Tuomo Yli-Huttulan Presidentti ja porvarivalta – ristiriitoja ja yhteistoimintaa tasavalla sisäpiirissä käy läpi porvarihallitusten ja presidentin toimintaa. Politiikan seuraajalle paljon luettavaa!
Katainen, Stubb ja Orpo
Kirja alkaa Kataisen pj:ksi tulosta ja käy läpi kokoomuksen sisäisiä jännitteitä ennen ja jälkeen hallitusvastuun. Katainen oli todella nuori tullessaan pj:ksi ja hänen oli pitkään vaikeuksia saada vahva asema. Muistan itsekin hänen vaikuttaneen aika junnulta vanhempien puoluejohtajien kanssa tv-tenteissä. Kataisesta itsekin muista, että hänestä välittyi idealistinen fiilis, sitä kirjakin tuo esille, ilmeisesti näin tosiaan oli. Eduskuntaryhmässäkin oli vastustusta ja Niinistö vei ilmatilaa pitkään. Niinistön kakkossija presidentinvaaleissa nosti kokoomusta kunnolla ja vei Niinistön hahmon enemmän pois Suomen politiikasta. Katainen myös löysi Tujusen vetämään puolueen organisaatiota uudella otteella. Siitä alkoi porvarivallan nousu, joka huipentui Niinistön presidenttiyteen ja Kataisen & Stubbin hallitukseen. Kokoomus pääsi loistamaan edelleen myös Sipilän hallituksessa.
Stubb oli kokoomukselta yllättävä veto. Kansainvälinen, ulospäin suuntautunut, ei yhtään perinteisen valtiovarainministerin näköinen vakava johtaja. Jari Tervo kirjoitti silloin, että ei Suomen pääministeri voi olla naurava ja hymyilevä, vaan totinen ja huolestuneen näköinen. Näinhän siinä lopulta kävikin. Pääministeri ei saa kansan mielestä esiintyä jatkuvasti somessa, ei liian epämuodollisissa vaatteissa, eikä liian leikkisissä tilaisuuksissa. Stubb ei varmasti ollut kovin innostunut suomalaisen politiikan ja eduskunnan kiemuroista, vaan sopii paremmin kv-areenoille. Sen hän on myöntänyt itsekin jälkikäteen.
Orpo tuli Stubbin jälkeen ja hän on puoluekoneiston kasvatti ja näyttää siltä huolestuneelta ja vakavalta päättäjältä, jollaisista kansa pitää. Pääministeriainesta? Hän on ilmeisesti myös imagoaan liberalistisempi. Nähtäväksi jää, miten kokoomus seuraavissa vaaleissa Orpon johdolla pärjää.
Kanervan tapaus
Yllätyin itse siitä, miten vahvasti politiikan toimijat tukivat Kanervaa yksityisesti tekstiviestikohun aikaan. Jopa presidentit Koivisto ja Halonen olisivat suoneet miehen jatkavan ulkoministerinä. Suomessa selvästi ajateltiin, että yksityiselämä on yksityiselämää ja sillä siisti. Se on tietysti toisaalta ihan oikein, koska mitään lakejahan ei rikottu ja ministerin omat parisuhdesopimukset eivät tietenkään muille kuulu. Mutta Kanervan tapauksessa lopulta yksityiselämän kiemurat olivat niin toistuvasti esillä, että uskottavuus meni. Ulkoministeri vaihtui Stubbiin. Jälkikäteen katsottuna se oli varmasti kriittinen tekijä siihen, että Stubbista ylipäätään tuli kokoomuksen pj.
Tapaus Fennovoima
Fennovoiman ydinvoimalaprojekti joutui vaikeuksiin 2014, kun saksalaiset vetäytyivät hankkeesta. Kotimaisuusasteen piti olla korkealla, mutta mukaan ei millään tahtonut löytyä sopivaa tahoa. Kummallisella kuviolla löydettiin venäläinen rahoittaja, joka olisi tullut mukaan slovenialaisen bulvaanifirman kautta. Kuvio oli sen verran sekava, että syystäkin tuli siitä iso asia. Lopulta Fortum saatiin mukaan ja homma ratkesi. Kirjassa haastatellaan paljon asian kanssa tekemisissä olleita. Itselleni ei kyllä tullut kuvaa, että homma olisi mennyt läpinäkyvästi ja että Fortumia ei olisi puolipakotettu mukaan. Minusta jo pelkästään ydinvoimalan ostaminen Venäjältä on arveluttavaa, eikä syytöksiä suomettumisesta vähennä ainakaan tuo sekava vääntö rahoituksesta.
