Kimmo Rentolan Stalin ja Suomen kohtalo käy uusimpia Venäjän arkistolöytöjä Stalinin päätöksistä. Kirjassa tarkastellaan neljää kriittistä ajankohtaa: 1939, 1949, 1948 ja 1950-luvun alkuvuodet.
Talvisota 1939–1940
Stalin suunnitteli hoitavansa Suomen sen mukaan, mitä Saksan kanssa oli etupiirijaosta salaisesti sovittu. Syyskuun lopulla tuli selväksi, että länsivalloilla ei ollut intressejä Suomen suhteen ja Ruotsi ei pystyisi edes halutessaan tekemään mitään. Siitä sitten syntyi Mainilan laukausten lavastamisen kautta syy lähteä sotimaan Suomeen.
Homma ei kuitenkaan mennyt kuten Stalin halusi, koska NL oli aliarvioinut puolustustahdon ja oma sodanjohto ei ollut riittävän ammattimaista. Suomen katkaisu Oulun kohdalta meni pieleen ja tappiot olivat kovia, vaikka eivät tietysti ison maan reserveissä sinällään missään tuntuneet. Helpoksi oletettu retki pitkittyi.
Itselleni oli uutta tietoa, että talvisodan lopettamiseen vaikutti ilmeisesti ratkaisevasti se, että Stalin alkoi pelätä länsivaltojen toimia Bakun kulman öljykenttiä vastaan. Myös Turkin osallistumista alettiin tosissaan pelätä. Stalin toimi järkeävästi ja lopetti luoteiskulman ikävän kahakan, jotta voisi keskittyä isompiin kuvioihin. Lopulta NL:n öljyä ei uhattu, mutta se oli Stalinille Suomea tärkeämpi asia. Suomella kävi siis aikaimoinen tuuri. Stalin aikoi ottaa Suomen suunnalla uusinnan, kunhan tilanne isompien vihollisten kanssa helpottaa.
Rauha 1944
Vuonna 1944 maaliskuulla Suomessa mietittiin kuumeisesti, miten saataisiin erillisrauha ja päästäisiin eroon häviävästä Saksasta. Tunnusteltiin NL:n vaatimuksia sodan lopettamiseksi. Ehdot katsottiin liian koviksi vielä siinä vaiheessa, ja sinniteltiin kohti kesää. Tässä vaiheessa myös UK ja erityisesti USA alkoivat kiinnostua Suomen asemasta ja ilmaisivat kantansa NL:lle siitä, että Suomi säilyisi omana valtionaan.
Mielenkiintoista oli, miten Ruotsin kautta (Ruotsin hallituksen tai NL:n lähetystön kanssa suoraa) kaikki osapuolet välittivät viestejään ja kokeilivat toisen osapuolen valmiutta. Ruotsi pelasi koko ajan myös omaa peliään ja pyrki pysymään irti sodasta. Ruotsia myös kiinnosti Suomen asema siksi, että Suomi toimisi sille turvapuskurina NL:n suuntaan. Paasikiven rooli oli tärkeä ja hän pystyi kylmäpäisesti puntaroimaan vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Lopulta Suomi pelastui taas tuurilla: Stalinille tuli kiire siirtää kaikki liikenevät joukot keski-Euroopan näyttämölle ja kilpajuoksuun Berliiniin. Siksi Suomi lopulta sai viivyttelynsä palkkioksi paremmat ehdot, kuin olisi puoli vuotta aikasemmin saanut. Rentola kuvaa moneen otteeseen Stalinin toimintaa, eikä vain Suomen osalta, seuraavasti: annetaan kovat ehdot, sitten vielä venytetään lisää, mutta pahassa paikassa otetaan se, mitä voidaan ja jatketaan muita taisteluita. Ja sillä ajatuksella, että aikaisempaan voidaan palata, kun aikaa ja resursseja on taas sitä varten. Näin Stalin ilmeisesti ajatteli myös Suomen kanssa 1944 tehdystä rauhasta.
YYA-sopimus 1948
NL:n tavoite oli saada kaikki omassa vaikutuspiirissään (siis omasta näkökulmastaan) olevat maat sellaisten sopimusten ja järjestelyjen alle, että ne ovat NL:n ohjattavissa ja sotilaallisesti käytettävissä. Siitä ajatuksesta Stalin lähti vaatimaan Suomelta YYA-sopimusta. Suomessa ei ollut mitään kommunistista NL-myönteistä isoa voimaa, johon olisi voinut tukeutua maan sisältä ja siksi asia oli neuvoteltava hallituksen kanssa. Tässäkin Stalin yritti ottaa enemmän, mutta osin myös muiden voittajavaltojen intressien takia tyytyi ottamaan sen verran kuin sai. Paasikivi oli elokuussa 1948 sanonut Hertta Kuusiselle (joka oli kai käytännössä NL:n kätyri ja vakooja) Stalinin vaatimasta Tsekkoslovakian tyyppisestä kommunistihallituksesta, että “jos NL haluaa tehdä sen meille, sen pitää ensin tappaa puoli miljoona suomalaista ja minut”.
YYA-sopimus ei ollut mitään tyylikästä luettavaa valtiolle, joka haluaa olla suvereeni ja itsenäinen. Mutta se oli riittävän hyvä: oma ulkopoliitiikka ja armeija säilyivät (tosin rajoitteita tuli) ja myöskään NL ei voinut tulla maahan omin lupinsa. Sen kanssa voitiin elää ja rakentaa taloutta ja yhteiskuntaa.
Toisaalta näyttää siltä, että talvisodan ja jatkosodan kokemukset suomalaisten sinnikkäästä sotimisesta ja itsepäisestä neuvottelutaktiikasta, vaikuttivat hänen oletuksiinsa Suomen kanssa toimimisesta. Voi olla osaltaan syy siihen, että Suomi sai jäädä itsenäiseksi, koska NL:lle olisi tullut paljon harmia mahdollisesta sissi- ja vastarintatoiminnasta. Suomessa oli jo ehditty tottua omaan päätöksentekoon ja itsenäisyyttä arvostettiin laajasti. Myös Molotov on vanhemmalla iällään kommentoinut tämän suuntaista suomalaista.
Vuodet 1950–1951
Stalin halusi Paasikiven pois presidentin virasta jo YYA-sopimuksen aikoihin, koska häntä pidettiin liian NL-vastaisen ja muutenkin kapitalistina (vanha pankkimies ja osakkeenomistaja). Likakampanja ei tehonnut suomessa (kaikenlaista yritettiin, lehdissä jne.) ja Paasikivi voitti 1950 vaalit. Korea ja sodan uhka sillä kulmalla alkoi viedä NL:n huomiota ja Suomi jäi vähemmälle huomiolle. Stalinin kuolema helpotti Paasikiven loppukautta ja Suomikin selvisi pahimmista vuosista maailman sodan jälkeen.
Kekkosen kaudella peli muuttui sikäli, että myös Suomessa poliitikot yrittivät käyttää NL-korttia ja -suhteita hyväkseen oman maan politiikassa. Kekkosesta tuli johtaja, jolla ei tuntunut olevan mitään rajoja, koska hän osasi tehdä itsestään maan selviytymisen takuumiehen. Ei kovin tyylikästä demokratiaa sekään. Mutta se on jo eri tarina.