Sain pääsiäisen aikaan luettua pari kirjaa, jotka ovat olleet kesken.
Hakaristin ritarit
André Swanströmin paljon keskustelua herättänyt kirja Hakaristin ritarit suomalaisten SS-vapaaehtoisten mielipiteistä ja osallistumisista sotarikoksiin. En oikein ymmärrä kirjasta noussutta kohua. Kirja on asiallinen ja taustatutkimus tuntuu perusteelliselta. Mauno Jokipiin Panttipataljoonan antamaa kuva on selvästi osin tarkoitushakuinen ja sieltä on tietoa pois. Sekään ei liene mikään yllätys. Muistan itsekin aikoinaan miettineeni, miten voidaan väittää, että ei missään tapauksessa kukaan osallistunut sotarikoksiin — vaikka siis miehet olivat mukana SS-joukoissa ja syvällä itärintamalla.
Swanström käy läpi miesten taustoja ja poliittisia mielipiteitä, jotka ovat vahvasti kallellaan äärioikeistoon ja nationalismiin. Palvelusitoimuksessa IKL:ää sanoi kannattavansa 36% ja kansallissosialismia 10% (toisaalta 36 ei ilmoittanut poliittista kantaansa). Suoranaisia natseja ei dokumenttien mukaan ole, mutta toisaalta ei dokumenteissa natsien hirmutekojen vastustustakaan varsinaisesti esiinny. Historian ironiaa on, että mukaan osui myös yksi mies, jonka isä oli puolanjuutalainen. Ulkomaisten vapaaehtoisen taustoja ei SS-joukoissakaan lopulta kovin tarkkaan tutkittu. Mukana on myös tunnettuja hahmoja, mm. Lauri Törni (josta sankariakin tietyissä piireissä on tehty).
Juutalaisten ampumiseen riittää huonompikin ampumataito kuin meidän omaamamme.
SS-mies Olavi Karpalo
Paljon löytyy viittauksia siviilien ja juutalaisten teloittamiseen, mutta asioista on varmasti SS:n tyyliin puhuttu peitellen ja kiertoilmauksin. Suomalaisia oli myös koulutuksessa eri puolilla Saksaa SS:n yksiköissä, joissa on varmasti nähnyt ja kuullut asioista. Sotilaisen kirjeissä ja myöhemmissä muistelmissä on paljon viittauksia julmuuksiin ja siviilien (myös juutalaisten) surmaamiseen. Suomalaisia joutui myös rangaistuspataljooniin, joista osa oli keskitysleirien yhteydessä.
Hyvä kirja tärkeästä historiallisesta tapahtumasta! Myös suomalaisten osallistumisesta sotarikoksiin pitää voida puhua intohimottomasti.
Thor Bjorgolfssonin muistelmat
Billions to Bust – and Back on Elisan nurkkaajana tunnetun Islannin ensimmäisen miljardöörin Thor Bjorgolfssonin muistelmat. Hän oli yhteen aikaa yli 4 miljardin omistaja ja lensi ympäri Eurooppaa tekemässä yritysjärjestelyjä. Kun finanssikriisi iski hänen omistamansa Landsbanki meni konkurssiin ja koko omaisuus oli lähellä mennä. Hän kuitenkin sai järjesteltyä asiat ja on kai palannut miljardöörikerhoon.
Mielenkiintoista oli lukea hänen Venäjän vuosistaan. Hän aloitti virvoitusjuomabisneksellä 90-luvun alun villeinä vuosina ja omisti lopulta valtavan olutfirman, jonka myi sadoilla miljoonilla Heinekenille. Noina vuosina sattui ja tapahtui kaikenlaista, ja kaikki oli kaupan. Hän väittää, että ei joutunut korruption tai politiikan kanssa juuri tekemisiin, mutta tulee tunne, että ihan kaikkea hän ei halua tai voi kertoa.
Myös finanssikriisin tapahtumista hänellä on mielenkiintoisia taustatarinoita, koska hän oli jatkuvasti keskusteluissa hallituksen ja pääministerin kanssa. Hän oli niin iso peluri Islannissa, että vähän kaikki kosketti hänen omistuksiaan. Mm. Icesaven case käydään kirjassa tarkkaan läpi. Bjorgolsson katsoo tapahtumia jo vuosien antamalla kokemuksella, eikä minusta yritä mitenkään siloitella tapahtunutta. Islannissa (ja toki muuallakin) lähti homma täysin lapasesta finanssi-instrumenttien ja pankkien laajentumisen kanssa – ja jälki oli sen mukaista.
Kirjan liitteenä on kaavio hänen varallisuudestaan. Muutaman vuoden oltiin “gray zonella” 🙂
Uusi keskiluokka Etelä-Afrikassa
Valitut – Etelä-Afrikan musta keskiluokka turva-alueiden ja startup-kirkkojen suojassa on Annu Kekäläisen kirjoittama kerronnallinen tietokirja / matkakirja. Itselleni tämä oli osin myös nostalgista luettavaa, koska siellä vilisee tuttuja paikkoja Johannesburgin pohjoispuolelta. Myös asuinpaikkamme Dainfernissa kirjoittaja on vieraillut. Sen hän sijoittaa yhdeksi ns. yläluokkaisimmista turva-alueista. Näin varmasti onkin, koska se on vanhimpia alueita ja siellä oli myös paljon varakkaita ulkomaalaisia.
En itse tutustunut mustaan keskiluokkaan juurikaan. Omat työkaverini olivat eteläafrikkalaisittain määriteltyinä valkoisia tai intialaistaustaisia. Mustista työkavereista suurin osa tuli muualta Afrikasta ja heidän taustansa oli osin jopa hyvinkin elitistinen ja kansainvälinen. Kekäläinen kirjoittaa paljon Midstreamin alueesta, joka on aika uusi ja iso aidattu asuinalue. Se on lähempänä Pretoriaa, enkä itse juurikaan siellä päin tullut kulkeneeksi.
Kekäläinen asui Midstreamissa perheessä, jossa menestyksen teologiaan keskittyvä kristillisyys oli iso osa elämää. Modernimpaan amerikkalaistyyliseen “mega church”-meininkiin kietoutui vanhempaa afrikkalaista luonnonuskoa henkineen ja kirouksineen. Perhe oli ACTS-kirkossa, joka on keskikokoinen kirkko.
Kekäläinen haastattelee myös ACTS-kirkon perustajapastoria, joka kertoo, että kasvu on kovaa (jäseniä 5000). Hän analysoi tarkasti jäsenten demografiaa ja tuotteensa laatua. Kirkko oli jo 1,5 miljoonan euron liikevaihdollinen bisnes. Isoin Joburgin kirkko on Rhema-kirkko, jolla on 50 000 jäsentä. Kirkot katsovat oppeja USA:sta ja paljon opillistakin yhteistyötä tehdään.
Uskontoa ihmisten elämässä en itse kohdannut suoraan, mutta uskonnollisuus on Johannesburgissa vahvasti läsnä. Sunnuntaisin kirkoista tulevat ihmiset näkyvät katukuvassa joka puolella ja isoja kirkkoja on paljon. Itselleni tuli mieleen USA:n bible belt -meininki. Tätä kohtasi jopa bisnesmaailmassa (ihmiset saattoivat puhua kirkkoon menemisestä tms.), mikä ei Euroopassa ole tavallista. Sen itsekin huomasin, että toimiston mustat toimistoapulaiset olivat kovasti kirkkotouhuissa mukana, perjantaisin monet suuntasivat kirkkoihisa.
Kirjassa tulee esiin ristiriita, jonka kanssa uusi keskiluokka painii. He ovat ensimmäistä sukupolvea, joka on koulutettua ja elää mukavuuksien keskellä. Samaan aikaan osa suvusta voi asua maaseudulla hyvinkin alkeellisissa oloissa. Kirjan perhekin tuki isoa määrää laajennettua sukua rahallisesti. Perheella ja heidän kavereillaan on kova tarve näyttää menestystää ja rahaa käytetään autoihin jne. Tämän huomaa Joburgissa selvästi: ihmiset koreilevat vaatteilla ja autot kiiltävät.
Kirja päättyy Steyn Cityyn, joka on Dainfernin kylkeen meidän lähtömme jälkeen rakennuttu todella iso alue. Sen on perustanut miljardööri Douw Steyn. Mies on rakentanut itselleen 300 miljoonan randin talon. Kirjasta jää surumielinen kuva. Tuntuu kovasti pyörivän maa edelleen ANC:n poliittisen korruption ja väkivallan ympärillä. Keskiluokka yrittää tasapainoilla elämäänsä niiden ristipaineessa.