Kesän Venäjä-kirjat

Kesään mahtui myös modernia Venäjää. Muistelmat NL:n kaatumisen jälkeisestä Moskovasta media-alalta ja suomalainen yhteenveto Venäjän vaikuttamisesta Suomessa viime vuosina, lähinnä kiinteistökauppojen kautta.

Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista

Peter Pomerantsevin Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista – Uuden Venäjän surrealistinen sydän on muistelmateos, jossa hän kertoo omista kokemuksistaan NL:n jälkeisen ajan Venäjällä media-alalla. Pomerantsev on syntynyt NL:n aikaan Kievissä ja muuttanut vanhempiensa kanssa Länsi-Saksan kautta Lontooseen, jossa hän on käynyt koulunsa.

Pomerantsev oli toimittajana ja freelancerina useissa paikallisissa medioissa 2001–2010. Hän kuvaa kirjassa, miten miten Venäjän vapaat mediat siirtyivät hallinnon ohjauksen ja omistuksen alle. Nykyään mediakenttä on toistaa ja vahvistaa hallinnon haluamaa viestiä.

Pomerantsevin mielestä oikeastaan mikään ei lopulta muuttunut Neuvostoliiton jälkeen. Silloin juuri kukaan ei uskonut enää kommunismiin, mutta kaikki esittivät uskovansa ja toistivat halutut liturgiat. Nyt on siirrytty kommunismista kapitalismiin, mutta vapautta ja demokratiaa ei ole sen mukana tullut. Nyt media ja ihmiset toistavat julkisesti Kremlin viestiä, vaikka sitten yksityisesti puhuvat ja ajattelevat muuta. Kaikki perustuu julkiseen teeskentelyyn.

Kirjassa on paljon tapahtuma ja keskusteluja, joilla kuvataan mediakentän ja “uutisoinnin” absurdiutta julkisen teeskentelyn ilmapiirissä. Hän tuntee myös Lontoossa ja ulkomailla asuvia ulkovenäläisiä, jotka asuvat ja elävät omassa kuplassaan, kuin vapaaehtoisessa maanpaossa.

Kirja on hyvin toimitettu ja myös käännös tehty hyvin. Vaikka kyseessä on subjektiivinen muistelu, niin se avaa mielenkiintoisen näkymän Putinin hallinnon luomaan informaatiovaikuttamiseen ja miten sitä pyöritetään käytännössä.

Putinin pihapiirissa

Tuula Malinin Putinin pihapiirissä – Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa jäljittää ennen kaikkea venäläisten kiinteistökauppoja viimeisen 15 vuoden ajalta.

Suomessa vapautettiin kiinteistökauppat täysin myös EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille 1.1.2000. Siitä lähtien erityisesti venäläiseen omistukseen on siirtynyt yllättävän paljon kiinteistöjä maanpuolustuksen kannalta strategisten alueiden vierestä ja jopa niiden sisältä.

Itse pidin pitkään ihan samana, kuka lopulta kiinteistöjä omistaa, koska niille voidaan tarvittaessa kuitenkin viranomaisen toimesta mennä, jos kriisitilanne on päällä. Mutta käytännössä omistaja voi rajoittaa paljon alueensa käyttöä ja voi puuhailla siellä salassa kaikessa rauhassa. Tämä kyllä altistaa sille mahdollisuudelle, että venäläisten omistamilla kiinteistöllä tehdäänkin Suomea vahingoittavaa toimintaa ja jopa valmistautumista sotilaalliseen toimintaan.

Malin on selvästi omistautunut asialleen. Hän on kiertänyt paikkoja, haastatellut laajasti ihmisiä ja tutkinut dokumentteja ja arkistoja pieteetillä. Hän on tehnyt aiheesta paljon juttuja eri medioille. Kirjaa lukiessa tulee välillä sellainen tunne, että hän suhtautuu aiheeseen lähes maanisella otteella. Mutta tarkkaa on jälki.

Itselleni tuli yllätyksenä, miten jopa maanpuolustuksen kannalta tärkeiden PV:n alueiden sisällä on venäläisomistuksessa kiinteistöjä. Näitä esimerkkejä on Malinilla useita. Mm. lentokenttien kiitoratojen lähellä on venäläisomistuksessa purkukuntoisiakin kiinteistöjä, joilla on epämääräistä toimintaa. Tällaisen turvaaminen lailla tuntuu kyllä vähintäänkin kummalliselta.

Paljon kiinteistöjä on ostettu kunnilta ja järjestöiltä myymällä niille samalla isoja suunnitelmia alueiden kehittämisestä. Suurin osa ei ole koskaan realisoitunut ja alueita roikkuu nyt myös eräänlaisissa limboissa, kun kukaan ei edes välttämättä enää saa omistajia kiinni. Tilat rapistuvat, eikä niitä kehitetä tai käytetä. Se on yhteiskunnan ja naapureiden kannalta todella hankala tilanne. Esimerkkejä listataan kirjassa useita.

Keskustelu ulkomaalaisomistuksesta muuttui 2013 paikkeilla ja lakia lähdettiin muuttamaan kansanedustaja Kymäläisen aloitteesta. Laki muuttui 1.1.2020 ja nyt on taas mahdollista estää tärkeiden alueiden siirtyminen ulkomaalaiseen omistukseen. Tässä suomalaiset taisivat valitettavasti olla liian sinisilmäisiä 1990-luvun lopulla.

Kirjassa asia kulminoituu ja huipentuu Airiston Helmen tapahtumiin. Uskoisin, että turpo-kulma ei ole siinä pienin asia. Julkisuudessa kerrotut määrät löydettyä sähköistä dataa herättävät kysymyksen, mistä lähteestä sellaisia määriä edes saa kerättyä. Ulkopuoliselle ihmettelijälle tulee helposti mieleen esim. valokaapelit, joista toki dataa kertyisi paljon nopeammin ja enemmän kuin vain valvontakameroista. Mutta tästä emme julkisuuden perusteella enempää tiedä, ehkä emme koskaan saa tietääkään.

Kirjasta yleisesti

Kiinteistöosuus on kirjassa kirjoitettu hyvin, mutta muu infovaikuttaminen on käsitelty kevyesti ja jotenkin päälle liimatun oloisesti. Pakko sanoa, että Malinin olisi ehkä kannattanut tehdä kirjasta selkeästi vain kiinteistöasiaan keskittyvä. Se olisi ollut terävämpi ja fokusointuneempi – asiaa kiinteistöissä oli aivan riittävästi.

Kirjassa oli myös jonkin verran turhaa toistoa ja kirjoittajan omia vahvoja mielipiteitä. Olisi minusta kannattanut tiivistää ja antaa faktojen puhua, ne olivat ihan riittävän vahvoja sinällään.

Mutta tarpeellinen yhteenveto ja silmiä avaava juuri tähän maailmanaikaan, suosittelen lukemaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *