Konservatiivinen nostalgiapopulismi on muodissa. Miten sydänmaiden jupinaan vastataan vapaudella ja liberalismilla? Järkiargumentit eivät koskaan riitä, pitää vedota tunteisiin.
Viestin pitää innostaa
Miten liberalismi voi kilpailla nostalgisen populismin kanssa, kun tunnepoliitikot eivät edes yritä puhua totta, vaan pelkkä fiilis riittää? Tätä pohdin jo osin edellisessä postauksessani.
Globalisaatio on se vaikein pala: se pakolla muuttaa joidenkin asemaa työmarkkinalla ja maiden suhteellista etua, osalla jopa kompetenssit vanhenevat. Myös muuttoliike hyvinvoiviin maihin voimistuu, eikä ilmastonmuutos auta asiaa. Valtion pitäisi auttaa, ei kyykyttää: joustava ja helppo työttömyysturvan byrokratia, koulutusta ja tukea eteenpäin, ei vain näennäistoimintaa ja valvontaa. Luulen, että surkea palvelu työttömille ja kyykyttävä systeemi sosiaaliturvassa on iso tekijä populismin nousulle.
Viime vaaleissa nähtiin vanhoilta puolueilta surkeaa viestintää, sitä vanhaa puolue-jargonia. Minä en ainakaan tajunnut, mitkä olivat esim. Kokoomuksen tai Keskustan pääpointit. Mikä oli se viesti, jota olisi heidän mielestään pitänyt kaiuttaa kaikille ja innostua?
“Luotamme Suomeen” tai “Suomen arvoisia tekoja” ovat käsittämätöntä mössöä! Tai onhan myötähäpeäkin tietysti vahva tunne.
Demarit lähtivät myös populistisemmin ja lupasivat monenlaista. Toki kunnon populistin tapaan itsekin tiesivät, että niille tuskin on toteutusmahdollisuuksia. Mutta vappusatanen on helppo muistaa.
Persut tiivistivät viestinsä tehokkaimmin: “Suomi takaisin!”. He vastasivat ihmisten pelkoon globalisaatiosta ja oman identiteetin muutoksesta. He hyödynsivät täysillä “kansa vs. eliitti”-tunnetta. He myös flirttailivat maahanmuuton pelolla, vaikka julkisesti johto sen kielsikin.
Brexitin oppi on myös se, että nukkuvia voi saada mukaan. Suomessakin persut ovat saaneet uusia äänestäjiä osallistumaan. Varsinkin politiikkaa vähemmän seuraaville on tärkeää osata tiivistää viesti ja osua oikeisiin tunteisiin. Populistit ovat aina olleet hyviä tässä. Nuorempia äänestäjiä pitäisi saada mukaan tekemällä puolueiden toiminnasta digimpää: ei vain vanhanaikaisia tupailtoja.
Kuka viestin tuo?
Viestinviejälläkin on merkitystä. Pitää olla itse innostunut ja innostava, sekä sopivasti kansanläheinen. Macron on näyttänyt, että liberalismi myy, kun sen vie innostuneesti ja uudella tavalla. Muualla Euroopassa vastaavaa ei ole nähty. Populismia ei voi vastustaa, jos on itse mukana ns. vanhassa pelissä.
Suomessa ei muutosta tapahdu, jos puoluejohtajiksi ei valita sopivan freesiä tyyppiä, joka tulee vähän puoluepolitiikan ulkopuolelta. Sipilällä oli kyllä oikeaa vakavaa ja vähän maalaista habitusta, eikä liian istuva puku. Mutta hän oli selvästi osa kaverikapitalismia, eikä siksi uskottava uudistaja, edes oman puolueen jäsenille.
Tarvittaisiin jonkinlainen uudenajan liberalistinen koivisto, joka osaisi myös näyttäytyä kansanmiehenä/naisena. Myös macronilainen puolueen toiminnan muuttaminen modernimmaksi pitäisi tehdä.
Mikä sloganiksi?
Liberaalin demokratian ja yksilölähtöisen liberalismin pitää kirkastaa viestintä. Pitää vedota perusasioihin ja hälventää pelkoja. Tarjota mahdollisuus osallistua omana itsenään, ei saa väheksyä identiteettiä.
Pelkän “järkipolitiikan” ja “vastuullisen taloudenpidon” tuominen vakavalla naamalla ei riitä. Pitäisi saada vastattua ihmisten syvempiin pelkoihin ja tunteisiin. Jokainen haluaa tuntia itsensä arvokkaaksi, olla oman elämänsä puikoissa, toteuttaa itseään. Kukaan ei halua ohjailua ylhäältä tai jostain “kaukaa Brysselistä”. Muutoksissa pitää keskittyä olennaiseen, isoihin asioihin, eikä kiusata ihmisiä säännöillä, jotka eivät sitten oikeasti isossa kuvassa vaikuta.
Nyt monille tulee tunne, että “Minut pakotetaan luopumaan lihasta”, “Autolla ei saa ajaa”, “Metsästys kielletään”, tai “Pakolaiset saa kaiken valmiina”. Eikä tämä ole vain oikeistopopulisteja äänestävien tunne, ihmisten elämään liikaa puuttuminen ärsyttää monia perinteisissäkin puolueissa. Politiikassa pitäisi nyt keskittyä isoihin linjoihin ja antaa ihmisten muuten olla puikoissa elämästään.
Tässä voisi auttaa laajempi paikallinen demokratia, tätä olen aiemminkin pohtinut. Eli annettaisiin ihmisten vaikuttaa paikallisesti paljon nykyistä enemmän: “mihin tulee liikennemerkki Herttoniemessä” tai “nyt saan itse valita taloni värin ja ikkunoiden muodon, kaava ei määrää”.
Populistit iskevät siihen, mitä liberalismi (tai vanhat puolueet) ei osaa paketoida paremmin. Valtion pitää olla auttamassa, mutta ei koskaan kontrolloimassa yksilöiden elämää. Ihmisten pitää tuntea olevansa arvokkaita ja että kaikkia kohdellaan aina tasa-arvoisesti.
- “Sinä olet taas puikoissa!”
- “Valta eduskuntaan!”
- “Ei enää kaverikapitalismia!”
- “Pois peltipoliisit ja turha sääntely!”
- “Sinä päätät elämästäsi!”
- Ja niin edelleen…
Saa käyttää vapaasti. Vapaus on väkevä voima! 🙂
