Hulttio-Mannerheim

Teemu Keskisarja kirjoittaa Mannerheimin nuoruudesta kirjassaan Hulttio. Kirjassa käsitellään aikaa, jolloin Mannerheim ei vielä ollut the Mannerheim tai suuri sotasankari. Varhaislapsuus meni sisarusten kanssa pyöriessä vanhempien ja sukulaisten kartanoissa. Isä oli Kreivi ja äiti myös arvostettua sukua, varallisuutta oli riittävästi ja loistavan tulevaisuuden piti olla edessä. Mutta isä onnistui pelaamaan omaisuuden kuiviin ja pakeni lopulta häpeää ja velkojia Pariisiin, kun Gustaf oli vasta kouluiässä. Siitä alkoi Mannerheimilla pitkä mokaamisten sarja läpi eri koulujen. Mokista kuitenkin aina joku vaikutusvaltainen sukulainen lopulta pelasti taas seuraavaan kouluun. Mies kasvoi ja velkaantui, kun ei ollut varaa kunnolla siihen elämäntyyliin, jota halusi ja kaveripiiri edellytti.

Haminassa kännissä

Haminan kadettikoulu meni alusta asti huonosti ja lopulta reissu päättyi humalaisen yön jälkeisiin potkuihin. Tosin ne ajan tavan mukaan saatiin pehmennettiin suvun maineen takia sellaisiksi, että mies itse pyysi eroa. Näin ei noussut seinä pystyyn koulu-uralle lopullisesti. Tästä känniyöstä saivat alkunsa lukuisat homohuhut, koska Haminan pöytäkirjoihin merkittiin, että oli “myöhemmin yöllä lähtenyt pahamaineisen henkilön kanssa tämän asuinpaikkaan maalle”. Tälle huhulle ei tosin Keskisarja löydä tukea, asiaan palataan kirjassa moneen otteeseen ja monen lähteen kautta. Haminan nöyryytyksen jälkeen Mannerheim luki Helsingissä ylioppilaaksi ja kuin ihmeen kaupalla pääsi Pietariin Nikolain ratsuväkikouluun, taas auttoivat arvovaltaiset sukulaiset. Kyseessä oli kova ja arvostettu koulu, joten kävi viimein tuuri oikealla hetkellä.

Pietarissa pikkubudjetilla

Mannerheim opiskeli ratsuväkikoulussa, kituutti köyhänä ja kinusi rahaa sukulaisilta. Täälläkin meinasi tie katketa, kun Gustaf kerran ryyppyreissullaan oksensi junan ikkunasta jonkun isomman herran naamalle. Mutta kuin ihmeen kaupalla siitä selvittiin ilman erottamista. Täältä Mannerheim valmistui lopulta ihan hyvin arvosanoin ja pyrki koko ajan pääsemään keisarin Chevalier-kaartiin, joka oli valtakunnan hienoin edustusjoukko. Haminassa hän oli jo yrittänyt nuorampana päästä Pietarin kouluihin, mutta suvun maine ja oma osaaminen eivät riittäneet siinä vaiheessa.

Chevalier-patsastelija

Hän lopulta pääsikin Chevalier-kaartin, kun oli käyttänyt kaikki sukulaisten suhteet viimeisen päälle ja onnistunut tapaamaan sairaalassa (hevonen hajotti polven) sattumalta vierailleen keisarinnan, joka oli tanskalaisena heti mieltynyt ruotsia hyvin puhuvaan sulavaan upseeriin. Tämän jälkeen rahahuolet vain pahenivat, koska kaartilaisella kului rahaa edustamiseen, asuihin ja juhlimiseen. Sitten Mannerheim pääsi rikkaisiin naimisiin ja vähäksi aikaa rahahuolet helpottivat. Hän oli hovitallien erikoismiehenä ja kiersi Eurooppaa ostamassa ja valitsemassa hevosia. Menetti myös siinä itse (vaimonsa) rahojaan, kun luuli osaavansa jalostamisen.

Vaimo meni, sota tuli

Tuli pari lasta, osaamista hevosista ja avioliitto-ongelmia. Mies juhli, viinaa meni ja pelaaminenkin kai maistui. Lopulta avioliitto oli käytännössä ohi, mutta niissä piireissä ei erottu. Vaimo joutui myymään maatilansa ja omaisuus alkoi olla vähissä, joten hän keräsi mitä oli jäljellä, ja muutti Pariisiin. Mannerheim pääsi lopulta sotimaan 1904 Japania vastaan rykmentin johdossa. Muutama taistelu ja siitä tuli vähän mainettakin everstin arvoisesti. Mutta mies oli jälleen aika vähävarainen.

Tämän jälkeen oli pari vuotta hiljaisempaa, mutta sitten mies sai yllättäen tiedustelutehtävän Mongoliaan ja Kiinan suunnalle. Siitä tuli menestys ja kahden vuoden ratsastamisen jälkeen (ja 2 vuoden palkkakin oli säästössä) maine Pietarissa parani ja hän pääsi Nikolai II:n suosioon. Hän sai oman ryhmentin Puolassa ja hoiti pestin hyvin. Sitten hän pääsi keisarin henkikaartin komentajaksi ja keisarin seurueen jäseneksi. Ura alkoi olla viimein nousukiidossa! Sitten tuli oma prikaati ja ensimmäinen maailmansota, josta Mannerheim selvisi ulos kenraaliluutnanttina mm. Puolassa sodittuaan.

Mannerheimiksi Suomeen

Vallankumous iski Mannerheimiin pahasta, viisikymppinen kenraali jäi tyhjän päälle ja henkikin olisi vaarassa, jos Venäjälle jäisi. Mies oli toipumassa ratsastusonnettomuudesta Odessassa, kun alkoi olla viisaampaa lähteä takaisin kohti Suomea, tsaarin kenraaleita eivät vallankumoukselliset katsoneet hyvällä. Hän pääsi lopulta hengissä läpi Venäjän ja Pietarin Suomeen, jossa oltiin maata itsenäistämässä.

Vanhaa sotaratsua tarvittiinkin uuden organisaation ruoriin Suomessa, ja maa vaihtui upseerilla syntymämaan väreihin.

Miksi kannattaa lukea?

Tämä on ehkä paras lukemani kirja Mannerheimista, koska se tuo esiin myös sitä oikeaa ihmistä myyttisen hahmon takana. Keskisarja kirjoittaa aina hyvin: lyhyttä, lakonista ja hauskaa tekstiä. Ei ollut helppo lapsuus marsalkalla, koska isä lähti nuorena pakoon ulkomaille ja varallisuus ei ollut enää siinä vaiheessa sitä, mitä asema olisi edellyttänyt ja mihin oli totuttu. Mutta suku auttoi suhteilla, rahaa sai lainattua aina joltain sukulaiselta,  ja lopulta kaikki jotenkin järjestyi. Ja olihan hänellä kunnianhimoa ja egoa, se tulee selväksi! Osui riittävän oikea mies, oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan – joka myös halusi paikkansa ottaa, siitä syntyy yksi Suomen marsalkka. Loppu on historiaa.