Norjalainen Erika Fatland on tehnyt matkoistaan Keski-Aasian stan-maihin kirjan “Sovjetistan. Matka Turkmenistaniin, Kazakstaniin, Tadzikistaniin, Kirgisiaan ja Uzbekistaniin”.
Hän aloittaa Turkmenistanista ja kiertelee siellä vähän joka kulmalla. Matka päättyy pitkään kierrokseen Kazakstanissa, jonne hän saapuu maarajan yli suoraan Turkmenistanin luoteiskulmasta. Sitten hän matkustaa Tadzikistaniin ja Kirgisiaan ja lopuksi kiertelee Uzbekistania. Maissa kansa on köyhää, diktaattorit vallassa, eliitti rikasta ja maisevat jylhiä. Maiden rajat ovat käytännössä Stalinin ajalta: ne on vedetty silloisen hallinnon kannalta sopivasti eri heimoja ja kansoja pilkkoen: siksi maiden etniset kansat menevät iloisesti ristiin ja se myös on vaikuttanut niiden keskinäisiin jännitteisiin ja sisäpolitiikkaan.
Diktaattorit
Näissä maissa näkee sen, miten raakalaismaiset johtajat voivat pelata itselleen valtaa ja rahaa. Eikä ulkovaltoja välttämättä se juuri kiinnosta, jos osaa myydä kaasua oikein ja pitää rajat rauhallisina. Kirgisia ja Tadzikistan ovat maista köyhimpiä ja myös absoluuttisesti köyhiä. Ne ovatkin paljolti Venäjän talutusnuorassa, koska molempien BKT:stä tulee puolet siirtotyöläisten lähettämien rahojen kautta. Ei ole paljoa varaa suututtaa isoa naapuria, ettei vain työläisten kulkemiseen tule esteitä.
Matkalla tapahtuu kaikenlaista kummallista, kuten tuollaisissa maissa satunnaiselle matkailijalle sattuu. Selväksi tuli, että hevose ovat turkmeeneille ja kazakeille kova juttu, kansallinen ylpeys. Niihin liittyvä erikoinen tapahtuma, johon kirjoittaja osui, oli Turkemnistasissa pidetyssä suuressa hevoskilpailussa. Diktaattoripresidentti kaatuu todella pahan näköisesti hevosen selästä. Siitä päätyy myös Youtubeen video, vaikka sen kuvaaja on varmasti ollut hengenvaarassa, virallinen media ei tapahtumasta tietentään hiiskunut ja toimittajilta oli muistikortit tutkittu paikan päällä. Myös Tadzikistanin diktaattori Rahmon on kunnostautunut vuodetuilla Youtube-videoilla, mm. tässä hän laulaa tolkuttomassa kännissä poikansa häissä (maassa on laki, joka kieltää häiden viettämisen yli klo 21…).
Historiasta
Itselleni uutta tietoa oli perusteellisempi katsaus maiden historiaan 1800 luvulla, jolloin Venäjä pikku hiljaa valtasi maat. Sitä kautta ne päätyivät osaksi Neuvostoliittoa. Britit yrittivät moneen kertaan nurkata alueita, mutta päättivät lopulta jättää yrityksen (tähän liittyy esim. William Brydonin tarina) ja alkoivat vain pelata diplomattista hallintapeliä. Lopulta kuitenkin tsaari voitti sotajoukoilla, ja monta nerokasta sotilaallista stunttia ja taisteluakin saavuttivat. Tämän suuren pelin jäljiltä Britannia sai Afganistanin omaan vaikutuspiiriinsä ja puskuriksi Pakistanin ja NL:n väliin. Siksi Afganistaniin liitettiin kapea Wakhanin käytävä pohjoisessa. Minulle tuli Keski-Aasian historiasta mieleen Venäjän ja länsivaltojen käymät etupiirijaot 1900-luvulla. Eikä voi välttyä ajattelemasta Krimiä ja Ukrainan itäosien sotaa.
Olin aikaisemminkin lukenut alueen historiasta ennen Venäläisten tuloa ja tässäkin paikalliset viittasivat moneen kertaan Aleksanteri Suureen, Tsingis-kaaniin ja Timur Lenkiin. Niiltä ajoilta maissa on edelleen muinaisten legendaaristen suurkaupunkien raunioita silkkitien varrella (Samarkand, Hiva, Buhara, Merv…).
Erikoista
Kirgisiassa ja Tadzikistanissa on edelleen ilmeisesti yllättävän vahvana morsiamen ryöstäminen, jopa tuhansia vuodessa. Tämä on vanha paimentolaisperinne, joka ei tarkoita kevyttä hääleikkiä. Siinä miesporukka oikeasti kidnappaa naisen ja vie tämän tulevan sulhasen kotiin suoraan häihin. Naiset eivät välttämättä pysty vastustamaan yhteisön tapaa, vaan tyytyvät kohtaloonsa. Tästä kirjoitti myös Ylioppilaslehti pari vuotta sitten. Aika hurjaa, että tällaista on edelleen nykypäivänä!
Vielä yksi tragikoominen knoppi kirjast: stan-maat kilpailevat siitä, kellä on korkein lipputanko (myös jotkut arabimaat ovat mukana kilvassa). Siksi Dusanbessa on 165 metriä korkea lipputanko, jossa liehuu aina jättimäinen lippu. Enää se ei ole korkein, mutta onhan se hienoa rutiköyhälle maalle!