumia. Toimittajakaksikko kaivelee reilun vuoden aikana nähtäväkseen Venäjän eri turvallisuuselimien arkistoissa säilytettäviä dokumentteja ja esineitä. Kirja on myös perinteinen tutkivan journalismin seikkailutarina: kaksi toimittajaa vastaan kasvoton koneisto. Viihdyttävää lukemista ja poikkeaa siten perinteisemmistä tietokirjoista.
Mitä siis selvisi? Ensimmäinen asia on se, että Stalin ei myöntänyt Hitlerin kuolleen bunkkerissaan, vaan valehteli kaikille muille valtiojohtajille, että uskoo Hitlerin elävän. Siksi mm. USA teki todella laajat tutkimukset ja etsinnät ympäri maailmaa ja lopulta asiaan saatiin aika tarkka kuvaus.
Stalin salasi tutkimukset ja todellisen asiantilan pitkään, jopa kenraali Zukov oli pimennossa Hitlerin ruumiin löytymisestä. Samaan aikaan hänen turvallisuuselimensä siirsivät Hitlerin, Goebbelsin (perheineen) ja Braunin ruumiita piiloon ja kuulustelivat kaikkia bunkkerista kiinnisaatuja (mm. Hitlerin palveluskuntaa ja adjutantteja). Stalinimaiseen tyyliin tutkimusta teki rinnakkain kaksi kilpailevaa porukkaa KGB:n ja armeijan alla. Kuulustelut olivat raakoja: kaikki psykologiset kikat ja kidutukset käytettiin. Kahden tutkimuksen tekeminen ja käytetyt menetelmät tietysti toivat ristiriitaisuutta tuloksiin ja varmasti hankaloitti yksityiskohtien lopullista hahmottamista. Viimeiset kuulusteltavat pääsivät Saksaan vasta pitkälle 50-luvulla (mm. Otto Günsche), osa kuoli ennen sitä.
Toimittajat pääsevät näkemään myös kallonkappaleet ja hampaat, joita on aiemmin esitelty Hitlerin ja Braunin jäänteinä. He saavat jopa tuoda ranskalaisen tutkijan paikalle mikroskooppin kanssa tutkimaan niitä. Kuoliko Hitler syanidikapseliin ja ampumahaavaan vai vain jompaan kumpaan, voi olla lopulta mahdotonta enää tarkasti selvittää. Bunkkerissa olleiden mukaan hän olisi ottanut sekä myrkkyä, että ampunut itseään päähän. Mutta joka tapauksessa FSB:n arkistossa olevat hampaat ilmeisesti kuuluvat Hitlerille. Kallonkappaleesta ei saada täyttä varmuutta. Tosin Venäjällä virallinen totuus on, että Hitlerin kallosta on kyse. Enää ei noihin arkistoihin kai pääsyä juuri voi saada, joten nämä toimittajat saattoivat olla viimeiset näitä todisteita katsoneet ulkopuoliset pitkään aikaan.
Stalinin tekemisistä lukiessaan ei voi välttyä siltä ajatukselta, että hänen käytöksensä on hyvin samanlaista kuin Putinilla nykyään. Putinkin kieltää selviä asioita aivan pokkana (sota Ukrainassa jne.), vaikka oma koneistokin tietää tasan tarkkaan, mistä on kyse. Mitähän kaikkea Putinin arkistoista paljastuisi?