Maahanmuutosta pitää puhua, jotta siitä ei huudeltaisi

Maahanmuutto ei ole monoliitti, se koostuu yksilöistä. Eikä se ole yhteiskunnassa ongelmatonta. Se ei myöskään ole vain ongelma. Tätä teemaa jäin miettimään luettuani kirjan Jussi Halla-ahosta ja uuden perussuomalaisen puolueen historiasta.

Lauri Nurmen kirja Jussi Halla-aho – Epävirallinen elämäkerta sai ajattelemaan persujen ja muiden vastaavien liikkeiden politiikkaan tuomaa maahanmuuton teemaa. Suomessahan ei ennen 2000-lukua oikeastaan ollut ulkomaalailta tulleita, joten maahanmuuton vastustus ei voinut millään edes olla kenenkään poliittisella agendalla. Halla-aho oli ensimmäinen, joka osasi artikuloida maahanmuuton ongelmat ja perustella niitä (ainakin pintapuolisesti) luvuilla ja logiikalla. Hänen viehätyksensä perustuu varmasti paljon myös siihen, että hän tarttuu meidän “suvaistevaiston” usein löysiinkin argumentteihin ja upottaa ne näyttävästi.

Maahanmuutto on yksilöllistä

Kirjassa oli hyvä esimerkki vuosien takaisesta Pressiklubista, jossa Halla-ahoa vastaan hyökkäsi Leif Salmén vähän löysästi. Halla-Aho lakoniseen tyyliinsä ampui löysimmät väitteet alas – Salmén menetti malttinsa ja sai Halla-ahon näyttämään voittajalta. Tässä minusta piilee iso oppi. Maahanmuutto ei ole monoliitti (kuten Nurmi terävästi analysoi). Se koostuu monenlaisista ihmisistä ja tilanteista, eikä niitä voi niputtaa kuin populistin puheissa. Tämä tarkoittaa, että maahanmuutto tuo myös ongelmia yksilöille/eturyhmille, kuten mikä tahansa yhteiskuntaan kohdistuva muutos. Tästä ei olisi syytä vaieta ja maalata vain ruusuisia kuvia.

Pitäisi ymmärtää, että myös jokainen meistä voimme olla “haitallinen maahanmuuttaja”. Historiallisesti katsottuna muuttoliikkeitä ja yksittäisten ihmisten siirtymisiä on tapahtunut paljon ja eri syistä. Sodat, nälänhädät, teollisuuden/markkinan muutokset, opiskelu, poliittinen vaino, kumppanin löytyminen jne.

Ruotsiin 70-luvulla suuntautunut muuttoliike Suomesta tuotti vähemmän koulutetun ja heikommin ruotsia osaavan väestönosan, joka edelleen näkyy Ruotsalaisessa keskustelussa. Poliisisarjoissa pikkurikollinen tai tarinan sivuhahmojuoppo on lähes aina Pekka tai Matti – ruotsipersu voisi sanoa: “suomalaiset eivät ole integroituneet yhteiskuntaan edes useamman sukupolven aikana, miksi heitä päästettiin isoja määriä maahan?”.

Ihminen on luontaisesti epäluuloinen

Sekin tuntuu ihmisellä olevan luonnostaan lajityypillistä, että oman arkipiirin ulkopuolelta tuleva muukalainen (eri kieltä puhuva jne.) vähän epäilyttää. Siitä on evoluutiossa ollut keskimäärin hyötyä, koska oikeusvaltioiden suojaa ei yksilöillä/perheillä ollut. Talous ei myöskään vaatinut nykymittakaavan tasoista laajaan yhteistyötä, koska työnjako ollut niin vahvasti erikoistunutta. Tämä näkyy nykyäänkin meidän käytöksessämme monella tavalla, vaikka siihen ei olisikaan samanlaista järkisyytä kuin ns. villissä lännessä.

Leena Malkki kirjoittaa Mitä tiedämme terrorismista -kirjassaan terroristin määritelmästä. Terroristi määritellään julkisuudessa ja ihmisten puheissa sen perusteella, kuka tekijä on, ei niinkään mitä hän tekee (tästä Malkin kirjassa lisää, erinomainen johdanto aiheeseen!). Samanlainen teko tutun tekijän tekemänä luokitellaan yleensä muuksi rikollisuudeksi, mutta mitä kauempaa kulttuurillisesti tekijä tulee, sitä helpommin puhutaan terroristisesta teosta, eikä teon takana silloin myöskään nähdä sosiaalisia tai yksilöllisiä syitä. Terrorismin on ylipäätään vaikea määritellä yksikäsitteisesti, koska se on niin kulttuurillisesti ja poliittisesti virittynyt asia. Maahanmuutossa on minusta paljon samaa. Sen haitta tai hyöty (tai ylipäätään mikä katsotaan maahanmuutoksi) määrittyy usein sen mukaan, kuka maahanmuuttaja on, ei niinkään sen perusteella, mitä maahanmuuttaja tekee.

Faktat yleistysten tilalle

Parasta lääkettä populismimaahanmuuttopuhetta vastaan olisi se, että asiaa käsiteltäisiin ongelmineen, eikä vain yleistäen hyötyjä. On myös puhuttava siitä, että ongelmille voidaan ja pitäisi tehdä tehdä – ja nämä voivat olla myös investointeja, joita voidaan perustella taloudellisesti. Fakta on, että väkilukumme pienenee, jos tänne ei saada uusia naamoja.

Sekin on fakta, että ei Suomi ole maailmalla ensimmäinen kohde (kieli, ilmasto, maantieteellinen sijainti…). Meidän on vaikeampi saada koulutettua porukkaa tänne, koska heillä on muitakin vaihtoehtoja. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on todennäköisesti tehtävä isompia investointeja per uusi tulija kuin monien suositumpien maiden. Ranskassa näin itse, miten omia lapsiani alettiin integroimaan lyonilaisessa koulussa tehokkaasti paikalliseen elämään: meille “mamuille” oli oma kieliluokka koulussa, jossa huonommin kieltä osaavat olivat osan aikaa päivästä. Vastaavaa ei tietääkseni Suomessa järjestelmällisesti ole. Toki Ranskassa on tehty aiemmin virheitä ja systeemiä on kehitetty paremmaksi. Näistä voisimme ottaa oppia ja luoda oman, tehokkaamman systeemin jo valmiiksi. Volyymimme ovat pienemppiä, joten ongelmakin on absoluuttisesti pienempi.

Tärkeintä olisi, että ei anneta populistien hallita ilmatilaa yksinkertaistuksillaan. Asiaa ei saa käsitellä myöskään kaunistellen – sellaiseen halla-ahot tarttuvat heti ja pääsevät näyttämään analyyttisilta (kuten em. Pressiklubi-esimerkki). Maahanmuutosta pitää puhua ja vaatia puhujilta ison kuvan hahmotusta ja faktoja, ei vain heittoja ja yleistyksiä (pätee kaikkiin). Emme voi globaalissa taloudessa myöskään vetäytyä muurien taakse, sekään ei kokonaiskakkua kasvata, eikä hyvinvointia rakenna.

ABC News-syrian_refugees
Syyrialaisia pakolaisia (Kuva: ABC News)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *