Taas kaksi kirjaa 2. maailmansodasta: suomalaisen SS-miehen päiväkirjat ja kirja Valtion tiedotuslaitoksesta sodan aikana.
Kiitoskortti Hitleriltä
Jari Vilén ja Markku Jokisipilä ovat toimittaneet kirjan Kiitoskortti Hitlerltä: SS-mies Jorma Laitisen päiväkirjat 1941–193. Se perustuu Laitisen sodan aikana tekemiin muistiinpanoihin ja haastatteluihin sekä Jokisipilän lyhyisiin taustoituksiin Laitisen kirjoittamista tapahtumista. Kirjan nimi tulee Laitisen saamasta onnittelukortista, kun hänelle myönnettiin 2. luokan rautaristi.
Laitinen oli Kemijärveltä, kunnanlääkärin poika, ja puhui sujuvasti saksaa. Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi 1941 suomalaiseen SS-pataljoonaan. Laitinen oli vähän vanhempi kuin suurin osa vapaaehtoisista, joista 40% oli 16–19-vuotiaita. Hänen tarkkoja motivejaan ei kirjasta selviä, mutta nykyään arvioidaan, että ainakin neljännes, ehkä joka 40%, lähtijöistä oli äärioikeistolaisia näkemyksiltään. Laitinen oli SS-joukoissa kaksi vuotta, josta puolet koulutuksessa ja sotasairaaloissa. Hän sai arvon SS-rottenführer (korpraali). Hän oli mukana operaatio Barbarossan alusta siihen asti autonkuljettajana. Sota päättyi haavoittumiseen lokakuussa -52 moottoripyörälähettinä melkein Groznyin porteilla asti (osana kuuluisia Malgobekin alueen taisteluita). Kaukasuksella sota oli raakaa: 700 vahvuisesta pataljoonasta kuoli tai haavoittui yli 400.
Laitinen näki SS:n julmaa siviilien kohtelua Ukrainassa ja ilmeisesti myös juutalaisten siviilien tappamista. Myös suomalaisiin sotilaisiin suhtauduttiin nuivasti fanaattisten SS-miesten keskuudessa, vain saksalaisia pidettiin oikeina ihmisinä. Laitisen happamat kommentit ja usein huonot välit esimiehiin tulevat kirjasta esiin. Vaikka Laitinen oli ns. paremman perheen poika ja osasi sujuvasti saksaa, ei hän merkintöjensä perusteella sopeutunut SS:n organisaatioon ja kuriin. Jos hänellä oli ollut natsisympatioita lähtiessään, niin ne tuntuvat päiväkirjan edetessä häviävän. Viimeisen vajaan vuoden hän vietti pitkin Saksaa toipumassa vammoistaan ja se oli nuorelle miehelle ilmeisen leppoista aikaa. Saksalaiset hoitivat sotavammoja erittäin hyvin ja toipilailla oli aikaa seurustella kylien naisten kanssa ja juhlia baareissa. Laitinen kotiutettiin Suomeen Hangon leirin kautta 1.6.1943. Häntä ei haavoittuneena enää komennettu Suomessa sotaan. Sodan jälkeen hän pyöritti taksiyritystä ja kuoli vuonna 1999.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on sodan kummallisuuksista oli, että Laitinen ajoi ison osan sodastaan Bedford-kuorma-autoa. Se oli saksalaisten Dunkerquesta sotasaaliina saama auto, joka kulki SS-joukkojen mukana kauas itään. Niitä oli käytössä myös Suomen Lapissa. Saksalaiset saivat Dunkerquesta sotasaaliiksi 20000 moottoripyörää ja 45000 moottoriajoneuvoa. Todellista maailmansotaa!
Kirjailijoiden ja akateemikoiden sota Valtion tiedotuslaitoksessa
Keijo K. Kulha kirjoittaa Valtion tiedotuslaitoksen toiminnasta vuosina kirjassa Sotapropagandan valiojoukko 1941–1944. Tiesin, että moni toimittaja ja kirjailija oli viestintähommissa sodan ajan, mutta sinnehän olikin kerätty vähän jokainen nimihenkilö!
Tiedotuskeskuksessa kirjoitettiin uutisjuttuja ja kertomuksia, jotka julkaistiin sotasensuurin valvomissa viestimissä. Siellä tehtiin myös “tutkimuksia” hieman tarkoituksellisesti rajattuina. Tästä esimerkkinä Eino Jutikkalan (jonka iso rahasto nykyään tukee humanisteja) tekemä teos, jonka tarkoitus oli todistaa saksalaisille Suomen historialliset oikeudet Inkerinmaalle. Myös Kustaa Vilkuna osallistui tähän. Teos nimettiin Saksassa “Finnland´s Lebensraum” ja se oli muutenkin kai aika väritetty tulkinta aiheesta. Jutikkala palasi tähän vuosia myöhemmin vielä 90-vuotisjuhliensa aikoihin ja muistutti, että sillä ei ollut mitään tekemistä tieteellisen tutkimuksen kanssa.
Mika Waltari jäi kirjasta mieleen. Hän kirjoitti valtavasti ja joutui jopa pakkolepoon, kun poltti itsensä niin pahasti väsyksiin -43 alussa. Hän oli tuottelias myöhemminkin, kirjoitti Sinuhen ehti sodan jälkeen -45 ja seuraavan 10 vuoden aikana melkein vuosittain isoja historiallisia romaanejaan.
Kirjassa käydään läpi kymmenkunta kirjoittajaa tarkemmin, mm. Georg Henrik von Wright, Jutikkala, Vilkuna, Toivo Pekkanen, Waltari ja moni muu sodan jälkeen akateemisessa maailmassa vaikuttanut henkilö. Moni akateeminen ihminen oli sodan aikaan jo 50 ikäinen, jolloin heidät määrättiin tukitehtäviin. 1909-1924 ikäluokat olivat käytännössä rintamalla ja osa nuorimmista -24-25-syntyneistä joutui vielä Lapin sotaan. Tiedotuslaitoksella keski-ikä oli 35,5 vuotta ja osa heistä teki jopa sodan ajan omaakin tutkimusta, von Wright jopa väitteli 1941.
Tätäkin kirjaa lukiessa tulee esiin sodan totaalisuus. Lähes kaikki olivat tavalla tai toisella mukana. Ei ole ihme, että 2. maailmansota jätti pitkän henkisen ja kulttuurillisen jäljen Suomeen.