Ahvenanmaan turpo-historia Ruotsin ja Venäjän välissä

Ahvenanmaa on kiinnostanut jo pari sataa vuotta Ruotsia ja Venäjää, ja välillä vähän muitakin suurvaltoja. Miksi se on edelleen aseistamaton?

Ahvenanmaa-kirja_kansi_FB

Jukka Tarkan kirja Ahvenanmaa – Itämeren voimapolitiikan pelinappula käy läpi historian ja kritisoi sen nykyäänkin sekavaa tilannetta.

Ahvenanmaa ennen toista maailmasotaa

Ahvenanmaa ei kiinnostanut ketään ennen Haminan rauhaa. Venäjä voitti Ruotsin ja otti myös Ahvenanmaan osaksi Suomea, raja siirtyi Torniojokeen. Ruotsi pelkäsi Venäjän käyttävän Ahvenanmaata hyökkäysreittinä, mutta Napoleonin sotien jälkeen se joutui hyväksymään aseian maailmansotiin asti. Venäjä oli tilanteeseen tyytyväinen: sillä oli riittävästi rantoja Itämerellä ja Pietari oli turvassa oman lahtensa perällä.

Ruotsalaisille venäläinen Ahvenanmaa olisi ladattu ase kohti Ruotsia ja Venäläisille ruotsalainen Ahvenanmaa olisi ovi Suomeen ilman lukkoa.

Venäjä halusi loitontaa Ahvenanmaan Ruotsista ja rajoitti kulkemista ja kauppaa koko 1800-luvun alkupuoliskon. Krimin sodassa Itämerestäkin tuli taisteluareena. Ranskalaiset ja britit tuhosivat Bomarsundin linnoituksen ja kiusasivat koko Suomen etelärannikkoa. Venäjä hävisi sodan ja Ruotsi yritti saada Ahvenanmaan voittajilta, siihen sen rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet (ei ollut uskaltanut osallistua koko sotaan!). Myöskään mahdollisuuteen miehittää saari se ei uskaltanut tarttua. Voittajamaat kuinkin katsoivat, että “puolueettoman ja linnoittamattoman” Ahvenanmaan olevan niiden etu ja Ruotsi sai samalla itselleen helpotusta. Tämän takasi Aleksanteri II:n antama henkilökohtainen keisarin servituutti osana Pariisin rauhaa.

Venäjä yritti päästä servituutista eroon jo ensimmäisen maailmansodan aikana, mutta silloin oli toisilla mailla muuta ajateltavaa. Kun Saksa oli vahvistunut, sitäkin alkoi kiinnosta Ahvenmaa. Se ei halunnut Venäjän käyttävän sitä sotatilanteessa omiin tarkoituksiinsa. Ahvenanmaalaiset taas elättivät tsaarinvallan kaaduttua toiveita takaisin Ruotsiin paluusta (Ålandsrörelsen). 1917 kaaoksessa mahdollisuudet olivatkin hetken aikaa olemassa, mutta se ei lopulta onnistunut, vaikka ruotsalaiset yrittivät myös tukea paikallisia. Saksan ja Suomen sopimuksella saksalaisia tuli Ahvenanmaalle, ja Brest-Litovskissa Ahvenanmaalta luvattiin poistaa linnoitukset. Suomen ja Ruotsin väli heikkenivät ihan lähettiläiden kotiutukseen asti. Mutta lopullinen ratkaisu siirtyi, edes Tarton Rauhassa Ahvennamaasta ei sovittu Venäjän ja Suomen välillä mitään. Ruotsi ajoi asiaansa Versaillesissakin, ehdotti kansanäänestystäkin, mutta lopulta asia siirtyi Brittien tuella Kansainliitolle.

Kansainliitto ei löytänyt perusteita Ruotsin vaatimuksille, mutta asia ratkaisiin niin, että saariryhmä sovittiin “puolueettomaksi ja linnoittamattomaksi”. Kansainliitto viittasi myös keisarin servituuttiin päätöksen pohjana. Suomi lisäksi sopi Ruotsin kanssa, että kielioikeudet ovat vahvat ja kiinteistökauppoja rajoitettiin. Tämä vahvistettin 1922. Mutta revanssihenki jäi Ruotsissa (ja Ahvenanaallakin) kytemään vahvana. Ruotsin esikunnat tekivätkin maailmasotien välissä monta maihinnoususuunnitelmaa.

Toinen maailmansota ei muuta Ahvenanmaan asemaa

Ahvenanmaan asema oli Kansainliiton päätöksen jälkeen Suomen kannalta hankala. Alue kuului Suomelle, mutta sen puolustusta ei voinut etukäteen valmistella – vaikka sitä piti puolustaa uhkan sattuessa. Venäjän kiinnostus ei ollut mihinkään kadonnut ja Ruotsikin katseli Ahvenanmaalle. Venäjä ei koskaan tunnustanutkaan koko sopimusta.

