Ha-Joon Changin Taloustiede – Käyttäjän opas on paras lukemani lyhyt johdanto taloustieteesee ja sen eri koulukuntiin. Alexis Stenforsin Riskitekijä, pankkimaailman pimeä puoli kertoo johdannaismarkkinoiden synnystä ja niiden vaikutuksesta talouteen.
Taloustiede, käyttäjän opas
Kirja pohtii ensin, mitä talous on ja mitä taloustiede on. Kirjoittajaa selvästi ärsyttää monien taloustieteilijöiden tapa tuoda taloustiede selittäjäksi mihin tahansa asiaan. Hän miettii taloustieteen olemusta ja rajoitteita.
Siitä päästään käsittelemään eri koulukuntia ja niiden syntyhistoriaa. Tämä on mielestäni kirjan paras osuus: kätevässä paketissa tärkeimmät viitekehykset talouden toiminnan hahmottamiseen.
Kirjassa käsitellään 9 koulukuntaa/suuntausta: klassinen, uusklassinen, marxilainen, developmentalismi, itävaltalainen koulukunta, schumpeterilainen, keynesiläinen suuntaus, institutionalismi ja behavioralismi.
Kirja on osin amerikkalaisen helppolukuinen oppikirja, joka käsittelee selkeästi eri koulukunnat. Lisäksi on yleistä pohdintaa, mihin ongelmiin taloustiede konkreettisesti voi vastata ja mihin ehkä ei niin hyvin. Kirjoittajalla on tosin välillä minusta omaa biasta joihinkin koulukuntiin ja omat asenteet hieman paistavat läpi. Mutta ei se haittaa kokonaisuutta.
Itselleni tämä oli hyvää muistin virkistystä, koska en ole taloustieteilijä (en sitäkään), vaan olen lukenut vain kansantaloustieteen perusteita yliopistossa. Kirja on pokkarikoossa tiivis paketti, vain 400 sivua, joten se kannattaa kyllä jokaisen lukea!
Johdannaiset, pankit ja talous
Stenfors on suomalaissyntyinen investointipankkiiri, joka teki töitä finanssikeskuksissa pääasiassa Lontoossa 15 vuotta, viimeiseksi Merril Lynchillä. Teki valuutta- ja korkojohdannaiskauppaa. Pankkien väliset ibor-korot ovat tärkeä instrumentti rahoitusmarkkinoilla ja paljon pankkeja jäi kiinni sen manipuloinnista 2000-luvun lopulla.
En ollut tajunnut itsekään ibor-korkojen määräytymismekanismia, eikä sitä kai hahmottanut moni muukaan. Tämä on yksi Stenforsin argumenteista, että ne eivät oikeasti perustuneet markkinahintoihin, vaan ne olivat vain yksi nappula pankkien välisessä pelissä. Korkopaneelissa mukana olevien pankkien pitäisi kertoa se taso, jolla ovat valmiita lainaamaan ja niistä lasketaan sitten tietyllä kaavalla keskiarvo (tiputetaan isoimpia ja pienimpiä pois). Mutta oikeasti pankit myös pelasivat ilmoituksellaan markkinaa ja myös sopivat keskenään asioita. Korot eivät olleet markkinakorkoja. Isot pankit hyötyivät tekemällä yhteistyötä ja manipuloimalla markkinaa haluaamaansa suuntaan. Libor-skandaali oli yksi osa tätä toimintamallia, valtavan kokoluokan juttu!
Toinen asia, mistä Stenfors puhuu on pankkien ja pankkiirien moraali. Hän pyörittelee oikeastaan koko kirjan ajan sitä, tekevätkö (ja tekikö hän itse) oikein pelatessaan työkseen markkinalla. Markkinainstrumenttien takana olevat oikeat asiat ja ihmisten elämät eivät koskettaneet mitenkään, isoillakin inhimillisillä tragedioilla saattoi tehdä hyvää tiliä, kun onnistui niiden aiheuttamia muutoksia hintoihin sopivasti pelaamaan salkussaan.
Kaunistelematon (tai siltä se ainakin tuntuu) sisäpiirin kertomus johdannaiskaupasta, isojen pankkien ibor-korkopelistä ja myös finanssikriisistä. Tässäkin kirjassa tulee taas se vanha totuus, että isot pankit ovat niin isoja, että en pelastuvat lopulta aina. Veronmaksaja (valtio) ostaa ne kuiville tavalla tai toisella, ja sekin on osaltaan lisännyt riskien ottamista.
Stenforsin ura kaatui lopulta liian suureen riskinottoon Merrill Lynchilla (juuri finanssikriisin kärjistyttyä). Hän piilotteli salkkunsa arvon heikkenemistä liian pitkään (luokkaa pari sataa miljoonaa heittoa). Moraalia ja alan tapoja hän pohtii pitkin kirjaa: mikä sai hänet tekemään niin ja toisaalta, koko ala sellaiseen kaikkia oikeastaan kannustaa. Kirja on selvästi ollut myös henkilökohtaista terapiaa.