Lainsäädäntöä tehdään koko ajan lisää. Jokainen eduskunta lisää lainsäädännön määrää tasaisesti. Miksi näin tapahtuu? Eikö pärjättäisi vähemmällä?
Lait ovat politiikan viestintää
Historiallisesti lakien sisällöllä on usein pyritty pönkittämään omia valta-asetelmia tai totuttuja rakenteita. Aikuisten, täysivaltaisten ihmisten välistä seksuaalisuuttakin monet edelleen haluavat säädellä laeilla. Tätä samaa mentaliteettia on vähemmän vakavissakin asioissa. Lakeihin projisoidaan omia asenteita, preferenssejä ja pelkoja – niiden kautta eletään omaa fantasiaa halutusta maailmasta. Esimerkiksi päihdepolitiikassa on paljon tätä asennetta taustalla, ei toimita pragmaattisesti ja järjen kanssa.
Tähän liittyy toinenkin ongelma. Kun jotain asiaa viilataan aina vain “paremmaksi” tai “turvallisemmaksi”, niin säädösten määrä kasvaa. Lopulta voidaan olla aika piinallisen tarkoissa pykälissä. Tätä tapahtuu joka tasolla: esim. kaupungit saattavat säädellä asuinalueiden ulkonäköä naurettavan tarkasti, vaikka kyse on pohjimmiltaan yksityisomaisuudesta.
Hyvä esimerkki ovat kaavoituksen julkisivu-/ulkonäkömääräykset: kaikenlaiset “kaupunkikuvan” määrittelyt. Meillä on on paljon inkrementaalista säädäntöä aiheesta ja silti usein seuraavat päättäjät tekevät vielä pikkuisen lisää. Kohta talon omistaja ei saa edes ovenkahvaa vaihtaa kysymättä ensin kaupunginarkkitehdilta. Miksi on muiden tontin omistajien tai viranomaisen asia, minkä värinen talo on, tai mitä materiaalia ikkunoiden karmit ovat?
Uusien lakien ja määräysten säätäminen on päättäjille myös tietynlainen tulosmittari. Kun eduskunnassa tai EU-parlamentissa ryhmä/edustaja profiloituu lakipaketin kautta, niin se viestii “Katsokaa, miten aktiivisia ja tehokkaita kansalaisten edustajia me olemme!”. Jos joku edustaja toteaisi “Ei tällä kaudella minusta montaa uutta lakia olisi tarvittu”, niin se ei kuulosta kovin työteliäältä, eikä sillä saa myyviä otsikoita/debatteja someen.
Pitäisi uskaltaa sanoa “Tätä asiaa säädellään jo tarpeeksi, keskitytäänpä johonkin tärkeämpään!”.
Miksi lakien määrä lisääntyy?
On ymmärrettävää, että kun teknologia ja maailman monimutkaistuu, asiat ovat entistä monimutkaisempia. Kun isommat joukot ihmisiä toimivat keskenään (fyysisesti ja virtuaalisesti) ja talouskin immaterialisoituu, lakeja on pakko ainakin päivittää. Globaali talous (EU, kv-kauppasopimukset jne.) edellyttää sopimuksia ja säädösten harmonisointia maiden välillä.
Kuitenkin jatkuvasti vaaditaan lisää säännöksiä myös ihmisten arkeen. Yksi hyvä esimerkki on ilotulitteet, joita liuta järjestöjä juuri vaati kiellettäväksi, koska eläimet säikkyvät äkkinäisiä ääniä. Miten eläimet kestävät ukkosia, joita on vuodessa paljon enemmän kuin ilotulituksia? Miksi ihmeessä meillä on lakiin kirjattu suositus käyttää polkupyöräkypärää? Seuraavaksi jalankulkukypärän käyttösuositus?
Minusta tuntuu, että yritämme varjella itseämme nykyään kaikelta mielipahalta ja normaalilta ihmisten väliseltä interaktiolta. Haluamme, että aina on joku viranomainen, jonka vastuulla on hoitaa asia puolestamme.
Normienpurkutalkoot
Nykyinen hallitus otti yhdeksi kärkihankkeeksi normien purkamisen. Keskusta listaa 303 purettua normia. Aiemmin on aiheesta puhuttu mm. Grahn-Laasonen ja Männistö 2015 pamletissaan. Osa normeista ei välttämättä tosin ole tarkasti ottaen edes laissa, vaan saattaa olla kyse jonkin valvovan tahon tulkinnasta. Eli vika ei aina ole laissa.
Isoja asioita jää ainkin mieleen kauppojen aukiolosäädökset, eli kyllä jotain isompaakin on saatu myös aikaan. Hallituksen asiaan pureutuvalla sivulla kannattaa vierailla: www.norminpurku.fi.
Siivous lakikirjaan
Itse asettaisin tavoitteeksi, että lakikirja ei kasva jokaisen eduskuntakauden jälkeen. Uudet lait ja muutokset pitäisi perustella hyvin. Miettiä yksilöiden kannalta ja nimenomaan miettien pitkää linjaa, ei vain tilastollisia perusteluja.
Mielestäni yksi iso kokonaisuus on EU-direktiivien ja asetuksen kansallinen toimeenpano, jossa pitäisi todella olla tarkkana. Ei lähtökohtaisesti pitäisi koskaa säätää EU:n säädöstä tiukempaa paikallista normia, koska se asettaa Suomeen rekisteröidyt toimijat eri asemaan kuin muualla EU:ssa olevat. Tällaista on tapahtunut mm. finanssialan säädöksissä. Tällainen on täysin oma vikamme.
Meillä on myös markkinoita haittaavia ja jäykistäviä konsepteja, joita pitäisi miettiä laajemmin. Osa on myös tehottomia siinä, mitä niillä tavoitellaan:
- Alkon ja Veikkauksen monopolit
- Laaja tukiviidakko yritystuissa
- Energiatuet yrityksille
- Eri ALV-kannat — yksi ALV-kanta olisi tehokkaampi ja tasapuolinen
- Kaavamääräykset: julkisivujen suojelu, miksi ihmeessä? Yksityisomaisuutta ja muuttuvaa materiaa. Ei 50-luvun kerrostalo voi olla “ainutlaatuista kulttuuriperinnettä”. Kyllä siihen pitää muutama sata vuotta saada ensin etäisyyttä. Ei eläville ihmisillekään pidä tehdä patsaita.
- Aselakien järkeistäminen: jos ammunnan harrastajalla on jo tietyn tyyppinen ase, niin toisen saman tyyppisen hankkiminen ei pitäisi olla enää suuren byrokratian takana. Toisaalta, itse kiristäisin säilytysvaatimuksia (kunnon kaapit heti yhdellekin aseelle). Ja ensimmäisen aseen kanssa voisi aina olla poliisin haastattelu.
- Tietysti myös Suomen oma erikoisuus: monimutkaiset anniskelu- ja ravintolasäädökset.
- Ei oteta uusia nippelisäännöksiä, kuten yleinen ilotulitekielto. Kaupungit nyt jo rajoittavat asiaa tiiviisti asutuilla alueilla, maaseudulla ei ole koskaan ollut ongelma.
Ihmisille tulisi itselleen antaa enemmän vastuuta. Myös viranomaisten resurssit kohdentuisivat oikeisiin asioihin, kun pikkutarkkaa lainsäädäntöä ei tule koko ajan lisää vahdittavaksi.
Maailma on monimutkainen – miksi tekisimme siitä itse vielä monimutkaisemman?
