Luin loppuun Mao: The Unknown Story -kirjan, joka on ollut minulla kesken jo reilun vuoden Kindlessä. Jung Shang ja Jon Halliday ovat tehneet ison työn kasatessaan kronologisesti etenevän elämäntarinan. Kirja herätti myös kritiikkiä, koska kirjoittajat ovat jossain sitaateissa oikoneet mutkia ja luottavat jopa yksittäisiin lähteisiin. Mutta kokonaisuus on hyvä, eikä kirjan muodostamasta Maon henkilökuvasta ole erimielisyyttä.

Mao lyhyesti

Itselleni uutta oli Maon lapsuuden ja nuoruuden kuvaus. Täytyy myöntää, että olen ollut käsityksessä, että Mao olisi ollut maatyöläinen ja hyvin köyhä. Oikeastihan hän ei fyysistä työtä ollut tehnyt ja oli lähtöisin suhteellisen hyvin toimeentulevasta talonpoikaisperheestä. Hän luki paljon, opiskeli opettajaksi ja sai raavittua elannon kohtuullisesti jo ennen poliittisten rahavirtoihin ääreen pääsemistään. Mao sepitti ns. paremman tarinan myöhemmin.

Toinen asia, jota en muistanut, oli että Mao ei ollut Kiinan kommunistisen puolueen perustajia, eikä ollut ylimmässä johdossa moneen vuoteen, vaikka sinne kovasti pyrkikin. Tässäkin myöhemmin kirjoitettu virallinen totuus on mennyt hyvin läpi maailmalla.

Pitkän marssin tarkat vaiheet olivat itselleni uutta, lueskelin siitä muualtakin lisää. Mao käytti Kiinan sisäisesti sekavat vuode häikäilemättömästi hyväkseen ja heikensi vastustajiaan – välittämättä omien joukkojen kärsimyksestä tai kuolonuhreista. Vastustajien raivaaminen ja ihmisten kylmä kohtelu olivatkin Maon ydinosaamista. Myös vaimoihinsa ja lukuisiin rakastajiinsa (ilmeisesti johtajalle pidettiin ikään kuin omaa haaremia) hän suhtautui lopulta välineellisesti, eikä tuntunut kärsivän tunnontuskia heidän hylkäämisestään tai vangitsemisestaan.

Mao oli vainoharhainen ja pelkäsi koko ajan turvallisuutensa puolesta. Hän rakennutti ison määrän hyperturvallisia asumuksia ja palatseja ympäri maata, eikä käyttänyt osaa niistä kai koskaan.

Mao osasi myös pelata ja tasapainoilla muiden maiden johtajien mielistelyn ja kiristämisen kanssa. NL:n Stalin ei juuri mennyt Maon lankaan, mutta seuraavat johtajat eivät olleet niin tarkkoja. Ydinase ja moni sotateollinen investointi tuli NL:ltä ja sitä varmasti katuivat. Myös Nixonin hallinnon kanssa hän osasi pelata ja hyödynsi tilannetta itselleen parhaalla tavalla.

Kuvaukset Maon jatkuvista puhdistuksista sekä puolueeseen ja hallintoon kohdistetusta terrorista ovat hurjaa luettavaa. Onkohan kukaan suuren maan johtaja suhtautunut toisiin ihmisiin niin puhtaasti “human resourceina”: hänelle kiinan kansalaiset olivat vain väline poliittisessa ja taloudellisessa valtapelissä. Heitä saattoi huoletta uhrata, jos sillä saavutti vaikkapa nopeammin tuotannollisia tavoitteita (mm. Suuri harppaus ja nälänhätä).

Vanhuksenakin, ja vielä aivan viime vuosina, hän jatkoi lähipiirinsä terrorisointia. Ei päästänyt edes lähintä miestään syöpähoitoihin ajoissa, vaan antoi tämän kitua ihan tarkoituksella. Kuolemansa jälkeistä aikaa hän ei järjestelllyt ja jätti lähimmät omaisensakin kostojen armoille.

Maon perintö

Kaiken kaikkiaan Mao (1983–1976) oli karmea henkilö ja todellinen hirmuhallitsija. Hänen tapansa käyttää Kiinan resursseja ja ihmisiä johti kymmenien miljoonien kuolemaan ja kärsimykseen. Tästä ei ole erimielisyyttä, kysymys on lähinnä siitä kuinka monen kymmenen miljoonan ihmisen kuolemaan hän vaikutti.

Hyytävintä Maossa on, että hänen hallitsijakaudestaan ei ole kuin muutama kymmenen vuotta. Markkinataloutta hän ei älynnyt kommunismitulkintaansa integroida, mutta Mao olisi varmasti suitsinut Internetin ja hiljentänyt vapaan keskustelun vahvalla digisensuurilla ja valvonnalla.

Itse en Kiinaa tunne. Mutta kun seurasi uutisointia viimeisimmästä puoluekokouksesta, niin kyllähän se tarkkaan käsikirjoitettua autoritääristä teatteria oli. Mao on Kiinassa virallisen viestin mukaan edelleen arvostettu johtaja, jolle rakennetaan jopa uusia muistomerkkejä! Ei voi välttyä ajatukselta, että Maon rakentama koneisto ja toimintakulttuuri vaikuttaa edelleen vahvasti.

Mielenkiintoista nähdä, miten nykyinen johtaja Xi Jinping haalimaansa suurta valtaa tulee käyttämään. Toinen mielenkiintoinen asia on se, miten ponnetonta, välillä jopa mielistelevää, läntisten demokratioiden  suhtautuminen Kiinan toimintaan on. Kiinan pelaa kehitysmaissa on kolonialistisesti ja suoraviivaisesti omaa peliään. En jaksa uskoa, että kohdemaan kansalaisten onnellisuus juurikaan on päätöksenteossa muuttujana. Veikkaan, että vielä omana elinaikanani tulemme näkemään vähintään kauppasotia Kiinan kanssa, intressi- ja arvoristiriidat tulevat jossain vaiheessa pakolla esiin.