Jokaisessa meissä asuu pieni pikkuporvari

Kontula_Pikkuporvarit_kansi-1200x

Riittääkö hyvään elämään Vallilan verhot, saako taide ärsyttää, tai toiset ihmiset? Näitä pohtii mainiosti Anna Kontula kirjassaan Pikkuporvarit – Pohdintaa aikamme hengestä.

Mitä on pikkuporvarius ja kuka on pikkuporvari?

Porvarius syntyi kansainvälisenkaupan ja teollistumisen myötä, kun perinteinen maa-aateli menetti asemaansa ainoana varallisuuden omistajana yhteiskunnassa. Renessanssin aikaan kauppiaat alkoivat haastaa vanhaa yhteiskuntajärjestystä ja viimeistään siirtomaakaupan aikana porvarit pääsivät esiin Euroopassa. Hollannissa 1600-luvulla se vaikutti taiteeseen, politiikkaan jne. Ranskan vallankumouksen takana oli sama muutos, joka sai mukaansa myös osan vanhasta yläluokasta.

Porvarius on siis tarkoittanut uusien asioiden ja ei-perinteisen nousemista mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Porvarit haastoivat vanhat perinteet ja totutut rakenteet, porvarit olivat muutosvoima.

Pikkuporvarillisuus syntyi, kun osa itsellisistä yrittäjistä ja ammattilaisista ei saavuttanutkaan turvallisen itsenäistä asemaa, vaan jäivät työväen ja porvareiden/yläluokan väliin. Heidän piti jatkuvasti ponnistella ja todistella asemaansa, elää epävarmuudessa, vaikka periaatteessa heillä olikin mahdollisuus ylöspäin.

Kärjistäen: Duunari ei esitä mitään ja oma luokkaidentiteetti voi olla vahva. Yläluokassa ei myöskään tarvitse esittää, koska mikään ei uhkaa asemaa, siellä voi huoletta olla boheemi ja eksentrinenkin. Väliin jää erityisesti alempi keskiluokka, joka on koulutettua, mutta jolta puuttuu kontrolli oman työnsä aikatauluihin ja arvoketjuun, eikä varallisuusasema ole vahva (kuten opettajat, perusvirkamiehet, monet pienyrittäjät…).

Voiko kunnollisuus mennä överiksi? Saako taide ärsyttää? Ja pitääkö sohvan olla valkoinen?

Pikkuporvarillisuus on kuitenkin Kontulan mukaan mielentila / mielenmaisema, johon voi päätyä luokka-asemasta riippumatta. Se voi olla defenssi, jolla todistellaan myös itselleen, että “näin on turvallista” ja “näin pitää hyvää elämää elää”. Pikkuporvari vahtii muita ja vaatii omia preferenssejään ja käyttäytymisnormejaan yleisiksi normeiksi, vaikka siihen ei olisi objektiivisesti perusteltavaa syytä.

Pikkuporvarillinen lainsäädäntö

Kontula käyttää mainiona esimerkkinä vaatimusta ilotulitteiden kieltämisestä tai tupakointikiellosta uimarannoille. Karnevaali ei käy: “paukuttelu pitää kieltää!”. Vaikka julkisilla uimarannoilla tupakointi tuskin on koskaan oikeasti haitannut ketään, jo ajatus “likaisesta tupakoinnista” omassa näkökentässä riittää syyksi kiellolle.

Kontula itsekin sortuu tässä pikkuporvarillisuuteen, koska suuremmin perustelematta arvelee kuitenkin kannattavansa kieltoa. Niitähän ammutaan Suomessa käytännössä vain muutaman tunnin aikana uudenvuodenaattona. Miksi se olisi suuri ongelma? Suomessa on lisäksi parin isomman kaupungin keskustojen ulkopuolella tilaa vaikka kuinka, ei varmasti häiritse ketään? Tässä olisi minusta loistava esimerkki pikkuporvarillisesta lainsäädännöstä!

Miten pikkuporvariuden voi välttää?

Kukaan meistä ei liene immuuni pikkuporvarillisuuden luikertelulle ajatteluun. Mutta jos alkaa elää elämäänsä kovasti ulkokultaisten määreiden ja toisten vahtimisen kautta, niin voi olla syytä huoleen. Jos naapurin sotkuinen piha alkaa tuntua pelottavalta tai paheksuttavalta, niin on syytä katsoa peiliin. Tai jos tuntuu, että taide on menossa nykyään ihan väärään suuntaan: “Miksi taide ei enää ole kaunista, kiroillaan ja esitetään hävyttömiä kuvia??”

Rationaalisuuden nimiin vannovan pikkuporvarin suuri itsepetos on puurtaminen sellaisen maailman puolesta, jossa ei lopulta kukaan voi olla onnellinen.

On esitetty, että fasismin tai muiden autoritaaristen mallien kannatus saattaa lähteä nimenomaan pikkuporvarillisuuden noususta. Nämä liikkeet puhuttelevat pikkuporvarin “turvallisuuden” ja “oikean järjestyksen” kaipuuta. Joku kertoo selvästi, “miten asioiden pitää olla”. Pikkuporvari on tässä mielessä yhteiskunnallisesti vaarallinen, koska hän ei välttämättä näe harmaan sävyjä.

Pikkuporvari on iloinen liberaari, kun ajat ovat hyvät ja palkka juoksee. Kun tulee epävarmuutta, niin aletaan kääntyä konservatiiviseksi ja vaaditaan “vahvempaa johtajuutta ja vanhoja hyviä aikoja”. Huomaamattaan pikkuporvari voi päästää valtaan diktaattorin, kun puheet kuulostavat aluksi niin “tolkun puheelta”.

Pikkuporvarillisuus ei sopivassa mitassa ole tietenkään pahaksi, kunhan se ei ala rajoittaa yksilöiden ilmaisun- ja valinnanvapautta. Eihän siinä ole mitään pahaa, että nautitaan kauniisti leikatusta nurmikosta tai ostetaan muumilautasia, jos ei olla vaatimassa samaa muilta. Kevyehkö pikkuporvarillisuus on tietyssä mielessä vakauttavakin voima. Pikkuporvarit saavat myös aikaiseksi, jos alkavat toimia jonkun asian puolesta: ei olisi niin montaa taitoluisteluseuraa ja partiolippukuntaa ilman peruskunnollisia kansalaisia taustalla (kyllä, oli provoa mukana 😇).

Kontula ennustaa pikkuporvarillisuuden kasvua, koska luokkanousu on ehkä hyytymässä. Koulutustason nousu on suomessakin pysähtynyt jo aikaa sitten, keskiluokan ja hyväpalkkaisten duunareiden lapsia tulee tippumaan. Moni ei sitä kestä ja ehkä siinä on trumpisminkin siemen (lisää aiheesta J.D. Vancen kirjasta postauksessani täällä).

Kontulan ratkaisu pikkuporvarillisuuden torjuntaan on kapitalismin vähentäminen. Hän ei kuvaa sitä ratkaisua tarkemmin, en ihan tiedä, mitä se hänelle tarkottaisi. Mutta on minusta selvää, että lainsäädännössä ei pitäisi voida ajaa asioita argumenteilla “minä en tykkää X:stä / en itse sellaista tee, joten se pitää kieltää”. Moni asia ei ole perustuslaillinen kysymys, mutta saattaa tuottaa aivan turhaa säätelyä ja rajoittaa turhaan yksilöiden arjen tai yksityiselämän valintoja.

Minusta pitäisi aina miettiä, miksi mitä tahansa halutaan kieltää, mikä on motiivi taustalla. Onko kielto suhteessa sillä saavutettuun kokonaishyötyyn, vai onko se vain yksilöiden omien mieltymysten pakottamista normiksi, tai jotain moraalipatsastelua ehdottajan omassa viiteryhmässä. Siinä on jokaiselle miettimistä.

Kirjasta

Uskoisin, että kirja on kirjoitettu hieman kieli poskella ja argumentteja valikoiden, eikä analyysin ole tarkoituskaan olla tyhjentävä. Kirja on lyhyt ja pamflettimainen. Teemaan sopisi, että joku ottaisi itseensä ja loukkaantuisi. Tosin aidot pikkuporvarit eivät varmaan edes tartu tähän kirjaan, sehän saattaisi horjuttaa tuttua ja turvallista 😅

Lue lisää

Kirja: Pikkuporvarit (Into)https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/pikkuporvarit/

J.D. Vance: Hillbilly Elegy, The Memoir of a Family and Culture in Crisis (oma blogini)

Leave a Reply

Your email address will not be published.