Moskeija Helsinkiin?

Helsinkiin puuhataan “suurmoskeijaa”. Mikä siinä nyt sitten tökkii ja mitä pitäisi tehdä?

Pari prinsiippiä heti alkuun:

  • Suomessa saa maanomistaja tontin myydä tai vuokrata toiselle.
  • Suomessa saa rakentaa uskonnollisille yhdyskunnalle rakennelmia ihan samoin kuin metsästys- tai urheiluseuralle. Ja näitähän riittääkin mitä erilaisimmille karonkkaporukoille ympäri maata.

Nyt siis halutaan jonkinlaista islamilaista riittirakennusta. Tontti on löytynyt Helsingin kaupungilta Sörnäisistä. Yksityinen rahoitus olisi olemassa, tontin omistaja on jo ollut halukas hieromaan kauppoja/vuokraamaan (selvitys tulossa valtuustoon kevään aikana) ja kaavakin sen ilmeisesti sallisi nykyisen voimalan parkkipaikan kohdille. Moskeijaprojektia suunnitteleva uskonnollinen yhdyskuntakin on virallisesti rekisteröity Suomessa (joku islamilaisista yhdyskunnista Suomessa).

Mikä tässä siis tökkii?

Osaa ihmisistä pelottaa tietysti vain se, että outoa uskontoa edustava porukka tulisi noin näkyvälle paikalle. Tai en ainakaan usko, että nykyisen joutomaan esteettisyys on pääsyy. Toisia pelottaa moskeijassa mahdollisesti harjoitettava agitaatio ja militantti propaganda: nuorten radikalisoituminen ja terrorismi. Kolmannet eivät tykkää arabimaiden rahoilla rakentamisesta. Ja neljänsiä tökkii vähän kaikki edellä mainittu.

Myös kiinteistön kokoa on arvosteltu: 3000 neliön riittitila ja 15 000 neliön lisätilat (liikuntapaikkaa jne.). Kooltaan olisi jotain Myllypuron liikuntakeskuksen tasoa, suomalaista peltomarkettia pienempi kuitenkin.

Moskeija ja riskit?

En nyt jaksa tässä kommentoida rasistisia tai muuten vain muukalaisvastaisia argumentteja, joten mennään suoraan siihen rahoitukseen ja radikalisoitumisen pelkoon.

Atte Kaleva kirjoitti tästä Uudessa Suomessa ja hänen mielestään on vaara, että vain joidenkin valtioiden (Bahrain ja saudit) tuella rakennetun moskeijan mukana tulee myös tietynlainen uskontulkinta, fundamentalistinen salafioppi. Näin ison tilan tarjoamat resurssit voisivat heikentää muiden (maltillisempien) tulkintojen elintilaa Suomessa. Hänen kokemuksensa äärisalafisteistä on sen verran omakohtainen ja konkreettinen, että en lähde kiistämään riskiä. Eri asia on, millä perusteella rakentamisen voisi laillisesti kieltää, jos mormonit ovat saaneet ison temppelinsä Espooseen  (nykyään täysin suljettu ulkopuolisilta) ja jehovilla on iso keskus Vantaalla (tiukasti aidoin ympäröity). Suomi on lisäksi täynnä luterilaisen kirkon leirikeskuksia ja muita tiloja.

Jos moskeijalle ei lyödy paikkaa, niin missä islamia sitten harrastetaan Helsingissä? Ihmisten kodeissa, kaikenlaisissa pienemmissä ja syrjäisemmissä tiloissa siellä täällä? Luulisi, että sellaiset helpomminkin vetävät radikaaleja saarnaajia puoleensa, kuin julkisella paikalla oleva näkyvä paikka. On se vähän tasa-arvokysymyskin, jos yhden maailman valtauskonnon ei anneta rakentaa edes yhtä temppeliä, vaikka kaupunki on jo ennestään täynnä kirkkoja.

Supo on myös kommentoinut, että moskeijan rahoittajien intressien kanssa pitää olla tarkkana. Ne ovat käytännössä feodaalisia autokratioita, joissa ihmisoikeudet ja investointien läpinäkyvyys eivät ole millään muotoa hyvällä tolalla. Hankkeesta ja rahoittajista kirjoitettiin lisää tammikuussa Hesarissa.

Olen Supon kanssa samaa mieltä. Mutta vaikea uskoa, että saudeilla ei olisi jo euro-alueella investointifirmoja, joista lainaa tai lahjoituksen voi täysin laillisesti tehdä. Onhan meillä pakotelistoilla olevien tahojen omistamia jääkiekkoseurojakin, ja jostain nekin laillisesti pääomaa tappioidensa tilkitsemiseen kanavoivat.

Mitä pitäisi tehdä?

Joka tapauksessa maanomistaja voi päättää myös olla myymättä/vuokraamatta tonttia, vaikka kaava projektin mukaisen kiinteistön tontille sallisikin. Julkiselta taholta tietysti odotetaan jotain järkevää perustelua, yksityiseltä ei perusteluja kukaan kyselisi.

Aika vaikea millään laillisella syyllä tuota kai olisi kieltääkään: muutkin uskonnolliset yhdyskunnat saavat rakentaa ja jos rahaa projektin takana olevalla yhteisöllä on. Ilmeisesti kyseessä olisi tässä jutussa mainittu säätiö, jonka taseessa kiinteistö olisi. Rahoituksen laillisuus tulee varmistettua kuten missä tahansa liiketoiminnassa, kun yritystä perustetaan ja rahat sen tilien kautta kulkevat.

Ehdotan seuraavaa

Ehdotan, että jatkossa kunnat vaativat uskonnollisille rakennuksille maata myydessään/vuokratessaa aina, että seinät ovat lasia, eikä rakennuksen ympärille saa muureja rakentaa. Avointa ja läpinäkyvää. Supo ja vastaavat viranomaiset varmasti vahtivat ihan viran puolesta jo muutenkin, että radikaalisaarnaajat eivät saa viisumia maahan.

Ehdotan myös, että jokaisen uskonnollisen rakennusprojektin lisäehtona on, että rahoittajat lahjoittavat jollekin toiselle uskonnolle pienen alttarin/patsaan. Ihan vain veljeyden ja ekumeenisuuden hengessä.

Voitaisiin aloittaa lahjoittamalla seuraavasta projektista pastafareille pyhän spagettihirviön patsas Helsinkiin!

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.