Luin kesällä itäisesta naapuristamme. Gulagin historiasta ja Muurmannin suomalaisten kohtaloista Stalinin vainoissa. Tässä yhteenvedot, s´il vous plâit!
Muurmannin suomalaiset
Stalinin tappamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö käy läpi Muurmannin historiaa ja miten suomalaisten siellä on NL:n aikana käynyt.
Kirja koostuu kahden kirjoittajan tekemistä osista. Esimmäinen osa on Tarja Lappalaisen kirjoittama ihmisten kohtaloihin ja yksilöiden tarinoihin perustuva osa. Kirjan toinen puoli on perinteisempi historiallinen katsaus Muurmannin alueen historiaan ja sen on kirjoittanut Martti Turtola.
Huomasin taas, miten vähän olin systemaattisesti tuon kulman tapahtumia pohtinut. Aluehan on syrjässä, suurimmaksi osaksi napapiirin pohjoispuolella, oleva niemi, joka on kooltaan kolmannes Suomesta! Sillä on ollut rooli kaikissa sodissa Krimin sodasta lähtien tärkeänä satama- ja logistiikka-alueena. Muurmannin radan myötä oli NL:lle oli erittäin tärkeä huoltoreitti maailmansotien aikaan.
Varhaisempi historia oli itselleni mielenkiintoista: Norjan (eli Tanskan) vaikutus oli alueella iso ja se joutui Venäjän alle vasta 1500-luvulta alkaen. Alueella oli elellyt monenlaista kulkijaa Suomesta ja Norjasta, lähinnä saamelaisia kalastamassa ja metsästämässä. Osa omaksui aina kulloiseenkiin verotus/viranomaistilanteeseen sopivan taustan, esiintyi välillä norjalaisena tai välillä venäläisenä (Venäjä koetti verottaa alamaisiaan sielläkin). Itse en ollut myöskään tajunnut Krimin sodan aikaista toimintaa ollenkaan: tuo kulma ei ole tullut esiin sodan kuvauksista. Maailmansotien tapahtumat ovat tuttuja, niitä en tässä käy enempää. Mutta historia hyvin selittää edelleen Venäjän intressejä alueella ja on Suomenkin puolustuksen suunnittelulle merkittävä asia.
Stalinin vainoista olin lukenut paljon ja ne iskivät kovaa myös Muurmannin alueella. Intomielisiä sosialisteja ja kommunisteja ehti palata ennen Stalinin aikaa ympäri maailmaa mm. USA:sta ja Pohjolasta rakentamaan kommunistista onnelaa. Heidän kohtalonsa olikin sitten tulla hävitetyksi (pieni osa selvisi pakkosiirroilla) 1937 alkaneissa vainoissa. Osa päätyi myös vankileirien saaristoon, osa tapettiin lähempänä tai Karjalaan siirron jälkeen. Tästä pääsemmekin sopivasti seuraavaan kirjaan Gulagista.
Luiden tie
Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen kirja Luiden tie – Gulagin jäljillä on matkakirja, jossa käydään tutkimassa Gulagin jälkiä leirien paikoilla ja Venäjän syrjäseutujen entisissä leirikaupungeissa.
Tsaarin aikana poliittisista syistä ihmisiä karkotettiin Siperiaan pois silmistä ja häiritsemästä. Silloin kyseessä ei kuitenkaan ollut systemaattinen pakkotyö ja vankileirien järjestelmä, vaan enemmänkin karkotus. Olivathan Stalinista lähtien NL:n johtajat itsekin istuneet karkotuksessa, mutta olot olivat aika leppoisia.
Lenin aloitti systemaattisen “kansanvihollisten” metsästämisen heti vallankumouksen alkumetreillä ja siitä syntyi vanhan tsaarin ajan löyhemmän systeemin päälle lopulta oma virastonsa, GULAG. Sen palveluksessa oli enimmillään pelkästään vartijoina 160 000 ihmistä ja koneisto oli suurimmillaan Stalinin kauden lopulla. Tällöin se työllisti suoraan ja välillisesti ehkä miljoona ihmistä, lisäksi vankeja oli kerrallaan ainakin saman verran. Saksasta palanneet/palautetut 1,5 miljoonaa sotavankia joutui myös leireille, koska heitä pidettiin epäilyttävinä. Kuolleisuus leireillä vaihteli muutamasta prosentista reiluun 20%. Yhteensä vankileirien kautta kiersi ehkä 17-18 miljoonaa ihmistä, osa moneen kertaan. Gulagiin joutuneista pari miljoona kuoli/tapettiin. Mittakaava on käsittämätön!
Gulag levittäytyi ennen kaikkea resurssirikkaille syrjäseuduille pohjoisessa ja idässä ja minne vain, missä tarvittiin pakkotyötä. Vorkuta, Kolyma, Norilsk jne. Monet arktiset kaupungit syntyivät pakkotyöllä ja pakkotyön ympärille. Sinällään pakkotyö oli hyvin tehoton tapa tuottaa mitään, se tunnustettiin sisäisissä dokumenteissa jo Gulagin aikana. Olisi varmasti ollut tehokkaampaa ja helpompaa maksaa palkkaa vapaille työntekijöille, mutta järjen kanssahan tällä ei ollut mitään tekemistä.
Varsinaisia tiukasti poliittisten vankien / toisinajattelijoiden leirejä ei ollut kai kuin Permin ympäristössä, kuten kuuluisa Perm-36. Aina Gulagin jäljet eivät ole syrjässä: Moskovan lähellä on kalmisto/joukkohauta, jonne haudattu 15 000 NKVD:n tappamaa ihmistä, mm. marsalkka Tuhatsevski ja NKVD:n yksi Stalinin aikainen johtaja Jezov. Teloituspaikkoja ja pienempiä joukkohautoja on Stalinin ajalta maassa valtava määrä, kaikkia ei varmasti enää edes tiedetä.
Kirjassa kierretään eri puolilla Venäjää ja etsitään vankileirien ja sen logistiikan jäänteitä. Niitä löytyy vielä yllättävän paljon, jopa muistomerkkejä ja museoita aiheelle. Tosin Putinin aikaan niitä on alettu supistaa, eikä niille enää oikein ole rahoitusta, monet tuntuivat pyörivän muutaman paikallisen aktiivin varassa. Selvästikään suuri yleistö ei niistä tiedä, eikä haluakaan tietää. Opetuksessa asiaa ei ilmeisesti enää käsitellä juurikaan, paino on taas Venäjän kansallisessa suuruudessa ja ikävät historian käänteet eivät siihen kuvaan enää sovi.
Stalinin kuoleman jälkeen Hruštšov löysäsi muutenkin hallinnon otetta kansalaisista ja Gulagia purettiin isosti. Virallisesti Gulag lopetettiin vuonna 1960, mutta oikeasti leirit jatkoivat toimintaansa, tosin pienemmässä mitassa kuin Stalinin kaudella. Mutta kokonaan se ei poistunut ja hänen jälkeensä Andropov taas kasvatti leirejä, nimenomaan poliittisten vankien loppusijoituspaikkana. 1960-luvulta lähtien rinnalle tuli myös “hullujen saaristo”, kun toisinajattelijoita määrättiin mielisairaaloihin “hoidettaviksi”. Monet tulivatkin oikeasti sairaiksi lääkkeistä ja julmien hoitomenelmien seurauksena.
Edes Gorbatshov ei purkanut täysin leirijärjestelmää, vaan viimeiset vangit vapautuivat Permistä vasta 1990 ja Perm-36 lopetettiin vasta NL:n jo kaaduttua 1992. Tästä häntä onkin arvosteltu.
Hyytävä kirja. Suosittelen kaikille!
Lisää aiheesta
Gulag Online, mm. interaktiivinen kartta leireistä
YLE Areena (23.2.2021): Neuvostoliiton vankileriti, 3-osainen dokumentti