Persut hajoavat
Kirjassa käydään myös paljon läpi persujen hajoamista ja hallituksen sisäisiä tapahtumia. Tämänkin kirjan valossa näyttää hassulta, miksi Sipilä & Orpo eivät voineet myöntää julkisesti, että eivät aivan tietämättömiä olleet Soinin ja kumppaneiden suunnitelmista. Enemmän se olisi kummallista, jos eivät olisi tienneet?
NATO
Nato tuntuu jakavan ikäpolven mukaan myös porvareita. Niinistö ja vanhempi väki on vähän suomettunutta ja on puheissaan niin savolaisen kiertelevä, että vastuu on aina kuulijalla. Nuorempi polvi (Stubb, Katainen…) olisivat Naton kannalla ja siitä on ollut kokoomuksessa puolueena päätös jo pitkään. Olisi jo aika pystyä edes keskustelemaan ilman, että joku hermostuu (kuten Niinistö tuntuu aina tekevän).
Presidentti
Perustuslaki on poistanut presidentin oman vallan minimiin. Halonen ja Ahtisaarikin kiukuttelivat valtansa rajoista silloin tällöin. Niinistö on onnistunut jotenkin esiintymään paljon valtaoikeuksiaan isompana. Tässä on auttanut ehkä myös maailmapoliittinen tilanne, jossa geopolitiikka ja diktaattorit ovat tulleet takaisin. Putinkin ehkä kokee itselleen paremmaksi toimia presidentin kanssa, koska se lyö kiilaa parlamentarismille ja myös EU:n hallintomallille. Niinistö on innolla roolia ottanutkin ja esiintynyt mielellään TV-kuvissa diktaattoreiden kanssa.
Sipilän hallitusta on syytetty ulkopolitiikassa näkymättömämmäksi ja ainakin medianäkyvyydessä presidentti on voittanut. Kultaranta-keskustelut ja monet näkyvät tapaamiset ovat nostaneet profiilia. Hän on myös osannut soittaa kansaa oikeanlaisilla murahduksilla ja krypsillä isällisen oloisilla kannanotoilla eri asioista. Tässä tulee näkyviin se suomalaisten piilevä kaipuu vahvoihin johtajiin.
Presidentin ja parlamentin rooli on nykyisessäkin perustuslaissa epämääräinen ja jättää presidentille mahdollisuuden kaapata ainakin vaikutusvaltaa, jos pääministeri sen antaa tapahtua.
Porvarit ja muut puolueet
Kirjassa on monia kohtia, joissa sivutaan demareita. Tulee selväksi, että Rinne on pitänyt eläkkeitä esillä jo 2014 ja tasaisesti sen jälkeen. Tulevien vaalien jatkuvasti nousevat eläkelupaukset ovat siis jo pitkä linja.
Toinen mielenkiintoinen asia on, miten demareissa tuuli vaihtui viimeistään Urpilaisen jouduttua luopumaan puheenjohtajuudesta. Juhana Vartiaisen mukaan puolue keskittyi sisäisessä työssään vain kyynisesti laskemaan eläkeläisten äänimäärien muutoksia, jos tehdään tuota tai tätä. Kokoomus oli myös tullut selkeästi enemmän oikeistodemaripuolueeksi, johon Vartiaisen kaltaisten sosiaaliliberaation oli helppo liittyä. Tämäkin kehitys tuntuu vain jatkuvan.
Mielenkiintoinen huomio kokoomuksesta on, että puoluetta kannattavia lahjakkaita tyyppejä on suhteessa vaikeampi saada mukaan politiikkaan kuin muissa puolueissa, koska liike-elämä vetää paremmin kokoomuslaisia (Soininvaaran kommentti).
Monien poliitikkojen (mm. Heinäluoma) arvioissa kokoomus on kuitenkin ollut se puolue, joka on eniten saanut lisättyä valtaansa viime vuosina. Kokoomuslaisia ja kokoomusmielisiä on saatu nimitettyä virkamieskuntaan, etujärjestöihin jne. paljon muita puolueita paremmin. Kokoomus on siis historiallisesti ottaen vedossa. Mielenkiintoiset vaalit siis sielläkin ensi keväänä!