Panaman paperit ja veroparatiisit

Luin #panamapapers -vuodosta tehdyn kirjan Panaman paperit. Toimittajia Bastian Obermayer ja Frederik Obermaier lähestyi anonyymi vuotaja, joka toimitti lopulta 2 TB dataa panamalaisen Mossack Fonseca -lakitoimiston sisäisiä dokumentteja.

Niistä selvisi, miten firma auttoi asiakkainaan olevia toisia asianhoitajia, ja joskus loppuasiakkaita suoraan, perustamaan offshore-yrityksiä ja niiden pankkitilejä ympäri maailmaa. Asiakkaiden varoja järjesteltiin käytännössä aina piiloon verottajilta, omaisilta tai perustettuja järjestelyjä käytettiin pesemään rikollista rahaa. Kiinni jäi paljon kuuluisia urheilijoita, taiteilijoita, yrittäjiä, poliitikkoja ja valtionjohtajia eri maista. Suomesta Yle oli mukana valtavan aineiston tutkimisessa.

Toki tässä on sanottava, että ei yrityksen perustaminen mihin tahansa maahan ole laitonta, eikä pidäkään olla. Ongelmia tulee silloin, jos sen voi tehdä täysin anonyymisti: tällöin myös rikollinen raha löytää kanavia ja turvapaikkoja.

En nyt mene siihen, onko yksilön verotus ylipäätään väärin tai oikein. Mutta jos oletetaan, että länsimaisten demokratioiden harjoittama verotus on periaatteessa ok, niin silloin on vaikea anonyymeja yrityksiäkään oikein hyväksyä. Ja toinen näkökulma on, että offshore-yritysjärjestelyt hämärtävät vapaan markkinan toimintaa, koska informaatio ja kirjanpito eivät ole ollenkaan läpinäkyvää kenellekään (kuten nähtiin 2008 finanssikriisissä).

Miten offshore toimii?

Olen aikaisemminkin lukenut offshore-toiminnasta, mutta nyt kuvaukset olivat kattavia ja konkreettisilla esimerkeillä ja dokumenteilla avattuja. Perustapa, jolla homma toimi oli seuraava:

  • Joku asianhoitaja otti yhteyttä asiakkaan puolesta Mossfoniin (harvemmin varsinainen asiakas suoraan)
  • Mossfon perusti uuden tai otti vanhan yrityksen pöytälaatikosta asiakkaan tarkoitukseen sopivaan paikkaan (BVI, Panama, Belize, Seychellit, Bahama, Delaware, Wyoming, Lichtenstein, Andorra, Niue jne.)
  • Firmalle hommattiin bulvaaniedustaja (nominee director ja nominee shareholder), joiden nimiin osakkeet ja nimenkirjoitusoikeudet kirjattiin (erän panmalainen nainen toimi yli 25 000 yrityksen johtajana!)
  • Yritykselle avattiin tili jossain kunniallisemmassa maassa toimivassa pankissa (Sveitsi, Luxembourg, Saksa…)
  • Todellisella omistajalla (beneficial owner) oli valtakirjat toimia yrityksen nimissä tai kaikki dokumentit lähtettiin Mossfonille bulvaanien allekirjoitettavaksi

Yritysrakenteita voitiin ketjuttaa ja saada monimutkaisten ketjujen kautta luotua vaikeasti avattavia omistuksia. Yrityksen voi esim. omistaa toisella hallintokäyttöalueella (jurisdiction) oleva trusti tai säätiö, jonka edunsaat on myös häivytetty bulvaanien taakse. Tähän on lukemattomia mahdollisuuksia ja malleja.

Asianhoitajien suhteet pankkeihin eri maissa on kriittinen osa, koska pankkitilin avaaminen (ja luottokortin saaminen)  länsimaissa on offshore-yritykselle se vaikein vaihe. Silloin joutuu nykyään tosiasiallisten edunsaajien kyselyyn ja KYC (know your customer)-prosessiin. Tässä moni pankki veti mutkia suoraksi ja kaikenlaista otettiin vastaan vielä pitkälle 2010-luvulle asti.

Kirjanpito, verotus ja osakkeet

Offshore-yritykset eivät tyypillisesti maksa mitään veroja siitä liikevaihdosta, joka ei tapahdu ko. hallintoalueen alueella. Myös kirjanpitoa tai tilintarkastuksia ei yleensä ole vaadittu ollenkaan. Eikä mitään yritysrekisteriä tyypillisesti ole edes olemassa noissa maissa.

Vielä pari vuotta sitten oli mahdollista monissa maissa perustaa yritys niin, että osakkeet ovat täysin anonyymejä haltijaosakkeita (bearer shares), jolloin edes yritys itse ei tiedä, ketkä sen omistavat. Omistus siirtyy kuin seteli kädestä käteen ja tosiasiallisia edunsaajia on mahdotonta kenenkään jäljittää. Vain haltijaosakkeita oli mm. Lionel Messin perustamalla panamalaisella yrityksellä, jonka kautta hän pyöritti osaa palkkioistaan.

Aikaisempina vuosikymmeninä perustettiin myös offshore-pöytälaatikkopankkeja, joita pystyttiin käyttämään hyvin monipuolisesti kaikenlaiseen hämärään toimintaan. Mutta se pitäisi kai nykyään olla jo mennyttä aikaa. Näistä erilaisista järjestelyistä voi lukea lisää Nicholas Shaxtonin kirjasta Treasure Islands.

Naamiointi rehelliseksi toiminnaksi

Mossfonin (ja muiden vastaavien firmojen) oma toiminta pyritään pitämään suojassa sillä, että ne väittävät vain olevansa “yritysten tukkukauppiaita”, jotka valvovat tarkasti, että kaikkia lakeja heidän osaltaan noudatetaan. Että ne eivät vastaa loppuasiakkaista, eikä loppuasiakkaiden yrityksillä tekemistä asioista.

Panamapapers tosin näytti, että Mossfon itse rikkoi tuota jatkuvasti ja jopa rikkoi suoraan lakeja tekemällä töitä myös pakotelistoilla olevien henkilöiden kanssa (mm. diktaattoreita, Venäjän oligarkkeja…). Firma oli myös suoraan huijannut pankkeja todellisten edunsaajien henkilöllisyyksien kanssa hankkimalla uskottavia bulvaaneja, joiden todisti olevan todellisia edunsaajia (real ultimate beneficial owner).

Mossfon myös antoi dokumentteja ilman päiväyksiä ja allekirjoituksia eteenpäin, jolloin loppuasiakkaat tai heidän asianhoitajansa saattoivat tehdä sopimuksia niin, että asiasta ei jäänyt kirjallisia jälkiä lakitoimistolle. Toimisto myös tarvittaessa mitätöi ja takaisinpäiväsi (backdating) dokumentteja – erillistä maksua vastaan tottakai.

Varmasti myös pankkea oli juonessa mukana ummistamalla silmiään em. toimintatavoilta, kun tarkasti ottaen paperilla voitiin näyttää kaiken olevan ok. Monet pankit, kuten Commerzbank ja Deutche Bank ovat maksaneet sakkoja ja sopineet caseja kymmenillä miljoonilla liittyen näihin väärinkäytöksiin.

Rahavirrat valtavia

Offshore-järjestelmien kautta pyörii valtavia summia rahaa maailmalla. Kukaan ei tietysti tiedä, tarkasti mutta liikutaan biljoonissa, ehkä jopa kymmenissä biljoonissa. Osa siitä rahasta on paossa veroja tai piilottelee siksi, että sen lähde on hämärä.

Panaman papereista paljastui paljon yrityksiä ja järjestelyjä, joiden takana on johtajia Afrikasta (mm. Zuman lähipiiri), Venäjältä (mm. Putinin lähipiiri), Kiinasta (puolueen eliitti sukulaisineen) ja Lähi-Idästä (mm. Saudien kuningashuonetta). Tyypillisesti kehitys- ja siirtymätalousmaista virtaa pääomia ja tuloja ulos nimenomaan tämän varjopankkisysteemin kautta.

Raha päätyy sitten lopulta käytettäväksi länsimaisten pankkien kautta, tai offshore-yritykset ostavat kiinteistöjä ja muuta omaisuutta nimiinsä. Maailman suurimmat yksityiset huvipurret ja lentokoneet ovat käytännössä kaikki rekisteröity Karibian veroparatiiseihin yritysten nimiin. Ja monien isojen kaupunkien kalleimmat asuinkiinteistöt omistaakin yritys tai trusti jossain kaukaisilla saarilla (kuten on käynyt Lontoon keskustssa tai Pariisin Avenue Fochilla).

Myös 2008 finanssikriisiin vaikutti veroparatiisisysteemin olemassa olo: koska mitään läpinäkyvyyttä kirjanpitoihin tai omistajuuksiin ei ollut, niin mm. offshore-osakerahastojen riskitasoista ei kellään ollut oikeasti kuvaa.

Mikä on tilanne nyt?

Paljolti viime vuosien isojen tietovuotojen vuoksi OECD ja länsimaat ovat kiristäneet vaatimuksiaan entisestään ja tällä hetkellä esim. täysin anonyymejä haltijaosakkeita ei käytännössä enää pitäisi olla. Jopa Panama luopui niistä 2015: haltijaosakkeet pitää nyt rekisteröidä maassa ja omistajista pitää olla rekisteri. Sinänsä haltijaosakkeet ovat sallittuja monissa maissa, myös Euroopassa mm. Sveitsissä ja Saksassa, mutta omistajat pitää olla tiedossa pankilla tai asianhoitajalla, vaikka itse osakkeeseen heitä ei tarvitsisikaan merkitä.

Pankit on nykyään pakotettu tuntemaan asiakkaansa ja tosiasialliset edunsaajat pankkitileillä olevien rahojen takana pitää selvittää. Myös pakotelistat pitää tarkistaa (Suomessa tarkistetaan EU:n ja Suomen listat). Tämä vaikeuttaa offshore-yritysten omistajien piiloutumista.

Myös kirjanpidon vaatimuksia on kiristetty, ja nykyään kirjanpitoa pitää monilla hallintoalueilla yritysten säilyttää vähintään yrityksellä itsellään, mahdollista tarkistusta varten. Näin mm. Brittiläisillä Neitsytsaarilla ja Seychelleillä. Tämä on hyvin uutta lainsäädäntöä, jota ei vielä pari vuotta sitten ollut offshore-maissa.

Täällä on hyvä yhteenveto OECD:ltä tämän hetkisestä tilanteesta (kesäkuu 2017). Ainoa ns. mustalla listalla oleva maa on tällä hetkellä Trinidad ja Tobago, eikä sekään siellä varmaan kauaa halua olla.

Uskoisin, että nykyään, ainakin länsimaissa asuvan, on huomattavasti aikaisempaa vaikeampi ja kalliimpaa piilottaa tulojaan. Mutta edelleen kehitysmaista, Kiinasta ja Venäjältä varmasti rahaa virtaa saarille ja idän keitaisiin.

Mitä isommat rahat (ja ennen kaikkea valtiollisemmat tahot) ovat takana, niin sitä varmemmin edelleen raha peseytyy ja säilyttää lopulta anonymiteetin. Tosin anonymiteetin hankkiminen on vaikeampaa ja edellyttää nykyään yhä todennäköisemmin myös lakien rikkomista välikäsiltä ja rahojen siirtelyyn osallistuvilta pankeilta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *