Jos et lue muita kirjoja 1918 tapahtumista, niin lue edes tämä! Häggmanin, Keskisarjan ja Kuisman kirja on hieno yhteenveto tuosta traagisesta ja historiallisesta ajasta.
Kirjan ovat toimittaneet Kai Häggman, Teemu Keskisarja ja Markku Kuisma. Se on jaettu kolmeen osaan ja jokaisella kirjoittajalla on oma näkökulmansa vuoden tapahtumiin. Kirja on tavallista historiaopusta isompi, A4-kokoinen, ja taitettu aika väljästi. Kirjassa on myös reilusti isoja kuvia, jotka tuovat tapahtumat konkreettisesti silmille.
Minkä niminen sota se olikaan?
Jo pelkästään soden nimestä voitaisiin keskustella pitkään. Jokaiselle nimitykselle löytyy perusteita, eikä mikään kuvaa kunnolla kokonaisuutta.
“Sisällissota” on nykyään eniten käytetty ja neutraali nimitys, mutta sekin on tavallaan suureellinen, koska eihän sota ollut vain Suomen sisäinen asia. Sitä ei olisi ollutkaan, jos Euroopassa ei olisi tapahtunut järistyksiä tai jos teollistuminen ei olisi saavuttanut myös Suomea. Siihen sotkeutuivat vahvasti kaikki silloiset suurvallat osana omaa keskinäistä maailmanpeliään.
Toisaalta kyseessä oli tottakai kapina, tai jopa “punakapina”, laillista hallintoa vastaan. Kapina sai merkittävän tuen ja aseistuksen Leninin johtamalta liikkeeltä Venäjällä. Voidaan kyllä puhua myös “vapaussodasta”, koska varsinkin näin jälkikäteen katsoen ihmisten vapaudestahan siinä kyse vahvasti oli.
“Veljessotaakin” on käytetty, mutta se ehkä on turhan kapea ja romantisoitukin kuva. Oikeasti veljeksen harvoin vastakkaisille puolille osuivat. “Luokkasota” kyseessä oli myös vahvasti: uusi omaisuudeltaan köyhä teollisuustyöläisten ja maaseudun palvelijajoukon sota oikeuksistaan porvareita, tilallisia ja vanhaa yläluokkaa vastaan. On käytetty myös “ensimmäinsen maailmansodan Suomen tapahtumat”, joka on varmasti kattava isossa kuvasa, mutta kovin paperinmakuinen. Siitä puuttuu täysin ihmisten tunne ja yhteiskunnallinen jännite
Omassa suvussani puhuttiin aina “vapaussodasta”, eikä muita nimityksiä saanut edes käyttää. Sain aikoinaan äänestysikään tullessani äitini isältä selkeän viestin, jota hän ei tarkoittanut keskustelun avaukseksi, vaan pysyväksi ohjeeksi myös tuleville sukupolville.
Kommunisteja ei äänestetä, ja sosiaalidemokraatit lasketaan kommunisteiksi.
Äitini isän neuvo äänestämiseen
Oma sukupolveni jo sentään myöntää sosiaalidemokraateille ansioksi, että demokratia maahan saatiin ja kommunismi pidettyä rajan takana. Isäni puolelta Sävin kylä oli torpparikysymyksessä käsittääkseni aika tulenarkaa aluetta ja siellä punaiset tappoivat mm. kirkkoherran ja väkivaltaa oli paikkakunnan kokoon nähden aivan riittävästi. Isäni isä pakeni tilalta nuoremman veljensä kanssa juuri ennen punaisten tuloa. Muu suku oli jo aiemmin siirtynyt turvaan Poriin. En teininä ymmärtänyt sodasta itse hänen kanssaan suoraan kysellä. Mutta kohtuullisen selkeät kannat hänelläkin käsittääkseni oli, vaikka luonteeltaan olikin leppoinen mies. Hänen elinaikanaan Suomi siirtyi tsaarin vallasta EU:n jäseneksi – aika valtava loikka!
