Keisari Aarnio

Jari Aarnion uskomatonta tarinaa on puitu mediassa jo monta vuotta. Nyt luin Hesarin toimittajien Minna Passin ja Susanna Reinbothin Keisari Aarnio-kirjan, jossa käydään läpi Aarnion uraa ja rikostutkintoja. Kirjassa ei sinällään tule mitään uutta, koska kaikki on jo käyty tarkasti läpi vuosien saatossa oikeudenkäynneissä. Mutta onhan tuo uskomaton tarina! Vuoden poliisista pieneksi huumeparoniksi.

Hahmogalleria on monipuolinen: jokaisella poliisillakin tuntuu olevan lempinimi ja rikollisilla parhaimmilla useita. Lisäksi vielä peitenimet ja tarkoitukselliset harhautustermit. On Malmin nainen, Pasilan mies, Hollannin kontakteja, epämääräisiä “liikemiehiä”, virolaisia kuriireja jne.

Tutkinnat lähtivä liikkeelle siitä, että kuuluisa Malmin nainen halusi itse kertoa Aarnion tekemisistä. Lähellä oli, että häntä ei olisi otettu vakavasti (hän oli sitkeä ja lopulta vasta ministeriön kautta alettiin kuunnella). Huumekauppa alkoi lopulta selvitä Aarnion mokasta: hän ei tajunnut, että prepaid-liittymiin pääsikin käsiksi latauslippukkeiden kautta, jos niitä vain käsiinsä sai. KRP oli tämän keksinyt ja alkanut tutkia, kuka on se “Pasilan mies”. Hämmästys oli suuri, kun kaikki todisteet alkoivat viitata Aarnioon.

Aarnion historiasta kaivetaan monenlaista kuviota tutkintojen kuluessa, ja aina mieheltä löytyy lukematon määrä erilaisia selityksiä. Osaan hän jättää tosin vastaamatta, kiertelee ja on muistamaton. Sama pätee osaan hänen alaisistansa ja jopa esimiehistä. Hän joutui istumaan tutkintavankeudessa osin siksi niin pitkään, että ei oikein suostunut puhumaan mitään, vaan puhui vasta oikeudessa. Näin hän sain ensin luettavakseen koko casen ja valmisteli sitten sopivan tarinan oikeutta varten. Muutenkin hän osasi pelata kuulustelut ja preppasi vielä muitakin (vaimo, kollegat…).

Passi ja Reinboth päätyvät siihen, että Aarnion toiminta mahdollistui, koska poliisissa luotettiin yksittäisiin poliisimiehiin liikaa, vaikka pakkokeinot monipuolistuivat vuosien saatossa. Valvontaa ei Helsingin poliisisa kehitetty laajentuneiden pakkokeinojen mukana. KRP:ssä ilmeisesti ei oltu valvonnan kanssa yhtä leväperäisiä ja siksikin Aarnio oli jatkuvasti KRP:n kanssa sukset ristissä, mutta sai aina omat esimiehensä puhuttua tuekseen. Toimittajat päättelevät, että Aarnion luonteella varustettu henkilö pääsi tuollaisessa ympäristössä manipuloimaan vähän kaikkia ja liukui lain väärälle puolelle.

Iso osansa oli myös Aarnion luottotoimitajilla, joiden kautta hän spinnasi aina itselleen sopivaa settiä ulos. Muutama toimittaja joutui samaan manipulaation piiriin kuin Aarion omat esimiehetkin. Kirjassa käydään monta juttua ja niiden syntyä läpi, ei todellakaan imartelevaa luettavaa.

Toivottavasti Aarnio-casen pöytäkirjat on luettu poliisihallinnossa ja toimituksissa tarkkaan, ettei tällaista enää pääse tapahtumaan.

Joka tapauksessa koko tarina on kaikkine sivujuonteineen sellainen, että sitä ei olisi voinut käsikirjoittaa fiktioksi, koska sitä ei olisi pitänyt kukaan uskottavana!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *