Miten liberalismia voi kritisoida? Jäin tätä miettimään luettuani nyt viimein Yuval Noah Hararin kirjat Sapiens ja Homo Deus. Sama aihe tuli myös mieleen kahdesta Jari Ehrnroothin kolumnista.
Kirjoissaan Harari käy läpi ihmisen kehityshistoriaa ja kietoo kulttuurin, kielen ja uskonnon historian kiehtovasti yhteen. Sapiens on kovin samanlainen sisällötään kuin Jared Diamondin teokset ja välillä tuntee lukevansa niitä uudestaan. Homo Deus -kirjassa hän pääsee irti ikään kuin johdannosta ja tekee oman valistuneen arvauksensa, mihin kehitys ihmislajia viemässä. Hän kosketaa minusta hyvin humanismin ja liberalismin olemusta sekä niiden tulevaisuutta arvopohjana.
Ehrnrooth kirjoittaa pahuudesta ja pohtii, miten kristillinen kirkko siihen suhtautuu, ja miten pahuuden käsitteestä on nykykristillisyydessä tullut “epä-älyllinen sekasotku”, eikä evoluution ja tieteen käsitystä ihmisen lajikehityksestä osata sovittaa eettiseen pohdintaan. Lopputuloksena on epämääräistä höpinää siitä, miten “ihmisessä on jokin myötäsyntyinen eettinen olemus”. Toisessa kolumnissaan hän pohtii liberalismin suhdetta uskontoihin, mikä on jatkuvasti esillä uskonnonvapauskeskustelussa.
Tämä saa palaamaan perusasioiden äärelle. Mikä on arvohierarkiani todellinen perusta, jolle rakennan myös yhteiskunnallista malliani?
Humanismi, jumalat ja ihminen
Hararin sitaatti on hyvä lähtökohta pohtia, mistä humanismin (ja liberalismin) perimmäiset arvot tulevat. Humanismihan lähtee ihmisestä ja on täysin maallista ajattelua, ilman jumaluuksia. Hän väittää, että ihmisarvo ja ihmisten tasa-arvo ovat uskonnollisia uskomuksia, joita ei voi tieteellisesti perustella. Siksi hän pitää humanismia (ja sen johdannaisia kuten myös kommunismia tai nationalismia/fasismia) uskontoina, jotka ovat korvanneet perinteiset teistiset valtauskonnot yhteiskunnan pohjana länsimaissa, erityisesti nyt jälkiteollisen ajan kynnyksellä.
Humanismissa moraali kumpuaa uskomuksesta ihmiselämän itseisarvoon (ikään kuin maallinen “pyhä”). Ja sillä uskomuksella on korvattu vanha teistisen jumalan määrämä moraalikoodisto ja moraalin valvonta. Nykytiedon valossa ei ole mitään perustetta pitää ihmistä jotenkin erityisen arvokkaana tai pyhänä, koska tiedämme, ettei maailmankaikkeudessa ihmislajilla ole mitään arvoa sisänsä, eikä ihmisen oleminen tai olemattomuus heilauta maailmankaikkeutta mitenkään. Ihminen on syntynyt pitkän evoluution sattumien ja maapallon ympäriston ohjaamana, eikä ihmisellä ole mitään “sielua”, joka voisi olla humanismin ihmisarvon lähtökohta.
Tulevaisuuden lajikehityksen Harari näkee humanismin ponnistuksena panostaa yhä enemmän arvostamaansa ihmiselämään ja sitä kautta looginen suunta on kohti yhä pidempää elämää ja lopulta ei-kuolevaisuutta (engl. amortality).
Humanismi horjuu?
Humanismin peruskäsitteet horjuvat, kun teknologia mahdollistaa (ensin joidenkin rikkaiden) homo sapiens -lajin edustajien päivittämisen “superihmisiksi”. Miten silloin ihmiskunnan jalojen arvojen käy? Se on ensimmäinen todellinen tasa-arvoero: toiset elävät käytännössä ikuisesti ja toiset kuolevat pois tauteihin ja vanhuuteen. Tämä voi johtaa myös rikkaampien eriytymiseen omaksi geneettisesti muokatuksi (ala)lajikseen, ennen kuin varsinainen ei-kuolevaisuus saavutetaan koko ihmislajille.
Tämä olisi käytännössä saavutettu, kun teknologia mahdollistaa solujen uudistamisen ja käytännössä kaikkien tautien poistamisen ihmislajilta. Eli ihminen pyrkii siis oman järkeilynsä tuottaman teknologisen kehityksen avulla muuttumaan kuolemattomaksi, vanhojen jumaliensa kaltaiseksi. Voi myös olla, että ihminen irtautuu kokonaan biologisesta tomumajastaan ja jatkaa evoluutiotaan sähköisenä elämänä osana tietoverkkoja. Joka tapauksessa tuntemamme ihminen ei enää ole olemassa, mitä ihmisyys silloin on? Tai mitä on yhteiskunta ja politiikka?
Minusta Hararilla on ihan uskottava visio. Todennäköisyyttä tai aikajanaa en osaa arvioida, ja tuskinpa se ehtii realisoitua omana elinaikani, valitettavasti. Saapa nähdä!
Liberalismi ja kritiikki
Tällä pitkällä johdannolla päästään liberalismin kritiikkiin. Se on myös humanismin kritiikkiä, mutta lähdetään nyt purkamaan tätä liberalismin kautta.
Liberalismi pohjaa yksinkertaistaen näihin:
- Yksilön vapaa tahto toteuttaa itseään ja tavoitella onneaan
- Yksilön oikeudet ja vapaudet (sananvapaus, mielipiteen vapaus, omistus jne.)
- Negatiivisen ja positiivisen vapauden käsitteet yhteiskunnassa
Humanismin mukaan jokainen ihminen on itsessään arvokas ja ihmisen elämä on korkein arvo, eikä sitä ei voi arvottaa muita resursseja vastaan yhteiskunnassa. Ehrnrooth siteeraa valistusfilosofi John Lockea: “Kansa muodostuu vapaista yksilöistä ja on edustajiensa välityksellä oman itsensä hallitus. Liberaalilla demokratialla ei ole muuta oikeutusta.”
Nyt kuitenkin tiede on vahvasti kyseenalaistanut vapaan tahdon olemassa olon ja “oman itsen”. Siis tähtäimessä on “yksilö”, käsite johon koko liberamismi nojaa. Kosmologi Kari Enqvist sanoi muistaakseni jotenkin niin, että ihminen ja ylipäätään kaikki materia on vain kvarkkien tanssia. Entä jos mitään (uskonnollisen?) dualistista “omaa itseä” ei ole, vaan aivot ovat vain fyysisten osiensa summa – sähkökemiallinen tilakone. Tilakone, joka toimii kvanttitason todennäköisyyksien varassa, ja on mallinnettavissa algorimeilla, kuten mikä tahansa tietokoneohjalma? Silloin ei myöskään mitään “yksilöä” voi yhteiskunnallisena toimiajan olla. Vapaata tahtoa ei ole?
Mitä tulee yksilön jälkeen?
Jos yksilöä ei ole, niin myös Harari pohtii, mitä tulee tilalle. Jos humanismin peruskäsitteet eivät ole uskottavia maailmankaikkeudessa? Se on erittäin hyvä kysymys! Tätä pohdin seuraavassa blogissa.