Paluumatkalla Lyonista jouduin odottamaan päivän Saksassa laivaa. Lübeckin kulmalla yövyin ja kävin katsastamassa Lübeckin vanhaa kaupunkia. Se on saarella ja hieno paikka. Siellä on myös Hansamuseo.
Europäisches Hansemuseum
Osuin museolle vähän sattumalta, koska mikään ei 1.1. ollut oikein auki, Saksa pitää kiinni tavoistaan! Museo olikin todella hyvin tehty ja ehkä modernein näkemistäni museoista. Pääsylipussa oli NFC-tägi, jolla museossa liikkuessaan sai aktivoitua tietoa seinille ja näytöille. Kuulostaa kikkailulta, mutta se kyllä toimi hyvin.
Museoon kuului myös viereisessä vanhassa luostarissa olevat tilat, joissa oli lisää taustaa aiheesta, mm. viimeisen Hansaliiton kokoushuoneen rekonstruktio ja tietoa hopeasta (ja myöhemmin rahasta) hansakaupan välineenä.
Museon on budjettia en tiedä, mutta ei se voinut ihan pieni olla. Mukana oli EU-rahaa ja myös osa-valtion tukea.
Mitä jäi mieleen?
En ollut tajunnut, miten Hansaliitolla oli iso vaikutus myös poliittisesti ja jopa lainsäädäntöön. Myös yritystoiminna kehityksessä sillä on ollut merkitystä: miten riskejä jaetaan ja miten osakeyhtöitä pyöritetään kauppatoiminnassa. Hansamuseo kertoi myös politiikasta: miten kauppiaat, killat ja Hansaliitto lobbasi hallitsijoita & kirkonmihiä ja tasapainoili eri valtapoolien välillä. Esillä oli iso määrä kaikenlaisia kuninkaiden ja ruhtinaiden kanssa tehtyjä sopimuksia. Toki hansakauppiaat ja kauppareitit vaikuttivat kovasti myös kulttuuriin ja kaupan mukana kulki vaikuttaita maiden välillä. Mielenkiintoista historiaa!
Hansaliitto oli toiminnassa 1300-luvulta puolivälistä 1600-luvun puoliväliin. Se heikkeni 1500-luvun puolen välin jälkeen tasaisesti. Syy oli se, että uuden maailman kauppareitit ja tuotteet alkoivat kauppiaineen olla vauraampia ja merkityksellisempiä, myös poliittisesti.
Hansamuseo maksoi 12 € aikuiselta, mikä ei ole paljon tuosta museosta. Lapset olisivat todella pitäneet, kun olisivat päässeet kokeilemaan pääsylipulla ilmestyviä juttuja museokierroksella.