Kaksi kirjaa Auschwitzista: leirille soluttautuneen tiedustelijan tarina ja kertomus brittisotavangeista leirillä. Pitäisikö meidän aktiivisesti yrittää lopettaa nykyajan autoritaaristen valtioiden keskitysleirit?
Tiedustelija Pilecki Auschwitzissa
Puolan vastarinta järjesti ratsuväkiupseeri Witold Pileckin jäämään kiinni saksalaisille Varsovassa syyskuussa 1940. Hänet vietiin uudelle keskitysleirille, jota käytettiin erityisesti poliittisten vankien säilytykseen ja pakkotyön teettämiseen. Tästä kertoo Jack Fairweatherin Mies joka murtautu Auschwitziin. Kun Pilecki saapui leirille, natsit eivät vielä tehneet systemaattista tappamista, eikä juutalaisia vielä murhattu teollisesti. Witoldin oli määrä tiedustella leiriä ja pyrkiä organisoimaan vastarintasoluja leirin puolalaisten keskuuteen – ja lopulta sitten itse pyrkiä pakenemaan. Hän saikin luotua ison vakoojaverkon leirille, mutta oli lopulta leirillä monta vuotta.
Itseäni yllätti se, miten leiriltä alkuvuosina pystyi lahjomaan itsensä ulos, koska se oli “vain” poliittisten vankien ja erityisesti venäläisten sotavankien leiri. Omaiset maksoivat sopiville tahoille ja vanki päästettiin kotiin. Sieltä myös paettiin yllättävän paljon. Puolalaisia auttoi pysymään hengissä se, että heitä ei edes leirin muututtua pääasiassa juutalaisten tappoleiriksi pidetty ensisijaisesti tuhottavina ihmisinä. Puolalaisia käytettiin leirin pyörittämiseen ja sodan viimeisinä vuosina myös paljon pakkotyöntekijöinä I.G. Farbenin ja muiden yritysten alueella olevissa tehtaissa. Kohtelu oli silti kovaa ja sattumanvaraista: sääntöjä oli paljon, ruoka surkeaa ja ihmisiä hakattiin sekä ammuttiin välillä olemattomista syistä, varsinkin jos sattui sairastumaan leirillä.
Polecki näki Auschwitzin muutoksen tappotehtaaksi ja kirjoitti leiristä verkostonsa jäsenten kanssa monta raporttia. Raportit salakuljetettiin paenneiden ulkoa opetteleemina ja heidän mukanaan tuomillaan dokumenteilla Puolan vastarinnalle ja sieltä edelleen Brittien tiedustelulle. Leiriltä onnistuttiin tekemään myös näyttäviä pakoja, ihan elokuvatyyliin. Esimerkiksi Kesällä 1942 neljä puolalaista pakeni leirin johtajan Rudolf Hössin autolla pukeutuneina SS-miehiksi. Heitä ei koskaan saatu kiinni.
Myös erikoinen tapaaus oli leirin sairaalan komennetun bakteriologin tekemä pilkkukuumeisku. Hänet oli määrätty tutkimaan pilkkukuumerokotteen valmistamista leirillä (se oli iso ongelma vangeille), mutta hän keksikin käyttää täitä taudinkantajina. SS-miesten vaatevarastoihin vietiin tartutettuja täitä ja saatiinkin aikaiseksi pienimuotoisia epidemioita saksalaisten keskuuteen. Siis biologista sodankäyntiä!
Juutalaisten kohtelusta Witold kirjoittaa karmaisevia esimerkkejä (Kapot, lasten kiduttaminen, lääketieteelliset kokeet, nälkä ja taudit…). Ne olivat niin hurjia, että ulkomaailmassa ei oikein aluksi edes uskottu SS:n pystyvän sellaista edes tekemään. Kirjasta käy myös ilmi kylmä laskemointi, jota Brittien ja USA:n sodanjohto ja poliitikot tekivät priorisoidessaan mm. pommituskohteita. Auschwitzia olisi voitu pommittaa viimeisinä vuosina, mutta näin ei haluttu tehdä. Säästeltiin resursseja tärkeämpiin kohteisiin ja ei myöskään haluttu suututtaa monissa maissa olevaan antisemitististä äänestäjäkuntaa. Lopputuloksena paljon ihmisiä kuoli.
Lopulta Pilecki itsekin pakeni leiriltä keväällä 1943, hän oli keplotellut itsensä töihin leirin ulkopuolella olevaan leipomoon. Olot leirillä alkoivat käydä siinä vaiheessa jo täysin mahdottomiksi ja vartiointi vain tiukentui. Hän kirjoitti itse pitkän raportin, joka välitettiin eri puolille vastarinnan johdon kautta. Hän toimi Varsovan kapinaan asti maan alla ja taisteli Varsovassa, missä jäi kiinni. Hän selvisi saksalaisten vankileirillä liittoutuneiden tuloon asti ja toimi sen jälkeen Italiasta käsin tiedustelussa. Pilecki palasi 1945 Varsovaan vastarinnan tehtäviin, mutta kommunistihallinto pidätti hänet ilmeisesti ilmiannon perusteella. Hän joutui 1947 näytösoikeudenkäytiin ja hänet ammuttiin sen jälkeen.
Kirja on pysäyttävä lukukokemus ja tuo vähän erilaisen vankitarinan saksalaisten keskitysleiriltä, koska se kertoo tiedustelusta ja salaisen vastarinnan rakentamisesta leiriolosuhteissa. Myös monenlaisia pakosuunnitelmia kirjassa käydään läpi. Mutta kuten aina, juutalaisten valtava murhakoneisto ja SS:n tunteeton toiminta tuntuu aina käsittämättömältä. Miten ihminen voi tehdä niin paljon pahaa ja väkivaltaa toisille?
Britit pakkotyössä ja sabotoijina
Toinen kirja oli Colin Rushtonin Auschwitzin sabotööri – Auschwitziin vangitun brittisotilaan uskomaton tarina. Se kertoo brittiläisen autonkuljettajan sotakokemukset. Hän jäi vangiksi Pohjois-Afrikan rintamalla Tobrukin taistalun jälkeen ja päätyi lopulta Italian kautta vangiksi Auswitziin melko ison brittisotavankiosaston mukana.
Itse en tiennyt, että Auschwitzin leirikompleksissa pidettin myös länsimaisia sotavankeja. Heillä oli muita vankeja paremmat olot, mutta ruoka ja sairaanhoito oli huonoa sekä heidät laitettiin pakkotöihin leirin ympäristön yrityksiin ja myös maaseudulle. Vaikka olot olivat keskitysleiriosia paremmat, brittejäkin kohdeltiin sattumanvaraisesti ja väkivaltaisesti. Moni kuoli natsien käsissä. Dudd selvisi leirin kaoottisiin loppuvaiheisiin saakka ja vaelsi jalan länteen muiden vankien ja joidenkin länteen haluavien saksalaisten vartijoiden kanssa. Marssilla myös kuoli monia vankeja, koska se sattui kovimpien pakkasten aikaan tammikuussa 1945.
Kirjassa on Duddin pitkän tarinan lisäksi monien muiden vankien kertomuksista lyhyesti. Monille leiriaika jätti pahoja psyykkisiä vammoja, koska he elivät jatkuvat väkivallan uhan alla. He myös näkivät, miten poliittisia vankeja ja juutalaisia kohdeltiin. Dudd muistelee, miten polttouunien ihmisen lihan haju leijui parakkien yllä jatkuvasti ja he näkivät SS-miesten mm. tappavan lapsia. Karu kirja, mutta ehdottomasti tärkeää dokumentaatiota tuosta kauheasta ajasta.
Osa brittivangeista organisoi aktiivista sabotointitoimintaa työssään tehtailla. Tehtiin tahallaan virheitä ja hajoavia kohtia esim. putkiin ja metalliosiin jne. He myös auttoivat puolalaista vastarintaa, tässä tulee yhtymäkohta Pileckin kirjaan. Pilecki ei mainitse brittivankeja, mutta itsestäni tuntuu, että hänen täytyi ainakin arvata, että vastarinta pyrki toimimaan myös brittien kanssa. Mutta kirjassa mainitaa onnistuneita iskuja, kuten räjäytykset joita tehtiin kerran kolmena yönä peräkkäin vastarinnan kanssa yhteistyössä.
Nykyajan vankileirit
Kirjat herättivät miettimään, miten meidän tulisi suhtautua nykyajan diktoottorien ja autokraattien ylläpitämiin vankileireihin ja keskitysleireihin. Kiina kiduttaa uiguureja ja teettää pakkotyötä. Pohjois-Koreassa on satojatuhansia ihmisiä leireillä, osa ilmeisesti ihan natsien leirejä vastaavissa oloissa. Venäjä pitää poliittisia vankeja surkeissa oloissa (kuten Navalny). Lisäksi on pienempiä hirmuvaltioita kuten Päiväntasaajan Guinea tai Kuuba, joissa vankiloissa viruu epämääräinen määrä ihmisiä ilman kunnon oikeisvaltion suojaa. Ihminen ei ole mitään oppinut toisesta maailmasodasta.
Pitäisikö meidän aktiivisemmin toimia näiden vankien puolesta? Nykyajan leireistä ja ihmisoikeusrikkomuksista tiedetään, eivät ne ole pimennossa. Ihmisiä kidutetaan ja ihmisiä kuolee leireillä. Miksi mitään ei tehdä??
Lue lisää
“Pileckin raportti” Wikipediassa