Kuitenkin Ruotsissa oli myös ajatusta, että Ahvenanmaata voisi puolustaa myös yhdessä Suomen kanssa, tällaisia suunnitelmita tehtiin hallituksissakin konkreettisesti moneen otteeseen, mutta lopullista sopimusta ei saatu aikaiseksi. Myös puolustusliittoa maiden välille viriteltiin ihan tosissaan ennen talvisotaa ja Paasikivi & Mannerheim sitä kannattivat. Mutta Ruotsi ei lopulta uskaltanut kumpaankaan ratkaisuun.

1940 lopulla Suomi ja Ruotsi sorvasivat Suomen ja Ruotsin unionia, mutta se kaatui NL:n ja Saksan kulisseissa kertomaan vastustukseen. Se olisi voinut tietää Suomen tuhoa, koska Stalin pelasi kaksilla korteilla. Suomi siis vei joukkonsa Ahvenanmaalle talvisodan alkaessa.

Sotien välissä saaristo oli Suomen miehittämä ja muodostettiin myös omat Hemvärn-kodinturvajoukko. Ahvenanmaan asema heikkeni silti, koska NL vei Hankoniemen ja Suomenlahden etelärannat. Ahvenanmaan konsulaatin miehitys kasvoi, NL valvoi etujaan. Jatkosodassa Suomella ei tahtonut riittää joukkoja saarille ja oli jopa valmistauduttu antamaan niiden puolustus kokonaan saksalaisille.

Hyökkäys oli ainoa NL:n (myös Venäjän?) tuntema taistalumuoto, myös puolustuksessa.

Rauhanneuvotteluissa 1944 NL katsoi Ahvenanmaata tärkeämmäksi Porkkalan ottamisen, vaikka Suomi olisi ollut mieluummin antanut Ahvenanmaan. Tämä kulussitieto järkytti ruotsalaisia. Asia kuitenkin venyi voittajavalton kesken ja 1946 Pariisin sopimukseen se kirjattiin epämääräisesti “demilitarisoiduksi nykyisen vallitsevan tilanteen mukaisesti”. NL kiristi tätä yksipuolisesti 1948 ilmoittamalla että 1940 solmittu sopimus pätee. Näin siis se sai myös taas konsulaattioikeutensa takaisin.

Nykytilanne on kaikuja menneisyydestä

Ahvenanmaa on ollut 200 vuoden aikana sodissa mukana joka kerta. Se ei ole ollut “aseeton”, eikä “puolueeton”. Eikä se olisi sitä tulevissakaan konflikteissa. Nopein kaappaa sen aina haltuunsa. Suomelle sen heikko puolustuksellinen asema on riski: meritie ja yhteys länteen on kriittinen asia, jos Venäjä alkaa aggressiiviseksi.

Suomi teki Tarkan mielestä virheen, kun se ei uuden Venäjän kanssa sopimusten siirrosta solmittaessa 1992 vaatinut Ahvenanmaan asemaan selkeytystä. Nyt siellä on edelleen alueen ja väestön kokoon nähdän valtava konsulaatti, joka varmasti toimii tiedustelun ja potentiaalisen sotilastoiminnan pohjana. Rajavartiolaitos toimii Ahvenanmaalla, mutta Puolustuvoimat vieläkään voi virallisesti valmistella puolustusta rauhan aikana. Tämä on Suomelle riski.

Historia osoittaa, että missä aseettomuus ja puolueettomuus esiintyvät [virallisesti] rinnakkain, kumpikaan ei toteudu. Puolueettomuus ei voi säilyä, eikä aseettomuus toteudu, ellei ole niiden koskemattomuutta suojaavaa voimaa.

Tarkan tiivistys Ahvenanmaan asemasta

EU-jäsenyydessä Ahvenanmaan itsehallinto vahvistui. Se sai päättää liittymisest unioniin, mikä tapahtui. Mutta se ei ole veroliitossa ja saa esittää omat näkemykset lakien valmisteluun ja sillä on edustus Suomen pysyvässä EU-edustustossa. Omaa ulkopolitiikkaa sillä ei kuitenkaan ole.

Viime vuosina, Krimin valtauksen jälkeen, Ruotsissa on taas ainakin hetkeksi tajuttu maailman realiteetit ja Itämeren muuttunut tilanne. Heillä ei ole enää riittävää puolustuskykyä omasta takaa, joten yhteistyö Suomen kanssa kiinnostaa ehkä enemmän kuin koskaan. Molemmat harjoittelevat ahkerasti yhdessä ja Nato-kumppaneiden kanssa, mutta konkreettista sopimusta Ruotsissa ei vieläkään uskalleta ehdottaa.

Olisi minusta oikein suotavaa, jos Ruotsissa olisi viimein opittu historiasta ja Suomen kanssa saataisiin aikaiseksi yhteisestä puolustuksesta oikea sopimus. Tai sitten Suomessa tajutaan viimein hakea Natoon. Toivotaan molempia.

Lue lisää

Ahvenamaan asema, UM:n sivut

Jukka Tarkan kirja: Ahvenanmaa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *