Perussuomalaisten ja sitä seurannut hallituksen uudelleen järjestely jää varmasti suomalaiseen poliittiseen historiaan poikkeuksellisena tapahtumana. Lauri Nurmi on kirjoittanut tapahtumista ja taustoista perusteellisen kirjan.
Arvoisa media, minä rakastan teitä, tarvitsen teitä ja te tarvitsette minua // Timo Soini
Nurmi on selvästi erittäin osaava politiikan toimittaja, joka osaa kohdella ihmisiä ihmisinä, mutta ymmärtää poliitikon roolien asettamat vaatimukset viestinnälle. Hän kirjoittaa hyvin vallassa olevien poliitikkojen kanssa työskentelystä ja miten heistä osaavimmat pystyvät luontevasti toimimaan median kanssa. He ymmärtävät, että demokratiassa medialla on oma roolinsa, eikä poliittinen journalismi ole henkilökohtaista. Kuten Soini on sanonut: “Arvoisa media, minä rakastan teitä, tarvitsen teitä ja te tarvitsette minua”. Ammattimiehen puhetta!
Timo Soini loi Suomen Maaseudun Puoluuen raunioille uuden puolueen, joka kituutti pienellä kannatuksella vuosia. Maahanmuuton ja globalisaation pelkojen (EU, euro, perinteisen teollisuuden murros…) loivat pohjan laajemmalle kannatukselle. Soini sieti puolueessaan maahanmuuttosiipea, ja antoi sen kasvaa (mm. Halme-ilmilö). Jussi Halla-ahosta tuli uuden maahanmuuttovastaisen porukan mestari ehkä vähän sattumalta, mutta hänellä oli siihen kaikki avut: terävä ja analyyttinen tohtori osaa kirjoittaa ja muotoilla sanansa. Hänestä kehittyi myös taitava julkisuuden käyttäjä ja vuosien saatossa myös löysi selvästi oman tyylinsä esiintyä. Vanhan isännän ja nuoren haastajan yhteenotto oli väistämätön.
Itse tajusin kirjaa lukiessani, että Halla-aho ja persut ovat käyttäneet ovelasti retoriikkaa, jossa pelaavat Ruotsidemokraattien ja itsensä rinnastuksilla. SD:n ja persujen ero on kuitenkin suuri: toinen syntyi selkeästi äärioikeiston tukemana ja toinen maaseudun rahvaan protestipuolueen perustalle (ero näkyy myös puolueohjelmien sanavalinnoissa). Soini on myös pitänyt julkisesti selkeää etäisyyttä äärioikeistolaiseen toimintaan. Siksi persut ovat kelvanneet Suomessa mm. hallituskumppaniksi, mutta SD:n kanssa ei suostuta Ruotsissa toimimaan.
Puolueen sisällä näkyi Nurmen analyysin mukaan sama ero jo pitkään, jopa Sampo Terho myönsi pitävänsä ihmeenä, että eduskuntaryhmä kesti niinkin pitkään yhdessä. Halla-ahon vaikutusvalta ja persoona vahvistui hänen saatuaan ison mandaatin EU-vaaleissa ja hän selvästi toimi aktiivisesti Soinin linjaa vastaan, lopulta haastaen puheenjohtajaa avoimesti. Lopputuloksena Soinin perintö hajosi ja mies erotettiin omasta puolueestaan. Mielenkiintoista nähdä, kokevatko siniset SKYPin kohtalon.
Kirjan perusteella jää epäselväksi, miten suuri oli some ja nettifoorumeiden kautta masinoitu tuli Halla-aholle. Soini lyttää sen täysin, mutta minusta asiassa on sukupolvikuilua. Soini ei taida oikein hahmottaa uusien nettikanavien merkitystä, eikä suostu niitä opettelemaan. Toisaalta, myöskään Halla-aho ei anna suurta arvoa mm. häntä tuleneille FB-ryhmille. Ehkä totuus on jossain siellä välillä.
Kirjan perusteella näyttää selvältä (ja tottahan sen jo arkijärkikin sanoi!), että Sipilä ja Orpo olivat Soinin kuviosta selvillä ja valmistautuivat sen mukaan etenemään. Vaikka se kiellettiin, niin epäilystä ei puoluejohtajilla lienee ollut kuin siitä, saavatko soini-terholaiset riittävän määrän loikkareita mukaansa nopeasti. Sekä kokoomus että varsinkin keskusta olivat jo keväällä miettineet skenaarioita Halla-ahon voiton varalle omissa joukoissaan. Jos eivät olisi tehneet, niin se kuulostaisi lähinnä tyhmältä. En ihan ymmärrä, miksi piti loppuun asti kieltää, että mitään ei Sipilä tiennyt Soinin kuviosta. Sipilän lento Turkuun presidenttiä tapaamaan oli ilmisen turhaa ja meni yli. Teatterin olisi voinut hoitaa läpinäkyvämmin, juridista ongelmaahan ei ollut. Toivottavasti politiikassa on otettu opiksi tulevaisuutta varten.
Jos et muuta ehdi, niin lue kirjan viimeiset kaksi kappaletta Soinin ja Halla-ahon loppuhaastatteluista.
Soini ei pidä Halla-ahoa ollenkaan poliittiseksi johtajaksi sopivana tyyppinä. Halla-aho analysoi Soinin olevan huono substanssipoliitikko, Soini on metodipoliitikko, joka ei halua opetella vaikeita asioita, vaan käyttää mieluummin persoonaansa. Halla-aho on erittäin terävä ja analyyttinen, hän voi pystyä hyödyntämään yleistä maahanmuuttopopulistista trendiä Euroopan laajemman liikehdinnän mukana (hän itse on puhunut 25-30 % kannatuspotentiaalista tämän kaltaisille teemoille). Toivottavasti kukaan poliitikko ei lähde väittelemään hänen kanssaan ilman perusteellista pohjatyötä – jää varmasti toiseksi.
Kuva: Yle.fi