Brunhilde Pomsel toimi propagandaministeriön pikakirjoittajana ja näki läheltä natsien koko valtakauden. Sihteeri – Joseph Goebbelsin pikakirjoittajan perintö on toimitettu hänen haastatteluistaan.
Mitä enemmän me äänestäjät pelkäämme sitä surkeampia jänishousuja me äänestämme. Ja pysyäkseen vallassa nämä pelonhaltijat uhraavat kaiken: meidät, meidän maamme, meidän mantereemme Euroopan. Andrzej Stasiuk
Kirja on pelottavan ajankohtainen. Thore D. Hansen on koostanut yli 100-vuotiaan Pomselin (1911–2017) haastatteluista kertomuksen, jossa nuori nainen liukuu pikku hiljaa osaksi natsien hallintoa. Pieneksi osaksi suurta ja julmaa konetta. Hän teki nuoreja sekalaisia toimistotöitä ja päätyi vähän sattumankin kautta natsipuolueessa vaikuttavan teatterimiehen sihteeriksi. Hänen mukakaan Pomsel päätyi valtakunnanradioon, josta hänet komennettiin lopulta propagandaministeriöön.
Pomsel ei oikein myönnä olevansa vastuussa mistään. Hän ei omien sanojensa mukaan voinut tehdä mitään: hän vain suoritti työtään ja käsitteli dokumentteja ministeriössä, eikä hän sanojensa mukaan koskaan nähnyt mitään raskauttavia dokumentteja. Keskitysleireistäkään hän ei tiennyt ja puolueen jäseneksikin päätyi vain, koska halusi päästä töihin radioon.
Toisaalta hän pitää itseään vähän mukavuudenhalusena opportunistina, jolle oma elämä ja turvattu toimeentulo olivat tärkeimpiä, eikä politiikalla siinä ympärillä ollut niin väliä. Yhdessä kohtaa hän vähän pohtii, että ehkä ihmiset olisivat voineet estää natsien vallan, jos vain olisivat rohkeammin vastustaneet pikku hiljaa tapahtuneita muutoksia. Mutta omaa uskallusta hänellä ei olisi ollut, hän vain teki töitään.
Tekstiä lukiessa tajuaa taas konkreettisesti, miten hirmuhallitsijat pääsevät valtaan. Kun enemmistölle saadaan riittävästi elintasoa ja jos osataan hivellä enemmistön yksilöiden egoja aikaan sopivasti ja sen ajan traumoja hyödyntäen, niin kaikki on mahdollista. Saksassakin Hitlerin porukka osasi hyödyntää saksalaisten kollektiivisen nöyryytyksen 1. toisesta maailmasodasta ja taloudellisen laman tuoman epävarmuuden. Juutalaiset valikoituivat sopivaksi kohteeksi ohjata vihaa ja siirtää vastuuta “toiselle”. Juutalaiset olivat jo preussin aikaan olleet kadehdittuja ja toisaalta jo silloin syrjittyjä. Tälle pohjalle saattoi rakentaa vihaa.
Pomsel myös nostaa useampaan kertaan sen, miten vanhanaikainen ja ruumiillista kuritusta sisältänyt kasvatus ei auttanut lapsia kasvamaan omilla aivoillaan ajatteleviksi ja empaattisiksi. Monet miehet olivat sodan traumatisoimia, vähäpuheisia, monet joivat paljon ja olivat jopa väkivaltaisia kotona. Siinä hän näkee nykyajan paljon parempana ihmisen kasvulle. Ihmiset myös matkustivat ja näkivät maailmaa paljon vähemmän, tietoa oli ylipäätään vähemmän ja koulutustaso alhaisempi. Näitä Pomsel pitää myös vaikuttavina asioina natsien nousulle.
Jos Pomselin sukupolvi voi puolustautua tietämättömyydellä ja vähäisellä maailman tuntemuksella, niin meidän sukupolvemme ei voi sellaista sanoa. Monissa Euroopan maissa (kuten Unkarissa) on silti nousussa epädemokraattisia voimia ja taas haetaan sitä “toista”, jota syyttää ja jota syrjiä. Miten se on mahdollista?
Jokaisen pitäisi lukea tämä kirja!
Lisää teemasta:
Schollien vastarinta (Wikipedia)
Heinäkuun salaliitto (von Stauffenberg ja kumppanit)
Operaatio Anthropoid (Unkarin vastarinta ja Heydrichin murha)
Norjalaisen vastarintamiehen pako