Olen jo useamman vaalisyklin ajan ollut lopen kyllästynyt nykyisiin puolueisiin, enkä ole pitkään aikaan tuntenut mitään puoluetta omakseni. Mikä nykyisissä puolueissa sitten tökkii? Lyhyt vuodatus tulee tässä, olkaapa hyvä! 🙂
Kokoomus
Kokoomuksessa ärsyttää, ja on ärsyttänyt oikeastaan aina, sen konservatiivisuus. Samassa puolueessa yritetään jonkinlaisen taloudellisen mukaliberalistisen sateenvarjon alla olla huomaamatta, että kannattajien arvot ovat kuitenkin aika erilaisella pohjalla. Toisille “koti,uskonto ja isänmaa”, tapaluterilaisuus ja jakkupuku ovat elämälle paras pohja ja selkänoja. Osa taas on selkeästi rehellisiä liberalisteja, eivätkä voi sietää sitä kypäräpappieetosta. Kokoomusnuorissa en kestä kliseistä pikkuporvarillista esittämistä, pikkuvanhaa pukeutumista ja materiaalista omahyväisyyttä. Osa nuorista on kaiken lisäksi vielä todella konservatiivisia, tyyliin Rydman.
Kun johtoon tuli Orpo, niin puolue muuttui entistäkin hajuttomammaksi. Nyt viilataan jotain pientä, eikä yritetä edes esittää, että puolueella olisi visio tulevaisuudesta. Viime syksyinen kiky-pelleily osoitti minusta lopullisesti, että puolue ei pysty johtamaan maata tulevaisuuteen. Tökkii pahasti.
SDP
Demarit ovat myös jakautuneet: on lähes liberaaleja ja toisaalta lähes sosialisteja. Tosin monet järkevän oloiset jäsenet on jo aikaa sitten leimattu “oikeistodemareiksi” ja syrjäytetty puolueen sivulaidalle, jotkut ovatkin nykyään entisiä demareita. Puolueesta löytyy myös vanhoja punaduunareita, jotka puhuvat ihan tosissaan “tovereista” ja laulavat Kansainvälistä. Lisäksi tulevat kaikenlaiset puolikommunistiset NL-ymmärtäjät, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä nykyaikana. Puolueella on takanaan loistava tulevaisuus.
Historialliset ansiot ovat kiistattomat (ei vähiten sisällissodan jälkikuvioissa) ja yhteiskunta olisi varmasti huonompi ilman heidän panostaan. Näinhän on monissa teollistuneissa maissa, kuten myös naapureissamme Pohjolassa. Mutta siinä missä esim. Ruotsin demarit ovat kehittyneet ajan mukana, niin täällä hiihdetään vahvasti 70-luvulla. Se on tietysti Suomen tappio, koska moderni demaripuolue voisi pystyä olemaan mukana tekemässä riittävän hyviä kompromisseja maan kehittämiseksi.
Yleissitovuus ja kellokortti: mitään uutta ei demareilta talouden kehittämiseksi ole kuulunut. Persujen jytkyn haihduttua puolue luulee, että kannatuksen nousu on omaa ansiota. Nyt siis sama vanha vinyyli soi vanhenevalle yleisölle, vaikka maailma on jo siirtyneet suoratoistoon. “Porukalla tehdään!”.
Vihreät
Vihreät ovat moraalin supervalta. He tietävät, mikä on oikea materiaali biojättepussille, miksi kouluissa pitää ehdottomasti olla luomumaitoa ja miksi kaupungin pitää tarjota viljelylaatikoita kortteliyhdistyksille. Jos kokoomusnuoret tietävät olevansa parempia materiaalisesti, niin vihreät ovat moraalisesti yläpilvissä. Tärkeämpää on ajaa sähköautolla, kuin oikeasti miettiä, mitä hyötyä siitä on millekään. Ville Niinistön opettavaa puhetyyliä ja tekonuorekkaita t-paitoja ei jaksa.
Tuntuu, että oikeasti kestävän talouden eteen ei puolue juuri mitään tee: en ole nähnyt yhtään järkevää ehdotusta energiantuotannon rakenteen muuttamisesta kestävälle pohjalle (“subventoidaan hei tuulivoimaa!”). Puolueessa on myös vahva vasemmistolainen porukka, joka vie uskottavuutta koko hommalta, kun pienikin markkinatalouteen viittaava aiheuttaa osassa porukasta selkäydinreaktiona refleksinomaisen vastustuksen. Joo-o, onhan vihreillä jalot tavoitteet ja komeita korulauseita ohjelmissa, mutta toteutus ei ole uskottava.
Keskusta
Keskusta hallitsee pinta-alalla mitattuna lähes koko Suomea. Kehä III:n takana suurin osa kunnista (joiden liian suuresta lukumäärästä voimme puoluetta myös kiittää) ovat heidän hallussaan. Kaupungit ovat lipsuneet muille jo aikaa sitten, miä on tietysti puolueelle ongelma. Jos demarit elävät iloisesti vieläkin 70-lukua, niin sinne Keskustakin toivoisi voivan palattavan. Puolue on periaatteessa taloudellisesti oikeustopuolue, ja liberaaliakin taustaa on.
Maanviljelys on yrittämistä, mutta ongelma on, että ala on taantuneet vuosikymmenien tukipolitiikalla valtion elätiksi, eikä kestä vapaata kilpailua. Vaikea olisikin kuvitella, että pakkasessa tuotettaisiin kaikkia vihanneksi kannattavasti. Mutta tämän kolhoositalouden pyörittäminen on keskustalle kannatuksensa vuoksi tärkeää, tosin valtionmaataloudeksi sitä ei kukaan kehtaa kutsua (ei jostain syystä edes kilpailevat puolueet). Huoltovarmuudella ei voi massiivista tukea mitenkään perustella, joten käytetään epämääräisiä syitä “maaseutu on pidettävä elinvoimaisena” tai “muissakin maissa tuetaan”.
Sote ja sen mukanaan tuoma maakuntamalli on puolueen viimeisin mestariliike oman, kaupungistumisen vuoksi vähenevän, valtansa sementoimiseksi pitkäksi aikaa. Se on liike, joka kyllä lähentelee rikosta. Lyön vetoa, että hallintokerroksia lisäämällä mikään ei tehokkaammin toimi. Maakunnat, Väyrysen venkoilut, Pekkarinen ja Sipilän mediataidot, huh-huh…
Perussuomalaiset
Perussuomalaiset on syntynyt sellaiseen tarpeeseen, jota minulla ei ole. Tunkkainen nationalismi ja konservatismi kuorrutettuna ohuella salonkikelpoisuuden pinnoitteella ei huijaa ketään, eikä heidän perusteesejään voi millään järkisyyllä perustella. Jälki on sen mukaista. Ja ne Putkosen lepakot, ihan oikeasti. Protestipuolue huutelee sivusta. Seuraava, kiitos!
Vasemmistoliitto
Vasemmistoliitto on kummallinen puolue. Luulisi historian jo osoittaneen, että eihän sosialismilla nyt vain ole toimivaa sovellusta. Periaateohjelma on kauniisti kirjoitettu, mutta en ihan ymmärrä, miten vapaus ja sosialistinen talouden jne. säätely yhdistetään uskottavasti. Puolue on myös jakautunut vanhoihin sosialisteihin ja ties mihin stalinisteihin sekä tietysti uusiin city-maistereihin, jotka ovat tehneet elämäntyönsä järjestöissä tai muuten valtion töissä. Realismi puuttuu ja retoriikka tulee heilläkin 70-luvulta, saavutetuista eduista ei edes keskustella. Mieluummin otetaan velkaa, tai siis korjaan, “elvytetään”. Uudistajaksi ei tästä puolueesta ole.
RKP
RKP:n meinasin ensin unohtaa kokonaan. Hehän ovat yleisesti ottaen salonkikelpoista ja järkevää porukkaa. Vaikea on arvokysymyksissä tai taloudesta suurimman osan (ainakin nuoremman polven) edustajien kanssa riitaa saada. Osalla on keskustalaista maakunta-aatetta, mutta kaupungeissa RKP on periaatteessa liberaalipuolue. Tätähän he tuovat kovasti esiin. Mutta puolueella on omat sokeat pisteensä, jotka eivät liberalismiin sovi. Puolue on kuitenkin pohjimmiltaan kielipuolue, eikä se oikein tiedä, miten globaaliin maailman tunkeutumiseen lintukotoomme pitäisi suhtautua.
Mikä on oikea tapa tasapainoilla oman kielen etuoikeuksien vahtimisen ja muiden kielten oikeuksien sietämisen kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä oli Dragsvik-päätös, jolle ei mitään perusteluja löytynyt, tai Pohjanmaan sairaala-case. Soininvaara totesikin, että miksi sitä pakkoruotsia sitten opiskellaan, jos se ei kuitenkaan oikeasti kelpaa. Itse kannattaisin mahdollisiman monipuolista kielikylvytystä lapsille aivan pienestä ja vähintään kaksikielistä koulusysteemiä (eri yhdistelmillä oman äidinkielen päälle). Mutta tämä ei RKP:lle sopi, koska se katsoo, että silloin ruotsi liudentuu pikkuhiljaa pois (somali, venäjä ja viro menevät äkkiä ohi) ja myös puolueen valta katoaa. Tässä on vähän sama kuvio, kuin kirkolla on oman valtiollisen asemansa kanssa: on vain menetettävää ja saavutettuista eduista pidetään kiinni kynsin hampain.
Piraatit ja Liberaalipuolue
Piraattipuolue on puolueena uusi ja maailmalla sen sisarpuolueet ovat saaneet jotain jo aikaiseksikin. Islannissa ovat oikein kunnolla parlamentissa, ja onhan yksi edustaja ollut Euroopasta MEPinäkin. Piraatit ovat aitoja idealisteja ja liberalisteja, joille yksilönvapaudet ja tasavertaisuus ovat tärkeitä. Vanhaa nörttiä myös viehättää heidän moderni ajattelunsa digitaalisen talouden asioista ja kaikesta tietoyhteiskuntaan liittyvästä. Heillä on myös kansainväliset asiat aina mukana ajattelussa, ei olla palaamassa maakuoppaan.
Periaatteessa kaikki on siis kunnossa, mutta ongelma on, että onhan koko paketti nyt suurelle yleisölle aivan liian ufo. Jo nimi “merirosvot” pelottaa perusekonomin takaisin Espooseen oman talon suojiin, viitasaaren mummoista puhumattakaan. En usko, että heillä on Suomessa mahdollisuuksia kovin suureen menestykseen, ainakaan vielä. Mutta puoluetta ehdottomasti symppaan – ja ehkä vielä äänestäkin.
Liberaalipuolue (virallisesti Liberaalipuolue – vapaus valita r.p.) on nyt taas pelissä, kun Viskipuolue muutti nimensä. Allekirjoitin heidän kannattakorttinsa kaksi vuotta sitten Slushin portilla, kun tarjosivat hörpyn viskiä (ei kuulemma ollut lupaa, siitä pisteet). Puolueohjelma on järkevä ja siitä saisi hyvän rungon toiminnalle, mutta puolue kaipaisi näkyviä kannattajia lisää. En vielä taida tähän päätyä, mutta todella mielenkiinnolla jään seuraamaan tätä porukkaa.
Kristillisdemokraatit
[Tämä lisätty alkuperäisen julkaisun jälkeen] Jos meinasin unohtaa RKP:n, niin KD unohtui täysin, kohtuullisen noloa! Täytyy sanoa, että minulla ei ole kyllä puolueeseen oikein mitään henkilökohtaista kontaktia ollut: ei tule mieleen ketään tuttua, joka olisi KD:n äänestäjäksi tunnustautunut. Jonkinlainen konservatiivinen uskonnollisuus heitä varmasti yhdistää, “päiviräsäsmi”? Viimeaikoina puolue on kunnostautunut ei-puolueena jopa vasemmistoakin enemmän. Yrittämisen puolesta puolue on aiemmin puhunut, muuta positiivista en heidän ohjelmastaan keksi, sen verran keskiajalta sen arvot ovat. Toisaalta on oikeastaan vähän hämmästyttävääkin, että vaikka Suomi on monessa suhteessa uskonnollisen tradition läpitunkema (edelleen se valtion kirkko jne.), niin puolueissa se ei näy. Jos vertaa moniin muihin Euroopan maihin, niin meillä ei uskonto ole puoluepolitiikassa ollut iso tekijä (ainakaan minun elinaikanani). Itselleni ei tämä puolue toimi: en pidä traditiota ja uskonnollista uskoa yhteiskunnan tärkeimpinä rakennuspalikoina.
Ryhmä muut
Muita pikkupuolueita en nyt oikein laske potentiaalisiksi puoluekentällä. Feministipuolue on ehkä ainoa, jolla sentään on jokin selkeä idea ja myös maailmalla esikuvia, joihin kiinnittyä. En vain itse syty tuollaisesta yhdenasianliikkeestä. Liberalistina näen, että tasa-arvo on osa politiikkaa luontevasti muutenkin, eikä se pelkästään kanna puolueohjelmaksi asti. Mitäs muita on? Aivan, onhan nyt tarjolla eläinten oikeuksienkin puolue niiden kymmenen koomisen kommunistipuolueen seuraksi. Tietysti myös eläkeläisten puoluetta on yritetty Suomessa, mutta ei tunnu kantavan (Hollannissa on toisin, kuten kirjoitin). Eikä pidä unohtaa Väyrysen omaa loukkaantumis-/kostoprojektia, Kansalaispuoluetta, johon pääsevät mukaan ilmeisesti siis kansalaiset – tai ne jotka ovat samaa mieltä perustajan kanssa 🙂
Mistä puolue minulle?
Kerrataanpa vielä nopeasti äänestyshistoriani. Olen äänestänyt elämässäni kahta puoluetta: Kokoomusta ja Nuorsuomalaisia. Nuorsuomalaisista innostuin aikoinaan kovasti ja ehdinkin heitä ainakin kaksissa vaaleissa äänestää. Sen jälkeen olen palannut Kokoomukseen, jonka listoilta olen yrittänyt löytää sopivan nuoren, reippaan ja liberalistin oloisen tyypin. Viime eduskuntavaaleissa äänestin poikkeuksellisesti itseäni vanhempaa liberaalia herraa (joka myös pääsi eduskuntaan, aiemmista ehdokkaistani poiketen). Häneen edustajana olen ollut vallan tyytyväinen, mutta se puolue! Kunpa voisi tuntea jonkin puolueenkin varauksetta omakseen.
Kuntavaalien lähestyessä olen siis taas valinnan edessä. Viskipuolue, eli nykyään Liberaalipuolue, ei ehkä ihan vielä vakuuta. On siis valittava kahdesta hyvin erilaisesta vaihtoehdosta: joku sopiva liberaali Kokoomuksen listoilta tai joku reipas ja raikas Piraattipuolueesta? Piraateilla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa valtapeliin Helsingissä, pormestarista puhumattakaan (pormestariuudistus ja hallintomallin muutos olisi toisen kirjoituksen paikka!).
Mutta mikään muutos ei tapahdu, jos sitä ei valtaan äänestetä. Ja muutosta minusta tarvittaisiin – meidät liberalistit on isoissa puolueissa unohdettu!