Ketä Venäjällä arvostetaan? Timo Vihavaisen kirja Vladimir Suuresta Putiniin, Venäjän sankarit ja epäjumalat, listailee ja pohtii Venäjän avainhahmoja kautta historian.
Kirja alkaa historiallisilla ja enemmän jo myyttisillä hahmoilla, mm Pyhä Yrjö. Yrjö on myyttinen lohikäärmeen tappaja sekä idässä että lännessa, eli ei sinällään mitään puhtaasti venäläistä. Mutta Katariina Suuren perustaman Pyhä Yrjön ritarikunnan “koloradokuorisen” värit on nostettu viime vuosina uuden venäläisen kansallistunteen visuaaliseksi ilmeeksi. Niitä on jaettu sotilaille paljon ja se on ollut arvostettu mitali. Sen alimman luokan ristin sai aikoinaan myös nuori Mannerheim.
Pietari Suuren toiminnasta oli itselleni uutta tietoa: hän on ollut todella raaka kaveri, ja silti edelleen hyvin arvostettu historian hahmo. Hänen aikanaan myös valtakunnan nimeksi tuli Rossija. Lenin on tietysti Venäjällä myös jollain lailla aina muodissa, patsaita ei ole systemaattisesti poistettu. Ja siellä se balsamoitu kroppa edelleen on Kremlin edessä. Mielenkiintoista on nähdä, alkaako Leninkin saada tuulta purjeisiinsa, kun Stalin on taas nousussa.
Kenraaleista kovassa kurssissa ovat ainakin Suvorov ja Zukov, raakoja ja kovia sodan johtajia. Zukov oli eläessään välillä hyvässä nosteessa ja välillä huonossa, mutta edes Stalin ei häntä tapattanut, vaikka silloisista marsalkoista suurimman osan pudistuksissaan tapattikin.
Stalin on Venäjällä jostain syystä pidetty johtaja, mikä tuntuu todella kummalliselta. Mies tapatti miljoonittain omia kansalaisia, terrorisoi vähän kaikkia ja kaikkea, ja jätti jälkeensä talouden heikossa hapessa. Tätä on vaikea käsittää, mutta kai Stalin sitten ainakin teki Venäjästä ulkomaihin nähden suurvallan aikanaan — jos se Stalinin arvostus on vain sitä?
Kulttuurissa tulee pitkä lista tuttuja nimiä: Puskin, Dostojevski, Tolstoi, Bulgakov, Gogol, Turgenev, Lermontov, Tsehov… Runoilijoita en tunne itse käytännössä ollenkaan, varsinkin Puskin on Venäjällä niin kova nimi, että on ollut muodissa ennen ja jälkeen kommunismin. Hänen tekstejään olisi mukava tuntea, selvästi osa kansanluonnetta! Toistoin Sota ja rauha pitäisi viimein lukea, katsoin juuri siitä tehdyn BBC:n TV-version, joka oli todella hyvä.
Viimeiseksi päästään tietysti Putiniin. Hänhän on itsestään pientä henkilökulttia rakentanut, joka näyttää ulkomailla aivan naurettavalta. Mutta ilmeisesti on uponnut ainakin osaan kansasta se propaganda. Ensi vuonna on presidentinvaalit ja Putin on taas pakkovalinnan edessä – jännä nähdä miten vaalivoitto järjestetään, joudutaanko jo ilmiselvään vilppiin?
Kirjasta jäi aika hämmentävä kuva: hahmoja ja nimiä tulee aikamoinen kasa sulatettavaksi. Jää päällimmäiseksi ristiriita: osa nykyäänkin arvostetuista sankareista ja suosituista henkilöistä ei ulkopuolinen oikein keksi mitään järkevää syytä arvostukselle. Toisaalta kirjailijoiden arvostuksen kyllä ymmärtää, suuria kirjoittajia ovat. Ja sitten kansa arvostaa ilmeisesti ihan tosissaan jotain Staliniakin! Voiko Venäjää ymmärtää?