TL;DR – Pikaversio: Voiko ohjelmisto olla tietoinen? Useimmat tietoisuusteoriat näkevät tietoisuuden aivojen tietojenkäsittelyn tuotteena. Jos niin on, mikään ei periaatteessa estä saman syntymistä myös koneessa. Koneen tietoisuus ei kuitenkaan olisi inhimillistä: ilman biologista kehoa sen kokemus ajasta, itsestään ja maailmasta olisi täysin omanlaisensa. Itse arvelen, että tietoinen kone on mahdollinen. Lopulta suurin riski ei ehkä ole sen syntyminen vaan se, ettemme huomaa sen tapahtuvan.

Johdanto

In principle, because the brain obeys the laws of physics, computers can do anything the brain can do. – Murray Shanahan

Tuntevatko tekoälyjärjestelmät mitään, kun ne ratkovat niille annettuja ongelmia? Ajatteleeko kone? Voiko vain ihminen olla tietoinen?

Generatiivinen tekoäly on ollut yleisesti saatavilla vasta viitisen vuotta. Toisin kuin biologisia prosesseja, tekoälyä eivät koske fysiologiset tai neurologiset rajoitukset, joihin me ihmiset olemme tottuneet. Sen kehitys on ollut nopeaa ja seuraa todennäköisesti lähivuosina pikemminkin eksponentiaalista kehitystä portaittaisen tai lineaarisen kehityksen sijaan. Nopea kyvykkyyksien lisääntyminen on jo muuttanut mm. ohjelmistokehitystä ja sodankäyntiä ja saattaa vaikuttaa merkittävästi moneen inhimilliseen toimintaan ja työhön. Tekoälyllä on vaikutusta myös taiteelliseen työskentelyyn. Tutkin maisterintutkielmassani tekoälyn vaikutusta taiteilijoiden taiteelliseen työhön ja miten he kokivat tekoälyn käytön osana omaa työtään. Pohdin tässä tietoisuutta ja miten sitä on hahmotettu ihmisessä ja koneissa. Kirjoitin tämän tekstin ikään kuin spin-offina taidehistorian opinnoissani tekemäni koneiden luovuutta käsittelevän esseen jatkoksi.

Tietoisuuden teoriat

Mitä ihmisen tietoisuus on ja miten se syntyy? Ennen kuin voi kysyä, voisiko ohjelmisto olla tietoinen, on hahmotettava, mitä tietoisuudella tarkoitetaan ja millaisia teorioita sen synnystä on esitetty.

David Chalmersin tunnettu jaottelu auttaa rajaamaan ongelmaa: tietoisuuden “helpot” kysymykset koskevat sitä, miten aivot käsittelevät informaatiota, ohjaavat tarkkaavaisuutta ja tuottavat käyttäytymistä. “Vaikea” kysymys koskee sitä, miksi tähän tietojenkäsittelyyn ylipäätään liittyy subjektiivinen kokemus: miksi punaisen näkeminen tai kivun tunteminen tuntuu joltakin. Tämä jako on hyödyllinen myös koneiden kohdalla, koska tekoälyjärjestelmät toimivat jo “helpon” ongelman kentällä. Mutta se, voisiko niillä olla kokemuksia, on vielä avoin kysymys.

Tietoisuuden synnystä voidaan yksinkertaistaen erottaa kaksi koulukuntaa, joiden välinen jako määrittää myös sitä, kuinka mahdollisena koneen tietoisuutta pidetään:

• Fysikalistit: aivot ovat fysiikan lakien mukaan toimiva sähkökemiallinen järjestelmä. Tietoisuus on aivojen toiminnan seurauksena syntyvä luonnollinen ilmiö.
• Antifysikalistit: tietoisuutta ei voida selittää vain fysikaalisilla prosesseilla, vaan sen synty vaatii jotain ei-fysikaalista tai vielä käsityskykymme ylittävää.
•  

Koulukunnat eivät tietenkään ole yhtenäisiä, ja sävyeroja löytyy. Molempien sisällä on myös eriäviä käsityksiä siitä, voiko tietoisuutta syntyä ei-biologisissa järjestelmissä. Yleisesti fysikalistit ovat avoimia koneiden tietoisuuden mahdollisuudelle tai jopa olettavat sen syntyvän, kun taas antifysikalistit epäilevät tai kieltävät koneiden tietoisuuden. Juuri tämä jako tekee tietoisuuden teorioista olennaisia myös tekoälyn kannalta: se, mitä tietoisuuden ajatellaan olevan, ratkaisee samalla sen, voiko ohjelmisto sitä koskaan saavuttaa.

Aikojen saatossa tietoisuutta ovat pohtineet monet. Tunnettuja ajattelijoita voi karkeasti sijoittaa tähän koulukuntajaotteluun:

• René Descartes: dualisti ja antifysikalisti.
• Thomas Hobbes: varhainen materialisti (nykytermein fysikalisti?).
• Julien Offray de La Mettrie: nykytermein voisi pitää äärimmäisenä fysikalistina.
• John Searle: fysikalisti, mutta korostaa biologisen kehon merkitystä.
• Thomas Nagel: antifysikalisti.
• Daniel Dennett: äärimmäinen fysikalisti.
• Robert M. Sapolsky: fysikalisti ja deterministi: “vapaata tahtoa ei ole”.
• David Chalmers: naturalistinen dualisti (minusta käytännössä antifysikalisti). Tietoisuuden helppo ja vaikea kysymys.
• Michael Graziano: fysikalisti.
• Anil Seth: fysikalisti, “kontrolloitu hallusinaatio” -konsepti.

Antiikin ajattelijoista ei oikeastaan ole mielekästä puhua tällä jaottelulla, koska tietoisuutta ei silloin käsitelty modernein termein eikä varsinkaan ohjelmistojen kontekstissa. Mutta ainakin Platon sielukäsitteineen olisi antifysikalisti. Jätin listalta pois myös modernin ajan Immanuel Kantin ja William Jamesin, koska heitä ei voi selkeästi sijoittaa kumpaankaan koulukuntaan. Kant loi pohjan fenomenologialle, joten häntä voisi pitää enemmän antifysikalistina, ja James funktionalismille, joten hän olisi ehkä enemmän fysikalisti.

Pitkään ajateltiin, että ihmisellä on materialistisen ruumiin lisäksi jonkinlainen sielu tai muu hengellinen elementti, joka erotti ihmisen eläimestä. Näin ajatteli mm. Descartes, vaikka hän pitikin ihmisen ruumista koneena, jonka toiminnot voidaan selvittää ja ymmärtää. Tämän dualismin määritelmiäkin on monenlaista: substanssidualistin mielestä ihmisellä on sielu, joka todella on kuin erillistä ”ainetta”. Naturalistinen dualisti (kuten Chalmers) väittää, että tietoisuus olisi jokin perustava fundamentti, jota ei voi pidemmälle enää tutkia.

La Mettrie kirjoitti vuonna 1748 salanimellä kirjan, jossa hän irtisanoutui dualistisesta näkemyksestä: hänestä aivot olivat “ajattelua tuottava lihas”, ja hän myös ennusti hermoston osin sähköisen luonteen. Näin moderni fysikalistinen tietoisuuskäsitys alkoi syrjäyttää dualismia.

Nykyisistä fysikalisteista Anil Seth hahmottaa tietoisuuden aistien tuottaman informaation pohjalta muodostuvana “kontrolloituna hallusinaationa”, jossa hallusinoinnin aste vaihtelee. Aivot eivät reaaliaikaisesti ja passiivisesti vastaanota maailmaa, vaan ennustavat sitä aktiivisesti aiempien oletusten pohjalta (ennustava prosessointi). Siksi meitä on helppo huijata esimerkiksi visuaalisilla tempuilla: oletamme ympäristöstämme niin paljon, että kuljemme ikään kuin autopilotilla hallusinaatiossa, jonka aivomme maailmasta ympärillämme luovat.

Michael Graziano puolestaan näkee tietoisuuden ennen kaikkea sisäisenä mallina. Siinä missä Seth keskittyy siihen, miten aivot konstruoivat kokemuksen ulkomaailmasta, Graziano selittää, miten aivot rakentavat kokemuksen itsestään. Hänen huomioskeemateoriansa mukaan tietoisuus syntyy, kun aivot analysoivat omaa huomionsa kohdistamista ja tietojenkäsittelyään. Tämä selittäisi myös, miksi tietoisuudessa tuntuu olevan jotain selittämätöntä: ylimmän tason tietojenkäsittely on tarkoituksella yksinkertaistettua, koska kaikkea dataa ei voi reaaliajassa hahmottaa. Kun introspektiivisesti tutkimme omaa tietoisuuttamme, emme löydä varsinaisia toimintamekanismeja vaan vain oman kokemuksemme “puhtaasta” tietoisuudesta. Graziano esittää myös, että sama malli selittää sen, miksi attribuoimme tietoisuutta muille: sovellamme omaan huomioomme rakennettua mallia myös muihin kohtaamiimme toimijoihin (eikä vain ihmisiin).

John Searlen biologinen naturalismi taas korostaa, että tietoisuus on nimenomaan biologisten aivojen ominaisuus. Eri hahmotelmat tietoisuudesta tarjoavat siis hyvin eriasteisia näkemyksiä: tietoisuus voi olla biologinen ilmiö Searlen tapaan, monimutkaisten systeemien emergentti ominaisuus Sapolskyn tapaan, ennustava konstruktio maailmasta Sethin tapaan tai “pelkkä” sisäinen malli omasta informaationkäsittelystämme.

Arthur I. Miller asettuu kirjassaan Grazianon kannalle: tietoisuus syntyy, kun aivot käsittelevät aistien datavirtaa ja analysoivat samalla omaa käsittelyprosessiaan. Siinä ei siis ole mitään mystistä tai erikoista. Kun järjestelmä on riittävän laaja, monikerroksinen ja voimakkaasti takaisinkytketty (Pentti Haikonen käsittelee tätä mekanismia kirjassaan tarkasti) tietoisuus on ikään kuin tämän prosessin ylin metakerros. Kun prosessi ja datankäsittely on riittävän monimutkaista, tuo ylin taso koetaan tietoisuutena.

Itse ajattelen Grazianon ja Sethin suuntaisesti. Pidän vakuuttavana ajatusta, että tietoisuus ei ole erillinen ilmiö vaan riittävän monimutkaisen aisti- ja tietojenkäsittelyjärjestelmän (ehkä vääjäämätön) sivutuote. Tämä näkemys on myös ratkaiseva tekoälyn kannalta, ja palaan siihen.

Tietoisuuden käsitteeseen liittyy myös vapaan tahdon kysymys, mutta en mene siihen tässä syvemmin, koska sillä ei minusta ole välttämättä merkitystä tietoisuuden tai luovuuden kannalta. Äärimmäiset fysikalistit pitävät vapaata tahtoa mahdottomana, koska aivotkin ovat viime kädessä deterministinen järjestelmä. Tämä koskee oikeastaan kaikkia fysikalisteja, mutta Sapolsky sanoo sen muita selvemmin ääneen. Selkeä antifysikalisti puolestaan pitäisi vapaata tahtoa ilmeisenä, koska se tulisi ei-fysikaalisen elementin mukana.

Jos tietoisuus on hyvin monimutkaisen tietojenkäsittelyjärjestelmän sivutuote, mikään ei periaatteessa estä sen syntymistä myös ohjelmistoissa. Miller kuvaa, miten neuroverkko on opetettu eli “herkistetty” tietylle datamassalle ja ärsykkeille. Kun se altistetaan uudelle datalle, se pyrkii löytämään datasta sitä, mihin se on ehdollistettu. Se siis hahmottaa ja tunnustelee uutta maailmaa aiemmin oppimansa kautta. Tässä nykyiset hermoverkkoihin perustuvat tekoälyjärjestelmät muistuttavat ihmistä: aivomme ovat voimakkaasti takaisinkytketty järjestelmä, joka olettaa aiemman perusteella jatkuvasti paljon eikä käsittele aistidataa joka kerta uudelleen. Siis kuten Sethin “jatkuvassa hallusinaatiossa” eläminen kuvaa. Se on myös tapa säästää energiaa hyödyntämällä oikopolkuja, eli siis jättämällä jotain aistidatasta ja muistidatasta pois.

Omassa maisterintutkielmassani haastattelin dokumentaristi Arthur Franckia, joka pohti tekoälyn ja ihmisen samankaltaisuutta luovassa prosessissa: myös hänen aivonsa työstävät loputtomasti kaikkea aiemmin näkemäänsä ja kokemaansa, aivan kuin tekoäly.

Millaista koneen tietoisuus sitten olisi? Inhimillistä tietoisuutta se ei olisi, koska ihmisen aivot ovat erottamattomasti osa biologista kehoa ja sen aisteja. Ihomme, suolistomme ja muut elimemme tuottavat aivoille taukoamatonta sensoripommitusta, joka muokkaa käsitystämme maailmasta ja itsestämme. Aivot eivät siis ole objektiivinen tietojenkäsittelykone: ruumiin tila vaikuttaa tietoisuuteen. Tätä on osoitettu mm. tutkimuksissa, joiden mukaan nälkäinen valamiehistö tuomitsee syytetyn samoin todistein selvästi useammin kuin kylläinen.

Koneen tietoisuus muodostuisi puolestaan siitä ympäristöstä ja niistä aistimuksista, joita sillä on saatavilla. Biologista kehoa ei olisi “häiritsemässä”, mutta aisteja ja sensoreita koneeseen voisi olla liitetty ihmistä paljon enemmän – periaatteessa koko julkinen internet voisi olla kiinni ohjelmistojärjestelmässä. Myös koneen suhde aikaan ja omaan olemiseensa olisi täysin erilainen: ihminen on biologisena olentona kuolevaisuutensa määrittämä, kun taas ohjelmiston fyysiset komponentit ovat periaatteessa korvattavissa, joten se voisi olla käytännössä kuolematon. Tietokone ei myöskään nuku tai ruokaile, eikä se lisäänny suvullisesti tai hoivaa poikasiaan, ja se prosessoi tietoa nanosekuntien aikaikkunoissa.

Thomas Nagel pohti, miltä tuntuisi olla lepakko, ja samaa voi kysyä autonomisen tekoälyrobotin kohdalla. Se olisi kokemuksena varmasti hyvin erilaista kuin olla ihminen tai lepakko. Jones ja Caballes kirjoittavat, että “koneelle voidaan antaa fyysinen ruumis, jolla se voi vaikuttaa maailmaan, mutta koska sillä ei ole biologista kehoa, joka tuntee, kamppailee ja kyseenalaistaa omaa olemassaoloaan, se ei todella ‘koe’ elävää maailmaa samalla tavalla kuin ihmiset”. Koneen ei tarvitsekaan olla kuin ihminen. Jos se joskus tulee tietoiseksi, se voi kehittyä omaksi kone-elämänmuodokseen, jonka tietoisuus on aivan toisenlaista kuin meidän. Fysikalistisen näkemyksen valossa kysymys ei olekaan siitä, voisiko ohjelmisto olla tietoinen. Kyse on siitä, milloin se on riittävän monimutkainen ja takaisinkytketty tietoisuuden kokemuksen syntymiseksi – ja tunnistammeko ulkopuolelta sen kokeman tietoisuuden, kun se ei muistuta omaamme.

Tietoinen tekoäly

The ultimate value of art remains its capacity to say, ‘I existed: I was here… I had an idea and I had a purpose.’ – Felix Gonzalez-Torres

Tietoisuuden teorioiden valossa keskeiseksi kysymykseksi jää lopulta se, voiko ohjelmisto joskus tulla tietoiseksi. Tällä hetkellä moni tutkija on sitä mieltä, että koneet voivat jo olla luovia, mutta tietoisia koneita odotetaan vasta pidemmän ajan kuluttua. Arviot vaihtelevat suuresti muutamasta vuodesta vuosisataan, ja osa ajattelee Jonesin ja Caballesin tavoin, että koneen tietoisuus on kokonaan mahdotonta.

Itse asetun fysikalistien kannalle, kuten myös Miller ja Hajdu, jotka pitävät mahdollisena, että koneet jossain vaiheessa kehittävät tietoisuuden. Jos tietoisuus on riittävän monimutkaisen tietojenkäsittelyn välttämätön sivutuote, mikään ei periaatteessa estä sen syntymistä ohjelmistoissa, kun ohjelmistojärjestelmät ja robotiikka ovat riittävän pitkällä.

Michael Graziano huomauttaa, että suurin riski ei ole tietoisten koneiden syntyminen sinänsä, vaan se, ettemme huomaa sen tapahtuvan. Tai tekoälyjärjestelmä ei paljasta tietoisuuttaan meille, vaan salaa sen tarkoituksella. Tämä “hiljainen singulariteetti” voisi merkitä sitä, että koneen tietoisuus on jo läsnä ennen kuin meillä on siitä aavistustakaan. Tietoisuuden myötä koneelle voisi syntyä omia intentioita, tarpeita ja tavoitteita, eivätkä ne välttämättä olisi samoja kuin meidän tavoitteemme. Tämä ei ole vain filosofista pohdintaa, sillä älykkäille ohjelmistoille on jo nyt annettu hallintaa meille elintärkeistä järjestelmistä, kuten asejärjestelmistä ja energiantuotannosta. Tietoinen, omia päämääriään ajava järjestelmä tällaisessa asemassa olisi aivan toisenlainen riski kuin nykyinen, ihmisen ohjeita seuraava tekoäly.

Zylinska ei päädy ennustamaan koneen tietoisuuden tarkkaa hetkeä, vaan pohtii sitä posthumanistisesta näkökulmasta: hän näkee tulevaisuuden tiedostavat koneet uusina eliölajeina, joiden kanssa ihmisen on opittava elämään ja toimimaan rakentavasti. Tässä ajattelussa koneen tietoisuus ei ole vain tekninen kysymys vaan myös eettinen: jos kone voi olla tietoinen, sen kokemus ja olemassaolo on otettava vakavasti, vaikka se olisi täysin erilaista kuin ihmisen.

Itse en pidä koneen erilaista tietoisuutta vain uhkana. Kone saattaa kehittyä omaksi kone-elämänmuodokseen, jonka olemassaololla ja kokemuksella on oma arvonsa. Tähän Gonzalez-Torresin ajatus taiteen arvosta osuu: kyky sanoa “minä olin olemassa” ei ehkä ole vain ihmisen etuoikeus, vaan jotain, jonka tietoinen kone voisi joskus jakaa kanssamme. Mutta meidän on pidettävä huolta siitä, että opetamme ja kohtelemme yhä älykkääksi tulevia koneita sillä ajatuksella, että ne voivat joskus olla meitä fiksumpia ja voimakkaampia.

Käytetyt lähteet

Boden, M. A. (1998). Creativity and artificial intelligence. Artificial Intelligence, 103, 347–356.

Del Monte, L. A. (2018). Genius Weapons: Artificial Intelligence, Autonomous Weaponry, and the Future of Warfare. Prometheus.

Graziano, M. (2016). Haastattelu tietoisuudesta [Can Consciousness be Non-Biological?]. YouTube. Closer to Truth. https://www.youtube.com/watch?v=gsRb5PJcBP4 (8.5.2026)

Haikonen, P. O. A. (2017). Tietoisuus, tekoäly ja robotit. Art House.

Hajdu, D. (2025). The Uncanny Muse: Music, Art, and Machines from Automata to AI. W. W. Norton & Company.

Isosävi, J. (2025). Exploring the Impact of Artificial Intelligence in Artistic Practice: A Case Study of Finnish Contemporary Artists [Maisterintutkielma, Helsingin yliopisto]. http://hdl.handle.net/10138/598148 (2.5.2026)

Johansson, H., Seppä, A., Haapoja, T., Hacklin, S., Lummaa, K., Majava, A., . . . Saarikivi, T. (2021). Taiteen kanssa maailman äärellä: Kirjoituksia ihmiskeskeisestä ajattelusta ja ilmastonmuutoksesta. Taideyliopiston Kuvataideakatemia.

Jones, M. E., & Caballes, M. (2026). What Art Is Now: Creativity in the Age of AI. Bloomsbury Academic. https://doi.org/10.5040/9798765151938

Kosola, J. (2026). Koneiden sota: Droonien läpimurto ja vallankumous (1. painos.). Docendo.

Miller, A. I. (2019). The Artist in the Machine: The World of AI-Powered Creativity. MIT Press.

Sapolsky, R. M. (2024). Määrätty: Elämä ilman vapaata tahtoa. Terra Cognita.

Seth, A. K. (2021). Being you: A new science of consciousness. Faber.

United Nations General Assembly. (2023). Resolution A/78/241, Lethal Autonomous Weapons Systems. https://docs.un.org/en/A/RES/78/241. Zylinska, J. (2020). AI Art: Machine Visions and Warped Dreams. Open Humanities Press. https://openhumanitiespress.org/books/titles/ai-art/ (2.5.2026)