Suomen radiotiedustelusta sotien aikana kertoo Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia – Suomen radiotiedustelu sodassa, jonka ovat toimittaneet Lauri Lehtonen, Timo Liene ja Ohto Manninen.
Kirja oli reservin viestiupseerille hyvää lukemista ja mielenkiintoinen katsaus alan historiaan. Suomessa aloiteltiin radiotiedustelua jo itsenäistymisen jälkeen, kun Reino Hallamaa alkoi vähän sattumalta kuunnella Venäjän laivaston viestejä. Mutta varsinaisesti homma kasvoi vasta 30-luvulla ja tietysti kunnolla sitten sotien aikaan, juuri kyseisen Reino Hallamaan johdolla. Hän myös kehitti ulkomaanyhteyksiä ja hankki tietämystä muualta – ja ehti elää aika erikoisen elämän muutenkin.
Tiedustelu jakautui periaatteesa kahteen osaan: salattujen viestien murtamiseen ja liikenneanalyysiin. Yritettiin siis murtaa/hankkia koodeja ja menetelmiä ja kuuntelemalla selvittää vihollisen tietoliikenteen infraa ja rakennetta. Nykyään tiedustelun kenttä on tietysti laajempi ja radiotiedustelu on osa laajempaa kokonaisuutta, kun puhutaan SIGINTistä, COMINTistä ja ELINTistä, ja tietysti nykyään myös yleisemmin verkkotiedustelusta CYBINT/DNINT, jossa voidaan myös tunkeutua ja vaikuttaa järjestelmiin. Nykyisistä termeistä lisää täällä.
Radiotiedustelua oli sijoitettuna moneen paikkaan, mm. Uuteenkaupunkiin, Nurmijärvelle, Tuusulassa ja Kauniaisten Grankulla Samskolanin tiloihin. Itä-Karjalassa toimintaa mm. Äänislinnassa ja pitkin rintamaa siirrettävillä asemilla. Tiedustelussa, varsinkin koodien murtamisesa, oli mukana myös lukuisia naisia. Koodipuolella tärkeää oli monipuolinen kielitaito ja ymmärrys kielistä, koska tilastollinen ja rakententeellinen analyysi oli isossa osassa koodien murtamisessa. Tietokoneita ei tuohon aikaan vielä ollut, joten homma oli manuaalista ja alkutyö paljon intuition ja kokemuksen varassa.
Kalustosta kirjassa ei kovin paljon ollut. Radiokalustoa oli länsimaista (Siemens, Telefunken…), mutta yksi hauska yksityiskohta oli liikkuva asema, joka oli rakennettu Volvon pakettiauton päälle. Autosta oli kuuntelu- ja suuntimoversiot. Tuli muistoja mieleen oman armeija-aikani pulla-UAZiin rakennetuista viestiasemista. Niissä tuli valvottua RUK:n aikana monta yötä sanomalaitteiden ja muiden viestivermeiden kanssa 🙂
Venäläisten viestien salaus perustui koodeihin, eli termejä ja sanoja korvattiin merkkisarjoilla. Tätä varten oli koodikarttoja ja -kirjoja, joilla viestit salattiin erilaisilla variaatioilla. Tämä tuntuu mahdottoman yksinkertaiselta nykyaikaiseen kryptografiaan tottuneelle, mutta analogisena aikana sillä saatiin ihan toimivia salauksia, koska tietoneita ei ollut kellään signaaleja rouskimaan.
Siksi koodikirjojen (ja myöhemmin salauslaitteiden kuten Enigma) varastaminen ja hankkiminen eri teitä pitkin oli tärkeä osa tiedustelua. Tätä varten Suomikin teki aktiivisesti yhteistyötä muiden maiden kanssa Japania myöten. Suomi pystyikin avaamaan aika paljon eri yhteyksiä diplomaatti- ja sotilasviestiliikenteessä. Monimutkaisimmat jäivät avaamatta, varsinkin sodan lopulla.
Itse yllätyin, miten vähän radiotiedustelun historiasta on dokumentteja, sitä kirjoittajatkin valittelivat. Paljon oli kadonnut myös kuuluisan Stella Polaris -operaation jäljiltä. Moni radiotiedustelun johtohenkilöistä olikin siinä tavalla tai toisella mukana. Toisaalta, radiotiedustelu oli sen verran pienen piirin hommaa ja tarkoituksella salaista toimintaa, että dokumentointia on varmasti tietoisestikin vältelty.