Mitä liberalismi on minulle?

Mitä on liberalismi? Kyseessä on käsite, joka ei ole yhdellä lauseella määriteltävissä. On siis suuri vaara päätyä “toisaalta, mutta toisaalta” -vastaukseen 🙂

Lyhyt historia

Tässä tulee todella lyhyt historia: en yritä tehdä mitään kattavaa aatehistoriallista esitystä, lähinnä muutamia pointteja, jotka omaan ajatteluuni ovat vaikuttaneet eniten. Liberalismin juuret ovat valistuksessa, mutta siitä voi ilmeisesti alkaa puhua käsitteenä tai poliittisena ideologiana vasta 1800-luvun alkupuolen jälkeen. Tällöin Yhdysvallat oli jo perustettu, Ranskan vallankumous Euroopassa kärsitty ja niistä molemmista myös ajattelussa opittu. Liberalismilla ei ole yksittäistä oppi-isää tai alkumanifestia, josta se selkeästi ponnistaisi. Liberalisti-sana ilmeisesti ensimmäisen kerran tullut esiin Espanjassa aivan 1800-luvun alussa, kun tietyt piirit vaativat monarkian sijaan perustuslaillisen vallan tuomista.

Aikaisimpia libeeralia ajattelua jo kehitelleitä on ainakin John Locke (1632–1704). Locke oli valistusfilosofi, ja vielä myös paljon kiinni sen aikaisessa maailmankuvassa (mm. uskonnollisuudessa). Monet valistuksen aikaiset ajattelijathan olivat, jos eivät nyt aivan monoteistisesti uskossa, niin korkeintaan deistejä (kuten esim. Jefferson). Uskonnon vaikutus alkoi häipyä vasta selkeästi 1800-luvun puolella.

Liberalismia määrittävä ehkä tärkein lähtökohta on mielestäni se, että asioita lähdetään (valistuksen hengessä) pohtimaan vain järjen kautta, eikä tradition tai auktoriteettien (uskonnollisten tai maallisten) kautta. Tätähän on Immanuel Kantin (1724–1804) kuuluisa “Sapere aude!”-lausahdus.

Toiseksi yksilöiden vapauksien takaaminen tasa-arvoisesti kaikille yhteiskunnassa (liberty / liberté) on merkittävä periaate. Yksilöiden välinen tasa-arvo on tärkeä asia. Yksilön oikeudet ja vapaudet ovat siis tärkeitä: sananvapaus, mielipiteen vapaus, sopimisen vapaus, itsensä kehittämisen vapaus jne. Itse lisäisin listaan myös elinkeinovapauden, mutta tästä on eri näkemyksiä.

Kolmanneksi nostaisin vielä tietynlaisen edistys- ja sivistysuskon. Jotta asioita voidaan pohtia järjen kautta, sitä pitää myös käyttää ja koulia. Siksi näkisin, että liberalistin on arvostettava koulutusta ja sivistystä. Ilman niitä ei voi olla kestävää pohjaa ajattelulle ja päätöksille.

Perusteet

Edmund Fawcett kirjoittaa minusta hyvin kirjassaan Liberalism neljästä perusperiaateesta, jotka ovat (käännös minun):  konfliktin hyväksyminen, vallan vastustustamien, kehitysusko ja toisten kunnioittaminen.

  1. Liberalisti hyväksyy ja ottaa käyttövoimaksi ihmisten erilaiset intressit ja ristiriitaiset tavoitteet elämässä: niistä saadaan luovaa voimaa viemään eteenpäin, kun mahdollistetaan ajatusten terve kilpailu ja turvallinen poliittinen ympäristö.
  2. Liberalisti vastustaa auktoriteetteja ja vallankäyttöä luokan, aseman tms. oikeuttamana.
  3. Liberalistin mielestä ihminen kehittyy koko ajan, eikä yhteiskunta ole staattinen paketti, joka on jo valmis, vaan voimme sitä kehittää paremmaksi.
  4. Jokaista kunnioitetaan tasa-arvoisena yksilönä, eikä ole mitään ihmisen ulkopuolista moraalista auktoriteettia.

Miten määritän moraaliperustan, jolle yhteiskuntaa ja omaa toimintaa rakennetaan? En mene nyt syvemmälle, vaan otan vain mutkat oikaisten oletuksen, että moraali on liberalistin mukaan postuloitava järjellä. Se ei tule miltään jumalaiselta taholta annettuna. Moraali on yksilön järjellä käsitettävä asia ja se on periaatteessa palautettavissa yksilön omaan etuun: kannattaa oman edun vuoksi toimia niin, että yhteisön jäsenet voivat toisiinsa luottaa. Tästä asiasta voi lukea mielestäni hyvän analyysin täältä (Jari Ehrnrooth).

Yhteiskunta

Minkälainen on liberalistinen yhteiskunta? Se ei varmastikaan voi olla autokratia, koska silloin valtio ei takaa ihmisten vapauksia, ja se perustuu epätasa-arvoisille valtarakenteille yksilöiden välille. Eli perustuslaillisuus vallan pohjana, vallan kolmijako (Montesquieu 1689–1755, valistuksen ja Ranskan kokemusten perua) ja oikeusvaltio ovat mielestäni liberalismin tarpeellisiksi näkemiä. Ilman niitä ei voi kuvitella toimivaa yhteiskuntaa.

Myös jonkinlainen mahdollisuuksien tasa-arvo ja meritokratia ovat nähdäkseni liberalismiin kuuluvia yhteiskunnallisia periaatteita. En lähde tässä nyt pohtimaan, miksi valtio ylipäätään tarvitaan tai miten se syntyy yksilöiden välille. Tätä sosiaalisen sopimuksen konseptia ovat pohtineet ajattelijat jo aiemmin mainitusta Lockesta Rousseaun kautta moderneihin yhteiskuntatieteilijöin. Lukekaa ihmeessä tästä lisää, jos ette ole perehtyneet: mielenkiintoista settiä! Olen lopulta sitä mieltä, että ilman jonkinlaista valtiota ei ole toimivaa yhteiskuntaa.

Hallintomallin yksityiskohdista voidaan sitten kiistellä, mutta nykyinen edustuksellinen demokratia (yksi tai kaksikamarisella parlamentilla) on mielestäni periaatteessa ihan hyvä kompromissi, kunhan pidetään huolta siitä, että vaalijärjestelmä on riittävän tasapuolinen ja läpinäkyvä. Presidentin ja parlamentin dynamiikka (jos presidentti on) on myös potentiaalinen paikka säätää systeemiä. Itse näkisin myös hyvänä jonkinlaisen oikeusasiamiehen ja peruslakituomioistuimen roolit.

Jokainen vapaa tavoittelemaan onneaan

Yhdysvaltojen perustuslaki henkii vahvaa valistushenkeä ja siinä on myös paljon liberalismiin liitettyjä asioita. Se lupaa valtion takaavan yksilöiden vapaudet, ja että “jokainen on vapaa tavoittelemaan onneaan”. Ne ovat hyvin liberalistisia lähtökohtia.

Tästä voidaan johtaa minust johtaa negatiivisen vapauden käsite, joka usein liitetään liberalismiin. Jokainen on vapaa tekemään mitä haluaa, kunhan ei rajoita muiden vastaavia oikeuksia. Emme siis määrittele, mitä “onni” kullekin tarkoittaa, se on yksilön oma asia. Joku haluaa ajaa Porchella ja toinen haluaa vain meditoida bodhipuun varjossa, niin molemmat vaihtoehdot ovat ihan ok, kunhan toinen ei estä toisen tekemisiä.

Negatiivisen periaatteen toteutumisen tasapainoilua yhteiskunnan vallankäyttö ja lainsäädäntö mitä suurimmalta osin ovat – millä vähimmällä mahdollisella rajoittamisella voidaan jokaisen onnen tavoittelu mahdollistaa tasapuolisesti. Toki asia ei ole käytännösä aivan näin yksinkertainen, mm. John Stuart Mill (1806–1873) tuo esiin myös positiivisten vapauksien tarpeen, enkä sitä itsekään kiistä. Mill oli myös utilitaristi (kuuluisa Bentham jne.) ja onnellisuuteen voivat tietysti vaikuttaa myös positiiviset vapaudet. Tunnistan myös itsessäni tätä ajatusta.

Resurssien allokaatio ja markkinat

Minusta liberalismista (tai mistään yhteiskunnallis-poliittisesta suuntauksesta) ei voi puhua määrittelemättä, miten se suhtautuu resurssien allokaatioon ja hintojen määräytymisen mekanismiin. Minun on vaikea kuvitella, että liberaali malli voisi lähteä muusta kuin vapaan markkinatalouden käyttämisestä hinnan määräytymiseen, yleinen hintasääntely sotisi  perusperiaatteita vastaan. Tästä myös voidaan johtaa se, että resurssit lähtökohtaisesti pitäisi allokoitua vapaan markkinamekanismin kautta, jolloin ne käytetään tehokkaimmin, ilman ulkoista (valtion) ohjausta. Käytännössä tietysti liberalistikin tunnustaa tarpeen markkinan kontrollointiin, kuten monopolien tai kartellien ongelmat. Mutta perusperiaate pitäisi olla, että rajoitukset ovat poikkeuksia, jotka pitää todella hyvin perustella.

Itse olen taipuvainen siihen, että valtion rooli on ikään kuin jatkuvasti kyseenalaistuksen alla. Että minkä tahansa palvelun tai kulun ottaminen valtion hoidettavaksi pitää perustella hyvin erikseen. Tästä on toki erilaisia käsityksiä, mutta minusta se on hyvä periaate päätöksenteolle. Ei voi vain automaattisesti vaatia kaikkea valtiolta verovaroin tehtäväksi, vaan se tehdään siksi, että yksityisellä markkinalla homma ei muuten toimisi riittävän hyvin tasa-arvon tai oikeusvaltion näkökulmasta (ainakin esim. poliisi tai oikeuslaitos, tai maanpuolustus).

En myöskään pidä valtiota hyvänä omistajana yrityksille, vaan valtion pitäisi pyrkiä hoitamaan tehokasta oikeusvaltiota ja tarjoamaan yksilöille markkinoilla tehokkaat, läpinäkyvät ja tasapuoliset puitteet. Tästä markkinatalouden asiasta on myös erilaisia näkemyksiä, mutta minusta se kuuluu liberalismiin.

Koulukunnista

Nykyään liberalismia on monenlaista koulukuntaa. Ne ovat rajoiltaan vähän epämääräisiä ja ansaitsisivat oman kirjoituksensa. Käsitteiden ja koulukuntien riitely toki sopii liberalismin henkeen, joka ei auktoriteetteja tai dogmeja  kumartele 🙂

Enemmän valtion roolia painottaa sosiaaliliberalismi, joka minusta on suomalaista liberalismia. USA:ssa äänessä on paljon myös libertaareja, joka on vanha liike/politiikka. Libertaareille yksilön vapauksien maksimointi on se tärkein asia, eikä valtiota välttämätä hyväksytä ollenkaan. Kova libertaari voi olla käytännössä aika lähellä anarkistia. Uusliberalismilla tarkoitetaan yleensä talouspuoleen keskittyvää liberalismia, jossa nimenomaan markkinoiden deregulaatiolla on iso merkitys.

Voidaan ajatella sosialistinen liberalismi, mutta minusta se ei ole oikein uskottava konsepti. En myöskään pidä nykyään tympeän nationalismin myötä esiin tullutta ns. kansallisliberalismia mahdollisena liberalismin muotona. Ainakaan kommunismia ja liberalismia ei voi mitenkään minusta yhdistää, jos vielä sosialistisen liberalismin voisi teorisoidakin. Myös tiukka konservatismi on usein hyvin epäliberaalia, kuten esim.  teokraattiset yhteiskuntamallit tai periytyvään monarkiaan perustuvat järjestelmät.

Löysin täältä yhden hyvän kuvan siitä, miten liberalismin eri muodot sijoittuvat suhteessa sosialismiin ja konservatisiin. Tuosta syntyy aika hyvä kolmikko, jotka menevät sitten osin päällekkäin painotuserojen mukaan.

Tätä kaikkea sekoittaa vielä se, että “liberaali” tarkoittaa arkikielessä monia asioita. USA:ssa se tuntuu nykyään tarkoittavan mitä vain arveluttavaksi katsottua ei-konservatiivista: se on enemmänkin republikaanien käyttämä haukkumasana. Euroopassa sanan ovat omineet vasemmistolaiset kuvaamaan vain ihmisoikeuksien mielessä liberaalia ajattelua, mutta liberalismin kanssa sillä ei ole paljonaan tekemistä. Tämä tulee selväksi myös Suomen vaalikoneiden liberaali-konservatiivi -akselissa, joka yleensä kuvaa vain tätä ihmisoikeuspuolta.

Oma liberalismini

Yritän tiivistää oman liberalismini muutamaan prinsiippiin, s´il vous plaît!

  • Järki, ei traditio, “Sapere aude”
  • Edistysusko, sivystyksen arvostaminen
  • Jokaisen oikeus tavoitella onneaan, negatiivisen vapauden periaate
  • Mahdollisuuksien tasa-arvo, meritokratia
  • Sananvapaus, mielipiteen vapaus, sopimisen vapaus ja elinkeinovapaus
  • Oikeusvaltio ja yksilöiden tasa-arovinen kohteltu
  • Resurssien allokaatio markkinoilla vapaan hintamekanismin ja vaihdannan kautta
  • Pieni valtio: on aina erityisesti perusteltava puuttuminen vapaiden markkinoiden toimintaan

Mitä mieltä olette? Mitä liberalismi on sinulle?

4 Comments

  1. Jussi Koskinen

    Tässä teemaan liittyvä lainaus: “konservatismin vastakohta on kulttuurimarksismi.
    Konservatiivi arvostaa spontaanisti syntyneitä instituutioita, jotka ovat osoittaneet elinvoimaisuutensa satojen tai tuhansien vuosien aikana. Hän pyrkii näkemään näiden hyödyn yhteiskunnalle ja havaitsemaan syyn niiden olemassaololle. Hän muuttaa niitä ainoastaan varovasti ja perusteellisen harkinnan tuloksena. Konservatiivisia arvoja ovat esimerkiksi yhteisöllisyys, kunniallisuus, luottamus ja sanan tai valan pitävyys ja moni muu perinteisenä hyveenä pidetty toimintatapa. Tunnettuja konservatiivisia ajattelijoita olivat esimerkiksi Edmund Burke, Herbert Spencer tai Friedrich Hayek.
    Kulttuurimarksismi taas pyrkii kumoamaan perinteiset spontaanisti syntyneet instituutiot näkiessään ne menneisyyden turhana reliikkeinä jotka seisovat sosialismin voittokulun tiellä. Hän suhtautuu lähtökohtaisen vihamielisesti perinteisiin ja spontaaneihin instituutioihin ja pyrkii murentamaan näitä yhteiskunnassa. Kulttuurimarksistisia arvoja ovat esimerkiksi atomismi (jokainen ihminen on oma saarensa), moraalirelativismi (oikea ja väärä riippuu sanojasta, tämän taustasta ja uhrisemasta), uhriutuminen ja uhriaseman juhliminen ja periaatteiden joustaminen päämäärän saavuttamiseksi

    Liberaaliuden vastinpari ei ole konservatiiviys vaan autoritäärisyys.”

  2. admin

    Hyviä pointteja! Haastaisin tuota “spontaanisti syntyneitä instituutioita”, koska esim. periytyvä autokratia ja tyypillisesti sen mukanaan tuomat (feodaalista perua) perityt arvot ja yhteiskunnalliset asemat ovat juuri tuollaisia. Ne minusta ovat taas hyvin epätasa-arvoisia rakenteita (periytvät päärit, herttua ja jaarlit…).
    Autoritäärisyys on toki liberalismin vastapuolella, mutta myös konservatismi voi olla autoritääristä, tyyliin tsaarin aikainen Venäjä. Toisaalta myös marxilaisuus/kommunismi voi olla hyvin autoritääristä, kuten Kiinassa tai Hoxhan Albaniassa.

  3. Jussi Koskinen

    Ihminen tarvitsee rakenteita tuomaan tehokkuutta ja turvallisuutta ja toisaalta vapautta.

    Perittyjä asemia ei Euroopassa juuri ole, ellei lasketa mukaan varallisuuden perimistä ja suhdeverkkoja.

    Aatelisarvojen merkitys? No kai Ritarihuoneella järjestetään pari tilaisuutta vuodessa??

    Instituutioita ovat mm. parlamentaariset rakenteet, osakeyhtiö, osuuskunta, kirkko, koulu, yhdistykset, urheilujoukkueet, jne. Ei niitä avaruudesta perustettu, vaan johonkin ihmisten tarpeeseen ne syntyivät. Toki niitä on saatettu käyttää väärin matkan varrella, mutta yhteiskunta on mielestäni parempi niiden kanssa kuin ilman niitä.

  4. admin

    Perityillä asemilla on merkitystä joissain maissa kovastikin, esim. UK. Siellähän on edelleen jopa perittyjä positioita parlamentin ylähouneessa. Muutenkin perityt arvot ovat kovasti merkityksellisiä yhteiskunnassa. Tämä on sama monissa perustuslaillisissa monarkioissa, edelleen pidetään yllä luokkayhteiskuntaa. Sellainen on minusta konservatismia, joka ei ole kyllä hyväksyttävää, ja luo epätasa-arvoisia rakenteita. Ruotsikin esittää maailman tasa-arvoisinta maata, mutta samalla heillä on kuitenkin vahvasti kuningashuoneesta versova yläluokka.

    Mutta Suomessa ei perittyjä positioita ole hallinnossa, mikä on tietysti aivan oikein. Täällä aatelilla ei ole ollut merkitystä pitkään aikaan, koska tasavaltaa perustettaessa eduskunnasta tuli lopulta yksikamarinen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *