Sisällissodassa lentokoneet olivat uutta teknologiaa ja niitä oli Pohjolassa vähän. Punaisillakin oli pienimuotoista lentoimintaa sodan aikana ja yksi lento-osasto operoi Kouvolasta.
Punaisten lento-osastot Suomessa keväällä 1918
Sain viime vuoden lopulla luettavakseni Jani Kortesluoman omakustanteen Kouvolan punaiset kotkat – Kaarlo Vilho Roine ja keskisen rintaman lento-osasto. Kortesluoma on penkonut paljon lähteitä ja koostanut hajanaisista, ja vähän tutkituista, aineistoista mainion kokonaisuuden. Kirjan keskushenkilö on punaisten lento-osastoa johtanut Kaarlo Roine. Hän oli nuorena päätynyt tsaarin armeijaan ja sen jälkeen Kotkan seudulle, jossa kapinan alettua nousi punakaartin johtotehtäviin. Roine oli Kortesluoman lähteiden perusteella lopulta punaisten keskisen rintaman esikuntapäällikön apulainen, josta hän siirtyi vastaamaan rintaman lento-osastosta. Sodan lopulla Roine jäi vangiksi ja hänet ammuttiin 5.5.1918.
Lento-osasto Kouvolassa muodostui muutamasta koneesta, jotka oli tuotu Pietarista. Ne olivat entisiä tsaarin armeijan koneita lentäjineen ja tukihenkilöstöineen. Venäjälle oli jäänyt tsaarin armeijalta n. 600 lentokuntoista konetta, mutta lentäjistä ja mekaanikoista oli kova pula. Myös koneet olivat jo siinä vaiheessa vanhentuneita tai vanhenevia. Suomessa toimi kolme osastoa: Viipurissa, Tampereella ja Kouvolassa. Kokonaisuutena puhutaan vain muutamista koneista, eikä niillä lopulta ollut varsinaista sotilaallista merkitystä. Kirjassa puhutaan Tampereen ja Kouvolan koneista, joita oli yhteensä ainakin 6 kpl: Niueport 10 ja Niueport 21 -koneita sekä yksi SPAD S. VII -kone.
Aseistuksesta, taktiikasta ja ilma-aseen merkityksestä
Olen itse viestiupseerina ilmavoimien kaluston ja taktiikan osalta käytännössä ummikko. Kirjan perusteella sain käsityksen, että ylipäätään ilma-aseen käyttö oli ensimmäisessä maailmasodassa ja myös Suomen sisällissodassa vielä kehittymätöntä. Koneet ja teknologia olivat alkeellisia, joten jo pelkkä suunnistaminen oli vaikeaa, puhumattamaan asevaikutuksen kohdistamisesta viholliseen.
Koneet olivat pienitehoisia ja niillä ei voinut tehdä nopeita nousuja tai laskuja ja lentoaika oli vain 2-3h. Aseistuksena ei ollut kuin käsin pudotettavia pieniä pommeja, edes konekivääreitä ei koneissa ollut. Pommeina oli Kortesluoman mukaan todennäköisesti 10 ja 20 paunan venäläisiä lentopommeja, jotka käytännössä vastasivat silloisia käsikranaatteja. Osumatarkkuus oli ymmärettävästi surkea, eikä montaa pommia voinut kerrallaan kyytiin ottaa.
Lisäksi oli ns. lentonuolia (ransk. fléchette), jotka olivat teräväkärkisiä metallipainoja, jotka perässä oleva siipi piti pudotuksessa pystyasennossa. Näiden vaikutus perustui liike-energiaa, niissä ei ollut räjähdettä. Nykyään käytetään myös kineettisiä ammuksia sekä ilmatorjunnassa (mm. David’s Sling) että panssiammuksissa, mutta liike-energia ja osumatarkkuus ovat tietysti toista luokkaa. Ilmeisesti Venäjä on räjäyttänyt tämän tyylisiä lentonuolia pommeissa myös Ukrainassa, näistä kertoo CNN:n juttu vuodelta 2022.
Ilmeisesti myöskään tiedusteluun koneita ei osattu käyttää, eikä johtamisjärjestelmät tietenkään olisi olleet kykeneviä tiedon nopeaan välittämiseen. Tehokas pommittaminen olisi tietysti edellyttänyt myös hyvää tiedustelua ja maalien tunnistamista, sekä hyvin koulutettuja pommittajia koneisiin. Myös polttoainepula ja sen huonolaatuisuus häiritsivät lentämistä. Minulle tuli käsitys, että lentotoiminnalla oli lähinnä jonkinlainen satunnainen pelotevaikutus, niin kehittymätöntä ja koordinoimatonta kaikki oli. Koneista pudotettiin lentolehtisiä mm. Tampereen rintamille. Ehkä omat joukot saattoivat saada satunnaista kohotusta moraaliinsa nähdessään oman koneen rintaman päällä (mm. Mouhun taistelu maaliskuussa mainitaan kirjassa).
Kouvolan lentokentän metsästys arkistolähteistä
Kortesluoma on tehnyt ison työn selvittäessään Kouvolan lentokentän paikkaa. Siitä ei ole säilynyt juurikaan lähteitä ja hän haarukoi paikkaa hajanaisista kartoista, kertomuksista ja valokuvista. Tällaiset paikallishistorian selvitykset ovat aina mukavaa luettavaa ja ansiokasta historian dokumentointia!
Lento-osaston toiminta siirrettiin lumen sulaessa vielä lyhyeksi aikaa Uttiin, jossa venäläisillä oli ilmeisesti ollut toimintaa jo aiemmin. Kortesluoma selvittää kirjassa myös sen kiitoradan sijaintia nykyisen Utin alueella. Hän tuntee alueen ilmeisen hyvin, koska on itsekin Utin upseereita. Lisäksi kirjassa pohditaan yhden arkistoista löytyneen “mysteerikuvan” kuvauspaikkaa. Näyttää mahdolliselta, että kyseinen SPAD-kone olisi käyttänyt erään järven rantaa Utin alueella huhtikuussa 1918.
Mielenkiintoinen kappale sotahistoriaa hyvin kirjoitettuna
Jani Kortesluoma on tehnyt kirjan kanssa paljon töitä. Kirjan on hyvin kirjoitettu, lähteet on käyty tarkasti läpi ja niitä on analysoitu monipuolisesti. Myös viittaukset ja viitteet on merkitty hyvin sekä oikoluettu kunnolla. Kirjassa on myös selvitetty, ketä osaston henkislöön kuului ja mikä heidän kohtalonsa oli. Tästä on myös taulukko kirjan liitteissä. Kortesluoman kirja voisi hyvin olla ns. virallisen kustantamon julkaisema. Usein näkee paljon hutiloidummin ja kevyemmin tehtyjä tietokirjoja.
Toivottavasti Kortesluoma jatkaa vauhtiin päästyään muiden sisällissodan lento-osastojen kimppuun!
Lue lisää aiheesta
Lethal Russian flechette projectiles hit homes in Ukrainian town of Irpin
Niueport 10 ja Niueport 21 -lentokoneet (Wikipedia)
SPAD S. VII -lentokone (Wikipedia)
