Kansalliset sijoitusrahastot ovat merkittävä tekijä maailman osake- ja kiinteistömarkkinoilla. Mitä niillä tarkoitetaan ja missä maissa niitä on?
Kansallinen sijoitusrahasto
Kansallisilla sijoitusrahastoille tarkoitetaan valtioiden omistuksessa ja ohjauksessa olevia sijoitustahoja, englanniksi sovereign wealth funds (SWF). Niillä tarkoitetaan valtioiden perustamia rahastoja, jotka sijoittavat valtiolta (ja omista tuotoistaan) saamiaan varoja erilaisiin kohteisiin koti- ja ulkomailla.
Niitä on karkeasti kahdenlaisia: tulevaisuudessa kansalaisten hyvinvointia turvaavia rahastoja ja eräänlaisia pahanpäivänrahastoja, joita käytetään tasaamaan valtion kassavirran heikkoja hetkiä. Eläkerahastoja ei lasketa näihin, koska ne on yleensä eristetty valtion budjettivallasta vain eläkkeensaajien käyttöön. Suomen isoja eläkerahastot eivät ole valtiollista rahaa, vaan eläkettä maksaneiden yksityisiä rahoja, vaikka niiden kartuttaminen perustuukin lakiin.
Tyypillisesti SWF-rahastot saavat (alku)pääomansa valtion luonnonvarojen myyntituloista, kuten öljystä tai kaasusta. Ensimmäisiksi tällaisiksi on laskettu mm. USA:n osavaltioiden perustamia rahastoja jo 1800-luvun lopulla. Ensimmäiset modernit SWF-rahastot olivat Saudi-Arabien ja Kuwaitin kansalliset rahastot 50-luvun alussa.
Joka tapauksessa ne pyrkivät pitkän tähtäimen tuottoon ja hyödyttämään tuotolla oman maan etua. Sijoituksissa on osakkeiden lisäksi myös kiinteistöjä ja juokkovelkakirjoja. Valtioiden obligaatioita on paljon näiden rahastojen sijoituksissa.
Maat ja niiden varallisuus?
Nykyisin kansallisissa sijoitusrahastoissa arvoitiin 2017 olevan varallisuutta 7–8 biljoonaa dollaria. Siitä noin puolet on kertynyt öljy- ja kaasutuloista. Mm. Kiinalla ja Singaporella on isot rahastot, joita ei ole öljyvarallisuudella kasvatettu. Wikipediassa on karkea lista SWF-rahastoista ja niiden varoista. Toinen listaus löytyy SWF-rahastoja analysoivan firman sivuilta.
Suurin yksittäinen SWF on Norjan kansallinen öljyrahasto, joka pyrkii turvaamaan Norjan tulevaisuutta, kun öljy joskus loppuu tai muuttuu muuten kannattamattomaksi. Se on hyvin avoin toiminnassaan ja sen sivustolla voi tarkastella sijoituksia maakohtaisesti eri vuosina. Sen arvo nousi juuri yli maagisen 1000 miljardin dollarin rajan. Jokaista norjalaista kohti se on 190 000 dollaria ja sen osakesalkussa on n. 1,3 % kaikista maailman listatuista osakkeista! Kiinalla ja Abu Dhabilla on kokonaisuutena Norjaakin enemmän varallisuutta, mutta ne ovat useammassa rahastossa hallinnollisesti.
Silmiinpistävää on, että monilla isoista öljymaista mm. Venäjällä, Venezuelalla tai yhdelläkään Afrikan maalla (Nigeria, Gabon jne.) ei suuria rahastoja ole. Näistä maista varallisuutta on siirtynyt yleensä yksityiseen omistukseen, osa on tietysti myös puhtaasti rosvottu ja siirretty muualle. Venäjän kansalliset rahastot ovat Iranin tasolla ja ne ovat itse asiassa kutistuneet reippaasti viime vuosina, koska talous on heikossa hapessa.
Mihin sijoittavat?
Norjan sijoitusrahasto on hyvin avoin ja moderni toimija. Sen sijoitusten rakennetta ja myös sijoitusten eettisyyttä valvotaan tarkasti. On paljon firmoja, joihin se ei eettisistä syistä sijoita (mm. tupakkateollisuus). Se omistaa myös paljon kiinteistöjä ja valtioiden obligaatioita, mutta tällä hetkellä noin 2/3 on osakesijoituksia. Euroopan listatuista osakkeista sen omistaa 2%.
Kiinan rahastot on kerätty ei-öljytuloilla ja ne operoivat montaa ympäri maailmaa. Varsinkin kehittyvillä markkinoilla Kiina tuntuu olevan investoimassa joka puolella ja käyttää rahoitusta osana omaa valtapolitiikkaansa. Afrikassa tuntui, että sellaista pientäkään kaupunkie ei löydä, jossa ei olisi kiinalaisen valtiollisen investoijan kylttejä pääkadulla. Kiina on myös iso obligaatioiden ostaja maailmalla.
Afrikassa on isoja luonnonvaroja myyty pitkään, mutta kansallista varallisuutta ei ole juuri kertynyt. Ainoita poikkeuksia on Botswana, jossa timantit löytyivat vasta itsenäistymisen jälkeen. Tosin mittakaava on pieni, kovin montaa miljardia ei ole saatu rahastoon kerätty. Myös Ghana on hiljattain tehnyt päätöksen alkaa kerryttää öljytuloillaan rahastoa.
Kaikkien rahastojen toiminta ei ole läpinäkyvää ja niiden sijoitusportfoliosta on vaikea tarkemmin tietää. Esim. Saudi-Arabian ja Emiraattien rahastojen sijoituksista tulee uutisia jatkuvasti, mutta Norjan kaltaista avointa tiedonjakoa niillä ei ole. Myös valtioiden hallinto on sen verran suljettua, että on vaikea sanoa, kuinka hyvin ne hyödyttävät kansalaisia suhteessa poliittiseen eliittiin. Näin on monissa öljymaissa (kuten vaikkapa Brunei tai Venäjä).
Suomi ja kansalliset sijoitusrahastot
Suomen tilannetta kun katsoo, niin omia SWF-rahastoja Suomella ei ole. Meillä suurimmat rahastot liittyvät eläkerahoihin, mutta ne ovat yksityisiä rahoja. Valtio omistaa yrityksiä historiallisista syistä, mutta ne eivät ole sijoituskohteita, syyt ovat enemmän poliittisia. Myös tiedettä ja taidetta tukevilla säätiöillä on Suomeen suhteutettuna isoja varallisuuksia, kuten Koneen säätiö, joka on kohta miljardiluokassa.
Suomi on kuitenkin lainannut välillisesti rahaa paljon valtiollisilta rahoittajilta, koska valtion obligaatioita on myyty niillekin. Huutokaupat menevät pankkien kautta ja tarkkaa omistusta on vaikea tietää, koska bondeja myydään jälkimarkkinoilla ympäriinsä. Suomen valtion lainoista arvellaan olevan jopa 90% ulkomaisessa omistuksessa.
Koska Norjan öljyrahaston sijoituksia on helppo tutkia, niin sieltä näkee, että Norja on lainannut yli 900 miljoonaa dollaria Suomen valtiolle. Kokonaisuutena sijoittanut suomalaisiin intrumentteihin 5,5 miljadia dollaria. Vertailun vuoksi: USA:n valtiolle se on lainannut 67 miljardia ja Ruotsille 1,4 miljardia. Suomessa tai Ruotsissa ei ole kiinteistösijoituksia, mutta isommissa maissa niitä on, USA:ssa yli 10 miljardilla ja UK:ssa 5 miljardilla.