Suomalaisia merimiehiä oli Saksan alueella, kun suhteet katkaistiin 1944. He joutuivat valitsemaan joko yhteistyön tai keskitysleirit.
Toimittaja Pertti Rönkkö on kirjoittanut kirjan Aselevon maksumiehet – suomalaiset merimiehet natsi-Saksan keskitysleireillä 1944–1945.
Syyskuu 1944: suhteet Saksaan katkaistaan
Syyskuun 2. päivä 1944 Suomi katkaisi suhteensa Saksaan. Samaan aikaan oli kauppalaivoja satamissa pitkin Saksan valtaamaan aluetta ja laivoja oli matkalla merellä kohti Saksaa. Näille laivoille ei virallisesti lähetetty viestiä siitä, että kannattaisi olla menemättä perille tai jos on jo satamassa, olisi syytä kiireellä lähteä kansainvälisille vesille. Ilmeisesti hallitus ajatteli, että ei uskalla yhtään suututtaa Saksaa. Siitä kirjan nimi “aselevon maksumiehet”.
Osa merellä olevista kapteeneista ja miehistöistä aavisti pahaa kuunnellessaan radiosta pääministeri Hackzellin puhetta. He kääntyivät takaisin tai suuntasivat Ruotsiin merellä. Osalla laivoista oli saksalaisia sotilaita vartijoina (lastin tilaajan järjestämiä). Näillä laivoilla käytiin jopa pieniä tulitaisteluita laivan hallinnasta (mm. Vesta), kun miehisto ei halunnut jatkaa Saksaan. Dione-laiva lähti uhkarohkeasti yllätyksen turvin Saksasta kohti Ruotsia ja onnistui pääsemään riittävän kauas, ennen kuin sukellusveneet saivat sen kiinni. Suurin osa ei kuitenkaan uskonut asian olevan vakava, vaan ajattelivat, että ei tässä mitään, korkeintaan intervoivat ja lähettävät sitten maasta pois.
Töitä Saksalle tai keskitysleirille
Todellisuudessa Saksa otti kovan linjan. Merimiehiä ei satamissa internoitu, kuten kansainvälisten sopimusten mukaan olisi pitänyt toimia, vaan laivoihin tuli Gestapon edustajia. He ilmoittivat, että miehistö voi jatkaa Saksan lipun alla, siirtyä armeijan alle, lähteä työpalveluun – tai joutua keskitysleireille töihin.
Rönkön mukaan vain harvoja suomalaisia saatiin siirtymään Saksan puolelle ja siksi merimiehet (ja -naiset) joutuivat lopulta keskitysleireille Pohjois-Saksaan. Kirjassa käydään läpi Norjasta ja Saksan Itämeren satamista vangittujen kohtaloista. Suomalaisia jäi tällä tavalla vangiksi muutama sata.
Keskitysleirien terrori ja pitkä tiet kotiin
Kirjassa seurattujen laivojen miehistöt joutuivat ennen pitkää Stutthofin ja Pölitzin keskitysleireille. Pölitzin leiri oli IG Farbenin omistaman ison synteettistä bensiiniä tuottavan tehtaan lähellä ja vankeja käytettiin pakkotyössä tehtaalla. Tehdas oli kriittinen Saksan sodalle (yhteenä tehtaita oli 12 eri puolilla valtakuntaa) ja se pidettiin käynnissä vankeja säästämättä ihan viime hetkille asti. Suomalaiset saivat lähes samanlaisen kohtelun kuin juutalaisetkin. Kirjan perusteella ehkä summittaista teloittamista käytettiin vähemmän, mutta muuten olot olivat karmeat. Leirillä oli useita kansalaisuuksia ja myös mm. norjalaisia, joiden kanssa suomalaiset tulivat hyvin juttuun. Tehtaalla arvoidaan olleen sodan aikan 30000 vankia, joista 13000 kuoli.
Stutthofin vankileiri oli myös osin työleiri, josta vangit laitettiin ympäristön maatöihin jne. ja jonkun varustelutehtaan töihin. Stutthofissa oli kuitenkin pääasiana ilmeisesti puolalaisen älymystön, vastarintaihmisten ja juutalaisten tappaminen.
Suomalaisia kuoli karmeisiin oloihin leirillä ja myös liittoutuneiden pommituksissa. Rintaman lähestyessä leirejä, vankeja marssitettiin länteen ja moni kuoli matkallakin. Sodan lopun kaaoksessa osa suomalaisista pääsi omille teilleen, mutta kirjassa seuratuista kukaan ei päässyt länteen pakoon. He joutuivat venäläisten vangeiksi ja joutuivat kiertämään Pietarin kautta Suomeen. Venäläiset kohtelivat vaihtelevasti, mutta periaatteessa suomalaiset päästettiin kulkemaan kotiin. Osaa pidettin pitkään välileireillä (mm. Ukrainassa). Ruoka ja kohtelu olivat parempaa kuin saksalaisten leireillä, eikä pakkotyötä teetätetty. Monet joutuivat vielä kikkailemaan, että saivat Pietarista liput Suomeen meneviin juniin.
Juutalaisia pelastettiin Suomenkin kauppalaivoilla
En ollut aiemmin kuullut siitä, että Merimiesunioni oli äänekkäästi vastaan yhteistyöstä Saksan kanssa. Siksi suomalaisilla kauppalaivoilla salakuljetettiin juutalaisia pois Saksasta ja myös Suomen kautta Ruotsiin. Kööpenhaminasta oli viety kerralla toistakymmentä juutalaista Ruotsiin. Merimiesunionin johto kannatti toimintaa ja on saanut siitä myöhemmin Israelin tunnustuksia. Nostan hattua, suoraselkäistä toimintaa!
Sodan jälkeen
Kun merimiehet pääsivät lopulta joko Ruotsin tai NL:n kautta Suomeen, heidät vietiin Hangon kokoamisleirille. Siellä pidettiin maahan jääneitä saksalaisia ja heidän yhteistyökumppaneiksi oletettuja. Osalle merimiehistä tämä keikka otti koville, koska hehän eivät olleet tehneet mitään väärää. Parin viikon kuulustelujen jälkeen he pääsivät kotiinsa. Gestapo oli värjännyt joitakin suomalaisia merimiehiä yhteistyöhön ja heitä yritettiin tietysti löytää ja kysellä muilta heistä.
Monet kokivat valtion pettäneen heidät, koska varoitusta ei laivoille lähetetty, eikä varustamoja komennettu kutsumaan laivoja kotiin. Suursaaren taisteluiden aikana kauppa- ja teoll.ministeri Takki oli antanut suomalaisille laivoille kotiinpaluusta viestin. Ilman sitä suomalaisia olisi päätynyt enemmän keskitysleireille. Mutta joka tapauksessa virallinen Suomi viivytteli ja altisti kansalaisiaan vaaraan.
Suomi ei merimiehille koskaan kai mitään virallisesti ole hyvittänyt, osalle tuli Saksasta myöhemmin joku nimellinen korvaus.
Linkkejä
Pölitzin synteettisen polttoaineen tehdas (Battlefieldsww2.com)