Käytän itse termiä ´sisällissota´, mutta en jaksa määritelmästä enää edellisen sukupolven kanssa erikseen keskustella…
Suomi ja historian laaja kaari
Teemu Keskisarjan kolumneja, kommentteja ja kirjoituksia sisällissodasta olen lukenut paljon. Hänellä on mainio tyyli kirjoittaa kylmän analyyttisesti ja toteavalla, mutta inhimillisellä, otteella. Kauheatkin tapahtumat ovat ihmisille usein tavallaan loogisia, vaikka niihin olisikin jouduttu aivan typeristä syistä – ja aivan turhaan. Lopulta ihmishenki on sattumanvaraisten päätösten ja tapahtumien varassa. Eikä aiemmasta historiasta ole koskaan opittu mitään, samat virheet ja hirmuteot toistetaan sukupolvesta toiseen.
Keskisarjan tekstiä on mukava lukea. Itselleni aikajana on tuttu ja olen lukenut henkilöistä paljon, joten tekstiä oli helppo seurata. Ehkä huonommin 1917-1919 tapahtumia tuntevalle olisi tullut ähky. Keskisarja käy läpi tarinan kaaren ja viittaa paljon yksittäisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Samalla tulee punottua hienosti iso kuva ja vuoden tapahtumat. Hän sitoo hienosti yhteen yksityiskohdat ja laajat kaaret.
Saimme enemmän kuin toivoimmekaan
Kai Häggman keskittyy kirjoittamaan perinteisimmin vuoden kulusta ja on hyvä pari Keskisarjan laajemmille kaarille. Tämä osa kannattaa lukea, jos ei ole tuoreessa muistissa sodan vaiheet. Paljon oli sattumaa ja monta kertaa olisi voinut käydä paljon pahemmin. Myöskään aikalaiset eivät vielä hahmottaneet, mitä oikeastaan tapahtui – ja miten onnekkaita lopulta olimme.
Itsenäisyysjulistusta seurasi kapina, vapaussodasta tulikin kansalaissota, tasavallasta monarkia ja pian taas kuitenkin tasavalta.
Kai Häggman kiteyttää vuoden 1918
Jälkeen päin moni on nähnyt reitin demokratiaksi vähän liian helppona ja suoraviivaisena ketjuna, mitä se ei todellakaan ollut. Suomi itsenäistyi, ja ennen kaikkea muotoutui tasavallaksi, monen onnekkaan sattuman kautta, eikä tosiaankaan vain oman toimintansa vuoksi.
Sota, talous ja Saksa
Markku Kuisma kirjoittaa viimeisen osan yrityselämän toiminnasta ja tuesta valkoiselle puolelle. Häneltä olen lukenut pari kirjaa Suomen taloushistoriasta ja yritysten historiasta. Tässä hän käy läpi monia itselleni aiemmin tuntemattomia puolia. En ollut ajatellut sotatalouden ja armeijan pyörittämisen vaatimuksia. Yritysten varoja ja patruunoiden suhteita käytettiin niin hyvin kuin pystyttiin tukemaan hallituksen toimintaa ja valkoisen armeijan varustamista.
Itselleni isoin uusi asia oli Saksan kanssa solmitun yhteistyön sisältö, joka oli aika laaja ja velvoittava. Saksa käytännössä määräsi monesta asiasta ja kohteli Suomea osana imperiumiaan. Siksi valkoisilla, ja Mannerheimilla, oli iso tehtävä vääntää itse mahdollisimman paljon sotilaallisia voittoja ja PR-voittoja, jotta Saksa ei pääse kaikessa niskan päälle.
Suomi allekirjoitti maaliskuussa 1918 sopimuksen, joka takasi apua, mutta myös Saksalle laajat valtuudet sotilaskutikohtiin ja lopullisen päätösoikeuden muiden valtioiden kanssa alueneuvotteluihin. Oli kai oikeasti riski, että Suomi ja Saksan vasalliksi, jos Saksa voittaa.
Toisaalta toinen vaihtoehto oli vielä pahempi, joten Suomi joutui tasapainoilemaan kahden pahan välissä – aivan kuten 20 vuotta myöhemminkin. Suomi on ollut tuomittu suurvaltojen pelien oheispalkinnoksi. Pelissä tasapainoulu on meillä muodostunut omaksi taiteenlajikseen. Keskisarja on aiemmin kirjoittanutkin, että Suomen sotastrategia perustuu lopulta vain oikeakaiseen takinkääntöön suurvalta “kumppaneiden” välillä.
