Ville Jalovaaran kirjassa Piispa Wallinmaan surma – Partisaani-isku Saariselällä 1943 käsitellään venäläisten sabotaasitoimintaa Itä-Lapissa jatkosodassa. Itselleni aihe ei ollut juurikaan ennalta tuttu, vain satunnaisista viittauksista historiakirjoissa.
Venäläisten sabotaasitoiminta Lapissa
Tässäkin kirjassa puhutaan “partisaani-iskuista”, mutta minusta kyse on ollut ihan rehellisestä sabotaasitoiminnasta. Venäläiset sissiryhmät tulivat metsiä pitkin Saariselän tien tasalle ja ylikin, koska maastossa ei ollut luonnollisia esteitä, eikä laajaa erämaata pystynyt millään valvomaan. Tavoitteena oli selvästi paljon muutakin kuin tiedustelu tai sotilaskohteisiin vaikuttaminen. Kirjassakin mainitaan hyökkäykset siviileitä kohtaan koko sodan ajan. Näistä on paljon tarinoita paikallisilla, eivätkä ne ole kaunista kuunneltavaa. Omaan korvaani “partisaanitoiminta” kuulostaa hienostelulta, vaikka tarkoitetaan terroria.
Oli miten oli, venäläiset tekivät iskuja koko sodan ajan ja suomalaiset sekä saksalaiset yrittivät osastoja vahtia ja saada kiinni. Se ei ilmeisesti oikein koskaan kummemmin onnistunut, erämaissa oli helppo piileskellä. Kirjassa kerrotaan yhdestä takaa-ajoyrityksestä, eikä sekään onnistunut. Olen itsekin sen verran Itä-Lapin kairoissa kulkenut, että ymmärrän hyvin maaston suosivan pienissä ryhmissä liikkuvia hyökkääjiä.
Syksyllä 1943 iskuja oli ilmeisesti aika paljon. Samana päivänä iskettiin etelässä Suomussalmalla asti, jolloin 18 kuoli. Myös saksalaiset olivat huolissaan iskuista ja ehdottivat jossain vaiheessa suomalaisille jopa väestön evakuointeja alueelta. Tähän ei suostuttu, koska se olisi ollut juuri sitä, mitä Venäjä iskuillaan tavoitteli. Pahimmat iskut koettiin keväällä ja kesällä 1944. Silloin venäläiset murhasivat ihmisiä mm. Lokan kylällä ja Savukoskella.
Jalovaaran kirja on jälleen hyvin kirjoitettu ja sisältää paljon yksityiskohtia. Venäjän arkistoista on kaivettu sotilaiden kuulusteluja, joista tulee lisää tietoa käytetyistä reiteistä ja partioiden määristä. Myös se on kuulustelujen perusteella perivenäläistä, että vastapuolelle aiheutettuja tappioita liioiteltiin omille komentajille päin reippaasti. Kaiken kaikkiaan sodan aikana iskuissa sai kirjan mukaan surmansa ainakin 200 siviiliä ja haavoittuneet päälle. Niiden merkitys oli ennen kaikkea siivilien pelottelussa ja niiden torjuntaan jouduttiin sitomaan joukkoja, joita olisi tarvittu muualla.
Iskuja on Suomessa tutkittu virallisesti NL:n kaatumisen jälkeen. Ennen sitä asia oli tabu, josta ei uskallettu Suomessa puhua. KRP avasi tutkinnan 1999 ja haastatteli kattavasti niitä kokeneita ja pyysi myös oikeusapua Venäjältä. Apua ei kuitenkaan sieltä saatu, joten rikostutkinta jäi kesken. Virallista selvitystä ei siis iskuihin liittyvistä sotarikoksista ole tähän päivään mennessä saatu.
Piispa Wallinmaan murha
Juuri valittu Oulun piispa Yrjö Wallinmaa (1892–1943) oli matkalla tarkastukäynnille Inariin postibussissa 4.7.1943. Hänen mukanaan pieni seurue, mm. Kemin kirkkoherra. Aamuyöllä bussi oli saapumassa Laaninojan sillalla Laanilassa, jonkin matkaa Saariselältä etelään ja Vuotson majalta pohjoiseen. Venäläiset sissit olivat väijyssä itäpuolella tietä ja avasivat tulen bussia kohti. Sekasortoisessa tilanteessa piispa oli yksi niistä neljästä, jotka kuolivat venäläisten luoteihin. Ihmisiä jäi bussiin ja osa pakeni ikkunoiden kautta toiselta puolelta bussia metsään.
Vähän ennen hyökkäystä paikan oli ohittanut saksalainen sotilaskuljetus, mutta sitä vastaan venäläiset eivät olleen uskaltaneet hyökätä. Saksalaiset kuulivat tulitaistelun äänet yössä ja palasivat lopulta takaisin, mutta tilanne oli siinä vaiheessa jo ohi. Ihmisiä pakeni metsään ja lähti kulkemaan sekä pohjoiseen että etelään tien suuntaisesti. Osa paenneista oli jonkin aikaa, ennen kuin uskalsi ja löysi takaisin turvaan.
Iskun toteutti Aleksandr Smirnovin johtama 40 henkinen osasto Bolševik Zapoljarja (mukana oli myös naissotilaita ainakin radisteina), jonka tehtävä oli katkaista Roveniemeltä Petsamoon johtava Jäämerentie. Laanilan alueella joukko oli hajautettu ja viisimiehinen ryhmä oli väijymässä siltaa ja ohi kulkevia autoja. Aseina oli käsikranaatteja ja käsiaseita. Joukko pakeni itään iskun jälkeen, eikä ehtinyt tarkemmin selvittää iskun tuloksia. Smirnovin kuulustelukertomuksissa on siis jonkin verran varmasti ns. lapinlisää.
Olen nähnyt muistokiven paikan ohi ajaessani, mutta en ole tiennyt tarkemmin sen taustoja. Pitää seuraavan kerran pohjoiseen ajaessa pysähtyä paikalla!
Lisää luettavaa aiheesta
Piispan muistokivi Laanilaan (Oulun hiippakunta)