Lyonissa vietetyn kesäkuun jälkeen olimme vielä muutaman päivän Pariisissa. Kävin kiertämässä kiinnostavia museoita – niitähän Pariisissa riittää!
Yleisenä kommenttina: Isot turistikohteet Eiffel, Louvre ja vanha Riemukaari ovat mahdottomia. Lapsia olisi kiinnostanut, mutta esim. Eiffeliin pitäisi varata kuukautta ennen slotti hissimatkaa varten! 2017 tornin ympäristöä aidattiin ja alue pursui turistibusseja. Silloin pääsimme vielä tornin alle metallinpaljastimien läpi ilman jonoja. Louvre on Mona Lisan takia tukossa, ei viitsitty nyt edes mennä sinne. Miksi taulua ei siirretä omaan museoon? Louvressa on niin paljon merkittävää kulttuuriesineistöä ja taidetta, että siellä olisi kiva aina vierailla: haluaisin lipputyypin “kaikkea muuta paitsi Mona Lisaa”! 🙂
Pääsymaksuista Ranskan museoissa
Ranskassa museoissa käyminen on halpaa. Tyypillisesti aikuisten liput maksavat n.10 € ja alaikäiset pääsevät ilmaiseksi. Lisäksi tyypillisesti alle 26-vuotiaat EU/ETA-kansalaiset pääsevät nimellisellä maksulla. Ranska tukee erityisesti ranskankielisen kulttuurin näkymistä ja ihmisten halutaan vierailevan museoissa ja kulttuurikohteissa. Niitä ei selvästikään lasketa erillisinä kustannuspaikkoina tai vain kuluerinä. Kulttuuri ei ole luksustuote.
Delacroix-museo
Päivän museo-tour alkoi aamulla Delacroix’aan kotimuseosta. Se on pieni museo Saint-German-des-Prés’ssä. Olin paikan ainoa kävijä, kun se aukesi aamulla! Lähtiessäni sinne tuli pari muutakin vierailijaa, mutta rauhallista oli.
Museossa on esillä hänen vähemmän tunnettuja töitään ja häneen liittyviä muiden töitä. Paikka on ollut hänen kotinsa ja ateljeensa. Delacroix ei kärsiny köyhyyttä ja pystyi asumaan kohtuullisen leveästi: ateljeessa on tilaa ja talossa on oma piha korttelin sisällä. Oikein mukava kohde!
Rodin-museo
Rodin-museoon voi siirtyä parin metropysäkin hypyllä Delacroix-museosta Montparnaissen kautta. Tulin sinnekin aamulla ja hiljaista oli. Museo komeissa puitteissa vanhassa kaupunkipalatsissa puutarhoineen ja siellä on turistisesonkina paljon vierailijoita: on linjastot sisään ja ulos (luonnollisesti “through the gift shop”).
Palatsin puistossa on Rodinin veistoksia, pronssisia ja myös marmoriveistoksia iso määrä. Palatsissa on kahdessa kerroksessa maalauksia, piirroksia ja veistoksia (sekä niiden luonnoksia). Rodinin omien teosten lisäksi esillä oli hänen omistamiaan muiden taiteilijoiden teoksia ja oppilaiden töitä. Rodin omisti mm. Munchin ja Monet’n töitä, koska hän tunsi oman aikansa taiteilijat hyvin.
En ollut museossa aiemmin käynyt ja yllätyin sen laajuudesta. Hieno kattaus Rodinin taidetta sekä muidenkin aikalaisten teoksia. Rodin oli monipuolinen osaaja, vaikka hänet tunnetaan veistoksistaan. Museo esittelee hänen maalauksiaan, piirroksiaa jne. Tämä museo mainostaa olevansa ainoa valtion museo Ranskassa, joka kattaa kulunsa omilla tuloillaan. Museokaupassa olikin tarjolla vaikka mitä, jopa kopioita pronssiveistoksista, jotka tietenkin maksavat tuhansia euroja. Itse tyydyin ostamaan kaksi pientä grafiikkakopiota.
Invalides-katedraali ja kenraalien haudat
Invalidi-kirkon alue ja armeijan museot ovat Rodin-museolta pienen kävelymatkan päässä, joten kannattaa yhdistää vierailut. Rakennukset ja kirkko on rakennettu Ludvig XIV:n aikana sotilassairaalaksi ja armeijan kirkoksi. Museo alueesta tehtiin 1900-luvun alussa, kun museolaitos laajeni ja kulttuuriinstituutiot laajenivat Ranskassa.
Kirkkoon on haudattu ranskalaisia kenraaleita ja sotasankareita. Suurin monumentti on tehty 1860 Napoleonille, jonka jäännökset tuotiin St. Helenan saarelta 1840. Paikka on hämmentävä: keskellä kirkkoa on avonaisessa kryptatilassa valtava punainen kivisarkofagi, jonka ympäri voi kävellä alemman kerroksen kehää, kuin alttaria kiertäen. Kehän seiniä reunustavat isot reliefit, joissa Napoleonin elämä kuvataan roomalaisen keisarin hahmossa. Kryptaan mennään kirkosta loivaa käytävää, jota reunustavat keisarin vaakunat.
Kirkossa on vain kenraalien sarkofageja sivualttareilla ja vastakkain pääovea on Vatikaanin Pietarin kirkon Berninin alttarikatoksen kopio. Se on sentään pienempi, mutta viesti tulee selväksi: Ranskan johtajat liittävät itsensä roomalaisten keisarien jatkumoon. Arkkitehtonisesti ja taidehistoriallisesti tila on kaikin puolin hieno, mutta itselleni tällaisesta yksittäisten ihmisten ylistämisestä tulee lähinnä kiusaantunut olo.
Le Musée de l’Armée – sotamuseo
Armeijan museot sijoittuvat moneen kerrokseen ja siipeen alueella. En kolunnut niitä mitenkään perusteellisesti, koska halusin kiertää enemmän nykytaidetta tällä kertaa. Joskus pitäisi käyttää aikaa täällä enemmän, koska museo on hyvin toteutettu ja siellä on paljon mielenkiintoista sotahistoriaa. Siellä on mm. historiallisten taisteluiden pienoismalleihin keskittyvä osa, mutta se oli nyt jostain syystä suljettu. Kävin kiertelemässä vanhempien sotien osastoja, joissa oli mm. vanhoja aseita ja haarniskoja todella paljon. Museon sisäpihojen katetuilla käytävillä on ranskalaisten vanhempaan sotahistoriaan liittyviä tykkejä ja muuta kalustoa.
Musée de l’Ordre de la Libération
Toiseen maailmansotaan ja Ranskan vapautukseen keskittyvä oma museonsa on myös Invelidesin kokonaisuudessa. Museo on moderni ja iso, siellä on saleja/huoneita eri teemoilla: eri maihin keskittyviä näyttelyitä, eri joukko-osastoihin ja aselajeihin keskittyviä sekä sodan ja vastarinnan merkkihenkilöihin keskittyvä osia. Vanhojen aseiden galleriat muistuttivat kovasti Torinon Museii Realin vastaavia osastoja.
Myös de Gaulle on (täälläkin) vahvasti läsnä, ranskalaiset ovat mieltyneet isoegoisiin suursankareihinsa. Tutkin hänen kunniamerkkisaliaan ja siellähän oli myös Suomen myöntämät käädyt, varmasti kaikilla kilkkeillä ja lisillä (ovat valitettavasti niitä vanhoja hakaristiketjullisia).
Petit Palais
Kävelin joen yli Invalidesilta Petit Palais -museolla, joka on kaupungin vanhan taiteen museo. Grande Palais oli edelleen remontissa, mikä oli harmi, koska siellä olisi normaalisti hienoja vaihtuvia näyttelyitä.
Sarah Bernhardt
Vaihtuva näyttely sisälsi laajan esityksen ranskalaisen näyttelijä-laulaja-taiteilija Sarah Bernhardtin elämästä ja taiteesta. Se oli samalla myös tarina itsenäisten naisten tulosta esiin yhteiskunnassa 1900-luvun vaihteessa.
En tiennyt hänet oikeastaan kuin nimeltä ja yllätyin, miten valtavan laaja ura ja tuotanto hänellä oli! Hän ei ollut “vain” näyttelijä, vaan teki myös maalauksia ja veistoksiakin. Todellinen monilahjakkuus ja globaalistikin ensimmäisiä supertähtiä taiteilijana.
Pysyvä kokoelma
Kaupungin vanhan taiteen kokoelmaa on kartutettu kauan. Pariisi on ollut aina länsimaisen taiteen keskus, joten kaupunki on saanut kokoelmiinsa paljon eri vuosisatojen kaanonia. Ei välttämättä aivan ikonisimpia töitä taiteilijoilta, mutta isoja nimiä kokoelmissa on pitkä rivi.
Bongasin käytäviä kierrellessäni mm. kaksi upeaa hollantilaista barokkiasetelmaa (Willem Klaasz ja Pieter Claesz)!
Bourse de la Commerce – Pinault-kokoelma
Tsiljardööri Pinault sopi Pariisin kanssa, että hänen taidesäätiönsä remontoi ja pyörittää vanhaan pörssitaloon rakennettavaa uutta museota. Se avautui vasta 2021, joten en ollut siellä vielä käynyt, eikä se vielä taida olla oikein suuren yleisön tiedossakaan, vaikka on aivan keskeisellä paikalla. Talo on hienosti kunnostettu ja rakennettu sisältö modernille museolle sopivaksi. Keskuskupolin alla olevaan vanhaan pörssitilaan on Tadao Ando tehnyt valtavan betonisen lisälieriön, jonka sisällä on uusi näyttelytila. Pelkästään jo museon rakennus on vierailun arvoinen ja kesäpäivänä viileä pakopaikka helteestä.
Vanhan pörssisalin kupolia kiertää kolonialistinen eri maailman kolkkia kuvaava fresko, joka näyttää kaikki sen aikaiset asenteet ja kliseet. Parvekehää modernisoi Maurizio Cattelanin kyyhkyryhmä Others.
Betonilieriössä oli videoinstallaatio Tacita Deanilta: kaksi 35mm perinteistä projektoria pyörivät keskellä ja heijastivat kahta esitystä rinnakkain sylinterin sisäpinnalle. Taiteilija tutki ympäristöä ja omaa elämäänsä. Videoteos oli näin esitettynä myös hyvin fyysinen: pyörivä projektorilaite ja siinä pyörivät filmit olivat esillä katsojalle, niitä ei yritetty piilottaa.
Lieriö-rotundan ympärillä oli ilmastonmuutosta tutkivia teoksia mm. Tacita Deanilta (valtavia maalauksia!) ja Frank Bowlingilta. Deanin valtavat jäätikkömaalaukset tulivat mieleen, kun katsoin Palais de Tokyossa Bergmanin 50-luvun norjalaisia vuonokuvia. Nyt se maisema on uhattuna.
Ylemmissä kerroksissa oli säätiön kokoelmista valittuja teoksia ja installaatioita. Itselleni jäi mieleen Cy Twombly -sali, jossa oli kerralla kymmenkunta isoa Twomblya. Roger Goberin Waterfall -installaatio oli omassa salissaan: valeseinän taakse pystyi katsomaan miesnuken selän läpi tehdystä aukosta vesiputousta, ikkuna toiseen maailmaan.
Alimmassa kerroksissa oli meneillään näyttelyn vaihdot, joten sinne en päässyt. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa on ravintola, joka vaikutti hyvältä paikalta, eikä ollut mitenkään täynnä keskellä päivää.
Pinault-taidesäätiö pyörittää tämän museon lisäksi Venetsiassa Palazzo Grassia ja Punta Della Doganaa. Doganan remontin on suunnitellut myös Tadao Ando. Noissa pitäisi päästä käymään, varsinkin Dogana vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!
Palais de Tokyo
Tämä on yksi suosikkimuseoitani Pariisissa, koska siellä on aina näytillä jotain uutta nykytaidetta, vaihtuvia näyttelyitä. Eikä se ole koskaan ollut mitenkään täynnä, vaikka paikka on lähellä Eiffeliä ja Trocaderoa, jotka pursuavat turisteja.
Tällä kertaa esillä oli Laura Lamielin iso installaatio, joka täytti pohjakerroksen tilat monenlaisilla teoksilla. Tästä aina pidän Palais de Tokyossa, koska tila on rosoinen ja se rönsyilee joka suuntaan: teokset eivät ole mitään pönöttäviä pyhimyksiä valkoisessa tilassa.
Muissa kerroksissa / tasoissa oli Marie-Claire Messouman jan Manlanbienin installaatiot sekä Mountaincutters-duon installaatio tai teossarja. Lisäksi oli kaksi pienempää näyttelyä, joista toinen keskittyi graffiteihin. Se oli ehkä vähän turhan ylirakennettu, katujen rosoisuus ja kapina ei oikein tullut läpi.
Palais de Tokyon tämän kertaiset näyttelyt olivat sen verran monipuolisia ja moniulotteisia, että en oikein päässyt kaikkiin mitenkään kiinni. Verrattuna viimeksi näkemääni Hernot’n Days Are Dogs -kokonaisuuteen, tällä kertaa oli tarjolla itselleni ainakin vaikeampaa settiä. Mutta juuri se viehättää nykytaiteessa: se venyttää totuttua ja kiusaa, pakottaa ajattelemaan.
Musée d’Art Moderne de Paris
Palais de Tokyon kanssa samassa rakennuspaketissa on kaupungin modernin taiteen museo, jossa on mm. kuuluisa Matisse-sali ja Delanayn massiivinen Rhythme-teos omassa salissaan.
Anna-Eva Bergman
Vaihtuvana näyttelynä oli laaja retrospektiivi norjalaisen Pariisin koulukuntaan kuuluneen Anna-Eva Bermanin taiteesta. Hän oli naimisissa toisen abstraktin ekspressionistin Hans Bergmanin kanssa, jonka perustamalta säätiölta moni näyttelyn teoksistakin oli lainassa. Itse en hänen taidettaan ole livenä aiemmin kohdannut.
Pidin kovasti hänen 50-luvun vaihteen Norjassa tekemistään abstrakteista vuori/vuonoteoksistaan. Upeita teoksia, joihin Lappi-friikkinä on helppo löytää tarttumapintaa. En sitten innostuksissani muistanut ottaa niistä kuvia, joten täältä voi niitä bongailla.
Pysyvä kokoelma ja Zao Wou-Ki
Pysyvä kokoelma oli hiljattain saanut lahjoituksena Zao Wou-Kin teoksia, joita esiteltiin ns. heti kärkeen. Mielenkiintoisia tuttavuuksia: isoja abstrakteja kuvia, niitäkään en ollut ennen nähnyt. Hänhän oli opiskellut ja asunut pitkään Ranskassa, joten museossa selvästi koettiin, että taulut ikään kuin palasivat kotiin.
Jos ei ole aiemmin käynyt tässä museossa, niin pysyvään kokoelmaan kannattaa varata aikaa. Se sisältää jälleen yhden kattavan otoksen modernin taiteen kaanonia. Täällä online-versio, josta voi selata teoksia.
Centre Pompidou
Centre Pompidou on myös suosikkejani, koska siellä on valtava kokoelma modernia taidetta ja nykytaidetta. Siellä on myös aina vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä pienemmissä sivutiloissa. Täällä kävimme koko perheen voimin erikseen ja siellä aikaa aina palaakin.
Vaihtuvat näyttelyt
Osa vaihtuvista näyttelyistä oli kiinni, kun kävimme museossa. Norman Fosterista oli näyttely, joka toki oli viimeisen päälle, mutta ei itseäni mitenkään sykähdyttänyt. Olisin halunnut nähdä virtuaalitodellisuuspläjäyksen, joka siellä piti olla. Nämä aina kiinnostavat, koska VR on itsellä koko ajan ajatuksissa Donkey Hotelin projektien kautta (viimeksi Kiasmassa juuri esillä oleva Tom House, VR-kokemus).
Lynne Cohenin ja Marina Gadonneix’n yhteisnäyttely erilaisista rakennetuista tiloista oli hieno: valokuvia mm. luokkahuoneista, laboratorioista jne. Nuoren ja vanhan valokuvataiteilijan näkökulmia samaan teemaan. Usein valokuvataide jää varsinkin Suomessa vähän laimeaksi, mutta tämä oli todella mielenkiintoinen!
Modernin taiteen kokoelma
Pompidoun kokoelma on valtaisa ja siitä voi olla esillä kerrallan vain pieni osa. Tytöt halusivat nähdä kuuluisia teoksia mm. Picassoja, joten kiersimme niitä läpi.
Tosin tällä kertaa Picassoja ei ollut juuri esillä, onneksi niitä on nähty tälläkin reissulla muuallakin mm. Torinossa. Itselleni jäi mieleen ehkä eniten Otto Dixin työt, joita en ole juurikaan livenä nähnyt.
Nykytaiteen kokoelma
Halusin käydä katsomassa Joseph Beuysin teoksia, joita piti olla esillä useampi installaatioita.
Esillä oli myös video yhdestä lempiperformanssistani I love America and America Loves Me, jossa Beyus elää pitkän ajan yhdessä villikojootin kanssa.
Esillä oli myös digitaidetta, NFT:n ja digivaluuttojen tutkiskelua teoksissa. Pompidou on myös lähtenyt keräämään uusinta digitaidetta ja taiteilijoiden kokeiluja eri medioiden yhdistämisestä. Näiden esittäminen perinteisessä museossa onkin mielenkiintoinen haaste tulevaisuudessa.
Pernad Ricard -palkinnon saaneen nuoren taiteilijan Elsa Werthin Ukrainan sotaan liittyvä teos oli vaikuttava. Periaatteessa yksinkertainen teos: Venäjän helmikuisen hyökkäyksen päivänä lukaistun Le Monden sijen avaaminen seinälle. Mutta niin, että vain valtioiden nimen näkyivät, muu oli valkoista.
Bonus: Arche de la Défence
Kävimme 2017 “uudella riemukaarella”, joka on rakennettu 1989 Louvre-Riemukaari-La Défence -linjan länsipäähän uuden bisneskeskuksen keskusaukiolle. Sinne pääsi jonottamatta ja näkymät katolta ovat hienot. Nyt se oli suljettu “lopullisesti”. Ilmeisesti turvallisuusratkaisu sisäänpääsyssä ja hisseillä ei enää vastaa nykymaailmaa. Siellä ei ollut mitään läpivalaisuja tms. Tämä on todella harmi, koska tuo oli kiva kohde ja sitä turistit eivät olleet vielä löytäneet. Ylhäällä oli myös pieni galleriatila, jossa silloin oli valokuvanäyttely. Toivottavasti rakennus aukeaa joskus tulevaisuudessa taas yleisölle!
Bonus 2: Illuusiomuseo lapsille
Chatelet’n ja Pompidoun välissä yhdellä kadulla lapset bongasivat “illuusiomuseon”, Musee d’Illusionsin. Siellä oli monenlaisia aistien huijauksia: kaltevia huoneita, optisia harhoja jne. Saman ketjun paikat löytyvät myös Marseillesta ja Lyonista, mutta emme niihin osuneet. Kyseessä ei ehkä ole varsinaisesti museo, mutta todella hauskaa oli junioreilla!
