Yhdysvallat: valtio ja hallinto

Yhdysvallat on liittovaltio ja tasavalta, jonka toimintaa säätää ylimpänä perustuslaki. Liittovaltiossa on tällä hetkellä 50 osavaltiota. Lisäksi on yksi liittovaltion alainen piirikunta, joka on nimetty Kolumbuksen mukaan, District of Columbia, tuttavallisemmin Washington, DC (maan pääkaupunki). Osavaltioilla on paljon itsemäärämisoikeutta ja monet arkielämän lait vaihtelevatkin aikalailla osavaltioiden kesken. Myös verotuksen ja yrityselämän regulaatio vaihtelee osavaltioiden välillä.

Ylin päättävä elin Yhdysvalloissa on parlamentti, jota kutsutaan kongressiksi. Se on kaksikamarinen ja koostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Kongressin molemmat kamarit kokoontuvat pääkaupungissa, Unites States Capitol -rakennuksessa (se kuuluisa iso valkoinen kupoli). Osavaltioilla on omat parlamenttinsa, joka on muilla paitsi Nebraskalla kaksikamarinen. Washington DC:lla ei ole omaa parlamenttia, vaan se on kongressin alainen. Washington, DC on muutenkin rajoitetummin oma alueensa verrattuna osavaltioihin, mm. DC:n kansalaiset eivät voineet äänestää presidentinvaalissa ennen 1961 perustuslainmuutosta.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenmäärä on 435 ja edustajamäärä jaetaan osavaltioiden väkilukujen suhteessa (kuitenkin vähintään yksi jokaiselle osavaltiolle). Edustajainhuoneen edustajat valitaan 2 vuoden välein. Senaatissa on 100 paikkaa ja jokaisella osavaltiolla on 2 senaattoria. Senaatorit valitaan 6 vuoden kaudelle, mutta vaalit on porrastettu 2 vuoden jaksoille, eli kolmanneksen kausi loppuu aina 2 vuoden välein. Siksi suomalaisesta tuntuu, että USA:ssa on koko ajan vaalit menossa.

Hallintomalli noudattelee vallan kolmijako-oppia, onhan Yhdysvallat valistusajan lapsi. Korkein oikeus on tärkeä amerikkalainen instituutio, joka viime kädessä ratkaisee lain tulkinnat. Liittovaltiolla on tuomioistuinten hierarkia, joka toimii liittovaltiotason päällä, ylimpänä siis korkein oikeus. Osavaltiot voivat perustuslain mukaan säätää lakeja, jotka eivät ole ristiriidassa liitovaltion perustuslain kanssa. Korkein oikeus onkin merkittävä osa hallintoa ja sen jäsenet valitsee kulloinenkin presidentti eliniäksi. Yksi presidentin tärkeimpiä vallankäyttömuotoja on valita uudet korkeimman oikeuden jäsenet, kun paikkoja vapautuu.

Presidentti on USA:ssa voimakas vallankäyttäjä, varsinkin ulkopolitiikassa, joka nimittää hallituksen ministerit (tosin tarvitsee senaatin tukea). Presidentti tarvitsee käytännössä parlamentin tuen, jos aikoo saada paljon lakeja muutettua tai muutenkin asioita eteenpäin. Tähän on törmännyt myös presidentti Trump heti kautensa alussa. Presidentti voi presidentin asetuksilla saada asioita nopeasti käytäntöön, mutta oikeusistuimet ja parlamentti voivat käytännössä estää niidenkin toimeenpanon, jos presidentti ylittää esim. perustuslain pykäliä ja muita lakeja.

Kongressin merkitys

Kongressi on ylin lakeja säätävä elin. Periaate on yksinkertaistettuna niin, että nopeasti vaihtuva edustajainhuone ja sitä painottava hitaammin vaihtuva senaatti tekevät yhdessä lakeja.

Lakiehdotus pitää olla jätetty jonkun kongressiedustajan nimissä. Käytännössä niitä tehtailevat monet tahot lobbareista yksittäisiin edustajiin. Molempien kamarien pitää hyväksyä laki samanlaisena (sama teksti), jotta se voidaan viedä presidentille vahvistettavaksi.

Perustuslain mukaan rahaa vaativat ehdotukset pitäisi tulla aina edustajainhuoneesta, ei senaatista, joka voi vain tehdä lisäyksiä tai hylätä sellaiset lakialoitteet.

Senaatti toimii pidemmän ja erirytmisen toimikautensa vuoksi ikään kuin hitaampana ja tuo jatkuvuutta, kun edustajainhuone nopeammin vaihtuvana tuo dynaamisuutta. Mutta molempia tarvitaan, jotta asioita saadaan eteenpäin. Usein edustajainhuoneessa pari kautta istunut edustaja kypsyy vanhemmaksi valtiomieheksi ja pääsee osavaltiostaan senaattoriksi, ja istuu jopa vuosikymmeniä osavaltionsa edustajana. Tällaisia pitkän linjan vaikuttajia on mm. vanhat senaattorit John McCain ja Robert Kennedy.

Presidentin merkitys

Presidentillä on USA:ssa paljon valtaa, vähän sama kuin Ranskassa. Hän nimittää hallituksen jäsenet, joka on tietysti iso linjavalinta. Lisäksi ehkä isoin vallankäytön muoto on korkeimman oikeuden jäsenten valinta – jos sellainen osuu omalle kaudelle. Korkeimman oikeuden jäsenten (ja muiden liittovaltion tuomareiden) valinnalla voi jättää oman jälkensä jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Tosin korkeimman oikeuden jäsenvalintoihin tarvitaan senaatin hyväksyntä, joten läpihuutojuttu sekään ei välttämättä ole. Siksi käytännössä mitään kovin radikaalia kaveria suuntaan tai toiseen ei tule korkeimpaan oikeuteen hyväksyttyä.

Presidentti voi nimittää toistakymmentä tuhatta virkamiestä, joten onhan sillä merkitystä hallinnon toimintaan ja tyyliin. Hän myös voi ympäröidä itsensä kaikenlaisille neuvonantajilla ja kuurialla, joten presidentti voi halutessaan näkyä ja kuulua politiikan kentällä. Suurlähettiläät, hallituksen jäsenet ja liittovaltion virkamiehet nimitetään senaatin enemmistön hyväksynnällä, joten ihan vapaasti ei voi nimitysasioissa hääriä. Tähänhän Trumpkin jo kompasteli alkumetreillä hallitusnimitysten kanssa.

Lainsäädännössä presidentti hyväksyy lait, jotka kongressin molemmat kamarit ovat jo hyväksyneet. Hän voi vetollaan viivyttää lain voimaan tuloa pari viikkoa tai palauttaa lain kongressin käsittelyyn, jolloin kongressin on äänestettävä uudestaan 2/3:n enemmistöllä, molemmissa kamareissa.

Jos kongressin kamareiden valtasuhteet ovat presidentin oman puoluekannan mukaisia ja presidentillä on pelisilmää tehdä sopivasti kompromisseja, hän voi saada paljon aikaan. Toisaalta, jos kongressin voimasuhteet ovat häntä vastaan, niin presidentti ei välttämättä saa paljoa uusia lakeja aikaiseksi USA:n sisällä.

Lisäksi presidentillä on käytössään presidentin asetukset (executive orders), joilla voi nopeasti komentaa liittovaltion virkamiehiä. Tosin nämäkin ovat tuomioistuinten kumottavissa, jos ne katsotaan lainvastaisiksi. Trump teki tätäkin maahantulon tiukennusten osalta, mutta tuomioistuimet ampuivat ne alas. Presidentit käyttävät executive ordereita paljon, koska ne ovat nopeita ja helppoja – ja antavat kansalaisille kuvan aktiivisesta ja toimeen tarttuvasta presidentistä.

Ulkopolitiikassa hän saa hääriä paljon vapaammin ja armeija ylipäällikkönä pystyy tekemään aikamoisia offensiivejä ihan omin päin. Tosin sotaa ei voi julistaa ilman kongressin hyväksyntään. Mutta kuten Trump juuri teki Syyriassa, presidentti voi hyvin nopeasti päättää esim. risteilyohjusiskusta tai tehdä taktisia iskuja. USA:n armeijan kyvykkyydellä se voi tarkoittaa aikamoistakin voimankäyttöä.

Osavaltiot ja paikallishallinto

Osavaltioista väkiluvultaan pienin on Wyoming (n. 600 000) ja suurin Kalifornia (yli 39 miljoonaa). Pinta-alat vaihtelevat myös paljon: pienin on Rhode Island (vähän yli 1000 km²) ja suurin Alaska (yli 1,7 miljoonaa km²). Ensimmäiset 13 osavaltiota julistivat itsenäisyyden 1776 ja sen jälkeen muut osavaltiot ovat muodostuneet länteen laajentumisen seurauksena ja liittyneet käytännössä kaikki ensimmäiseen maailmasotaan mennessä liittovaltioon. Texas oli 10 vuoden ajan 1836–1846 julistautuneena omaksi tasavallakseen (Espanjan vallasta erosi). Myös Vermontissa oli tasavallan tapainen tila joitakin vuosia 1700-luvun lopussa. Alaska ja Hawaii olivat viimeiset, jotka muodostivat omat osavaltiot vuonna 1959.

Osavaltioilla on omat perustuslakinsa, jonka pohjalta on muodostettu vallan kolmijako osavaltioittain. Kuvernööri on korkein vallankäyttäjä, parlamentti säätää lakeja ja osavaltion tuomioistuinet jakavat lakia. Kuvernöörit äänestetään vaaleilla ja kausi on 4 vuotta (paitsi Vermontissa ja New Hampshiressä 2 vuotta). Kuvernööriksi voidaan sama henkilö äänestää monta kertaa peräkkäin. Kuvernööri on myös osavaltion kansalliskaartin (national guard) komentaja (paitsi pääkaupungissa, jossa kaarti on presidentin alla). Kuvernööri on ikään kuin oman osavaltionsa minipresidentti, joka johtaa hallintoa aika laajoin valtaoikeuksin.

Osavaltiot jakautuvat piirikuntiin, counties, joita on koko maassa yli 3000. Piirikuntatasolla päätetään monista infra-asioista ja hallintoon liittyvistä asioista, mm. periamerikkalaiset sheriffit ovat yleensä tällä tasolla.

Osavaltioiden lait säätelevät, miten paikallishallinto on rakennettu. Tyypillisesti hallinnon tasoja on kaiken kaikkiaan viisi tai kuusi. Ja niillä on omia pormestareita ja päälliköitä. Näihin kuuluvat myös koulupiirit ja vastaavat erikoishallinnot. Kuten Ranskassakin, niin aikamoinen himmeli paikallishallinto on!

Piirikunnat jakautuvat kuntiin/kaupunkeihin, joita on yli 19 000. Yllä Wikipedian kaavio paikallishallinon tasoista ja lukumääristä. Tämä tarkoittaa, että vaaleja USA:ssakin riittää – kansalaiset pääsevät vaikuttamaan paljon paikallisestikin.

Merentakaiset alueet ja muut

USA:lla on myös “merentakaisia alueita” Tyynellä merellä ja Karibialla. Osalla niistä on laajempi itsehallinto. Niitä hoitaa Office of Insular Affairs. Merentakaisilla alueilla ei ole osavaltion asemaa ja niillä ei ole senaattoreita, eivätkä ne saa samalla tavalla edustajia kongressiin.

Seuraavilla on edustajainhuoneessa äänetön edustaja, joka valitaan 2 vuodeksi kerrallaan:

  • Washington, DC
  • Amerikan Samoa
  • Guamin saari
  • Pohjoiset Mariaanit
  • USA:n Neitsytsaaret

Poikkeuksena Puerto Rico valitsee 4 vuodeksi “resident commissonerin”, joka vastaa äänetöntä edustajaa. Edustajat pääsevät äänestämään valiokunnissa ja muutamissa poikkeustapauksissa.

USA:lla on Compact of Free Association -sopimus seuraavien maiden kanssa:

  • Marchall Islands
  • Palau
  • Micronesia

Sopimuksessa sovitaan, että USA:n armeija käytännössä hoitaa puolustuksen ja em. saarilta voi palvella USA:n armeijassa. Lisäksi on sivuttu kaikenlaista muutakin mm. talous- ja katastrofihuoltoasioissa.

Lisäksi tulevat mantereella oelvat intiaanireservaatit, jotka ovat osin itsehallinnollisia. Erikoisuutena on niiden omat taloudelliset etuoikeudet, joiden kautta monissa niissä on mm. uhkapelitoimintaa ja muita erikoisia taloudellisia houkuttimia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *