Maataloustukia perustellaan usein huoltovarmuudella. En ymmärrä tätä ollenkaan. Jos haluamme huoltovarmuutta, sitten pitää hankkia sitä, eikä tukea kannattamatonta maataloutta yleisesti.
Suomessa maksataan maataloustukia 2 miljardia euro, josta kansallisia tukia 1,1 miljardia euroa ja loput EU:n tukia. Tuesta ja suurimmista tuensaajista lyhyt yhteenveto Iltasanomien uutisessa. Suomi tukee yhtä tilaa n. 50 000 eurolla vuodessa. Suomessa tuet ovat suhteessa alan tuottamaan arvonlisään huomattavan suuria muihin maihin verrattuna (arvonlisäeuroa kohti 2 euroa tukea!). Isolla tuella on paljon negatiivisia vaikutuksia, kuten peltomaan hinnan korkea hinta verrattuna esim. Ruotsiin. Ruotsissa ei kansallisia tukia käytännössä ole.
Suomesta viedään maataloustuotteita ja elintarvikkeita 1,6 miljardilla (tilasto 2017 ETL.fi). EU:n osuus viennistä on 1 miljardi. Tuki on siis 2 miljardia ja vienti 1,6 miljardia, eli ei tuella ainakaan vientituotteita saada aikaiseksi. Viennistä neljännes on alkoholijuomia ja maitotuotteita, loppu jakaantuu pieniin osiin.
Suomessa korostetaan aina, miten “laadukasta ja puhdasta” ruoka täällä on. Miksi se ei kelpaa muualla? En nähnyt syksyllä Lyonissa asuessamme suomalaisia tuotteita kaupoissa. Valiokin mainostaa maitotuotteidensa laatua, mutta ei se ainakaan vientiluvuissa juuri näy. Suomalaisia menestyneitä ruokatuotteita en nyt äkkiseltään keksi – Oatlykin on ruotsalainen!
Poistetaan maataloustuet
Minusta kannattamatonta liiketoimintaa ei millään alalla saa pitää hengissä pelkällä tuella: kannettu vesi ei pysy kaivossa. Yksityiset saavat käyttää rahansa mihin haluavat, vaikka maatalouden harrastamiseen, mutta julkisella rahalla ei pitäisi tukea mitään pitkällä tähtäimellä kannattamatonta. Vaikea myös nähdä, miten Suomen ilmasto-olosuihteissa maataloudella voitaisiin saada suhteellista etua myöskään tulevaisuudessa markkinaehtoisesti.
Mietin kuvion uusiksi:
- Määritellään valtion huoltovarmuussyistä tarvitsemat määrät tuotantoa: x kiloa ruista, y kiloa perunaa, z litraa rypsiöljyä jne. Tässä varmasti PV ja muut asiaan perehtyneet viranomaiset osaavat laskea sopivat tavoitteet.
- Ostetaan pitkillä huoltovarmuussopimuksilla tuottajilta (yhteenliittymiltä) em. määrät tuotantoa sillä hintaa, kuin niiden tuottamiseen menee. Tuottaja saa keskittyä laatuun ja kehittää osaamistaan, eikä tarvitse valittaa markkinoista.
- Tuotanto myytäisiin markkinahinnalla, jos valtio ei sitä tarvitse. Mahdollinen tappio kirjataan läpinäkyvästi valtion tilinpäätökseen.
Näin pääsisimme siihen, että tuettua tuotantoa on juuri sen verran, kuin sitä oikeasti tarvitaan. Muu maatalous toimisi markkinaehtoisesti.
Mallia ei tietenkään voi tuoda samantien, koska nykyisessä systeemissä on ihmisten investointeja kiinni. Se voitaisiin ottaa käyttöön pitkällä siirtymäajalla (esim. 15 vuotta?). Ala alkaisi tervehtyä ja saisimme maataloudesta vapautuvia resursseja tehokkaampaan käyttöön.
Voisiko tämä malli toimia?
Törmäsin tähän blogaukseen, kun olin tutun kanssa jutellut maidontuotannosta.
Monessa kohtaa olen samaa mieltä. Huoltovarmuuden osalta tekisin osin toisin, kun kyseessä ei taida olla pelkkä olemassa olevan tuotannon määrä. Parin maanviljelijän kanssa juteltuani olennaista on, että 1) osaaminen säilyy ja kehittyy mukan lukien lajikkeet 2) maaperä säilyy suituisana 3) Suomeen sopivia lannoitteita ja raaka-aineita on kriisiin varalta. Osaamisen ylläpitoon riittää koulutusts ja kriittinen massa maanviljelijöitä, jotka voivat osaamista siirtää ja ohjata muita tarvittaessa. Maaperän säilyvyyteen ei tarvita varsinaista viljelyä laajassa mittakaavassa. Kesannoinnilla ja sopivalla huollolla pellot säilyvät tuottavina. Huutokaupalla voi ostaa pitkiä sopimuksia tarvittavan perustuotannon ja peltojen ylläpidon ostaa pitkäksi aikaa.
Maataloudessa pitää tarkastella myös eri lajeja. Lihatalous taitaa olla kaikista kannattamattomin ja lypsykarja seuraa perässä. Ihmisruoaksi tuotettu vilja ja vihannekset saattaisivat olla juuri ja juuri kannattavia ilman tukiakin (ehkei ilman yhteiskunnan maksamia eläkkei ja lomituksia.)
Samaa mieltä tuosta kokonaisuudesta, ei toki ole niin mustavalkoisen helppo toteuttaa, kuin tuossa vähän ehkä provosoivastikin esitin.
Mutta periaate pitäisi olla, että ei anneta tukia tukien vuoksi. Maataloustukien pitäisi näkyä budjetissa selkeästi huoltovarmuuselementteinä, silloin niiden tehoa voi arvioida. Itse olen sitä mieltä, että Suomessa pitäisi katsoa myös tulevaisuuden mahdollisuuksia. Esim. kannabis tulee nyt vääjäämättä lailliseksi myös Euroopassa, Luxembourg kohta aloittaa. Tässä olisi mahdollisuus laajentaa palettia ja saada uusi kannattava liiketoiminta-alue Suomen maataloudelle (Ruotsi pian vie senkin ensin ja omii Pohjolan markkinan tulevaisuudessa). Joka tapauksessa pitäisi katsoa vähän laajemmin, ei vain tuijottaa nykyistä tukea ja sen mallia.