Jussi Halla-aho on aikansa ehkä erikoisin poliitikko. Mistä hän tulee, miten hän politiikkaan tuli ja minkälaiseksi hänen johdollaan Perussuomalaiset muotoutuu?
Lauri Nurmen Jussi Halla-aho – Epävirallinen elämäkerta käy perusteellisesti läpi Halla-ahon elämän ja poliittisen toiminnan puheenjohtajuuteen asti. Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu (kuten Nurmen aiemmatkin kirjat) ja sitä varten on tehty iso työ taustahaastatteluiden ja kirjallisen materiaalin kanssa. Hän on käynyt läpi myös Halla-ahon laajan blogi- ja nettikirjoitusten tuotannan – siitä ei muualla ole käsittääkseni ollutkaan analyysiä.
Tämä puolue on meille työkalu.
Halla-aho juuri valittuna pj:nä, kesäkuussa 2017.
Halla-ahon tausta
Halla-ahoa esitettiin lähiöstä tulevana yksinhuoltajan poikana ja hiljaisena älykkönä, joka lähes vasten tahtoaan päätyi ison puolueen puheenjohtajaksi. Todellisuudessa hänellä on sekä isän että erityisesti äidin puolelta paljon sosiaalista ja akateemistakin pääomaa, jolta ponnistaa. Nurmi käy tarkasti läpi sukujen historiat ja äidin puolelta löytyy katkeamaton sarja ylioppilaita 1700-luvulta asti. Mies on selvästi älykäs, ja kunnianhimoinenkin. Ei puoluejohtajaksi muuten pääsekään. Mutta kuten Suomessa usein ennenkin: poliitikon pitää näyttää julkisesti enemään kansamieheltä kuin mitä oikeaasti onkaan.
Opintopolku on erikoinen: keskinkertaisen peruskoulun jälkeen hän pääsi Tampereella ns. tavalliseen lukioon, josta kirjoitti ok-paperit, mutta äidinkielestä huipputuloksen (kirjallinen ilmaisu on Halla-ahon alaa). Yo-tuloksilla hän ei olisi päässyt haluamaansa yliopistopaikkaan, mutta hän innostui heti lukion jälkeen ukrainankielestä ja opiskeli sitä täysillä – lopulta kirjoitti jälkikäteen venäjän ylioppilaskokeen erinomaisesti, ja pääsi lukemaan venäjää ja ukrainaa yliopistoon. Hän itse sanoo, että muinaiset kielet ja erityisesti kirkkoslaavi ovat hänen juttunsa, siitähän hän lopulta väittelikin.
Yliopistolla uraa ei kuitenkaan tullut, koska politiikka vei miehen muualle. Eivätkä hänen rasistiset mielipiteensä olleet omiaan integroimaan miestä yliopiston kansainväliseen ympäristöön ja humanististen tutkijoiden joukkoon. Vaimonsa hän löysi yliopistolta, toisen kuolleiden kielten ekspertin, latinistin.
Suomen Sisu ja poliittisen toiminnan alku
Halla-aho kirjoitti blogiinsa pitkiä tekstejä jo ennen sen muuttumista Scripta-blogiksi ja teksteissä on ulkomaalaisiin suhtaudutaan tylysti. Nurmi tuo esiin jo julkisuudessa olleita lauseita, mutta kokonaisuutena kirjoituksista piirtyy kovan luokan rasisti. Kun siihen liittää pitkän toiminnan piireissä, joista muodostui Suomen Sisu (jonka johdossa Halla-Aho on toiminut), niin on vaikea pitää miestä mitenkään “vain maahanmuuton epäkohtien kriitikkona”. Sisulaiset tuovat esiin kirjoituksissa selkeästi rotuajattelua maailmansotia edeltävään tyyliin. Jussi Niinistökin on puhunut “kallonmittaajista” ja järjestöä voi sen listaamien lukusuositusten perusteella pitää kansallissosialistisena (löytyy kirjoja Rosenbergista Stellrechtiin). Demokratiasta puhutaan sisulaisten teksteissä suoran demokratian kautta, joka tietysti kuulostaa hyvältä, mutta tarkottaisiko se myös, että huutoäänestyksellä voidaan esim. muutella perustuslaillisia yksilön oikeuksia. Parlamentarismia Sisu ei ainakaan julkilausutusti kannata.
Mielenkiintoinen puoli Halla-ahossa on hänen ilmeisen aito eläinrakkautensa, erityisesti kissoistaan hän puhuu lähes persoonallisina olentoina. Kaupunginvaltuutossa hän hakeutuikin Korkeasaaren johtokuntaan. Nurmi vertaa häntä Linkolaan, joka rakasti luontoa, mutta vihasi kovin ehdottomasti ihmistä. Jotain samaa heidän ehdottomuudessaan tässä mielessä poliittisestikin on, Linkolan yhteiskuntamallihan oli fasistinen, ei demokraattinen.
Halla-ahon kirjoitukset ja Sisu-toiminta ovat lisäksi selkeästi aikuisiällä tapahtunutta, kolmenkympin korvilta, ei mitään teinin kirjoituksia. Hän on väheksynyt ihmisoikeuksia ja juutalaisten murhaamisesta “holo-hölinänä”. Halla-Ahon teksteissä on selkeitä viittauksia nimenomaan rotuajatteluun, ei vain “maahanmuuttokritiikkiä”. Hän kiistää ihmisoikeuksien universaaliuden kirjoituksissaan. Halla-aho on vahvasti individualisti ja korostaa yksilöä, mutta toisaalta hän niputtaa yleensä sumailematta esim. kaikki muslimit samaan laariin. Hän myös inhoaa selvästi Neuvostoliiton tapaisia järjestelmiä, mutta ei häiriinny Venäjän hallinnon kanssa veljeilevien kanssa toimimista Euroopan politiikassa ja sietää heitä myös puolueessaan.
Hän myös väittää vastustavansa ideologioita ja että hänellä itsellään ei ole ideologiaa. Mutta kuitenkin monet asiat palautuvat hänelläkin näkemyksiin, joita ei voi kunnolla faktoilla perustella, kuten nationalismi ja “kansoista” puhuminen. Halla-aho on itsekin ristiriitoja täynnä, vaikka hän esiityy kylmän viileänä analyytikkoja, jolla ei ole mitään taustaideologioita tai vahvoja uskomuksia. Nurmi kuvaileekin Halla-ahoa “eskapistiseksi historiaromantikoksi”.
Puolueen kaappaus ja puheenjohtajaksi
Politiikan penkkiurheilijoille perussuomalaisten täydellinen kaappaus halla-aholaisille tuli aika yllätyksenä (itsellenikin). Kirjassa käydään tausta läpi perusteellisesti. Sisulaiset olivat jo pitkään miettineet poliitiikkaan vaikuttamista ja jopa oman puolueen perustamista. He kuitenkin päätyivät toimimaan nykyisten puolueiden kautta ja sisällä, mutta perussuomalaisissa heidän agendansa upposi parhaiten ja siellä saatiin toiminnalle poliittinen kanava. Halla-ahon blogin ja Homma-forumin keskustelut olivat persujen kaappauksen pohjatyötä. Sieltä innostettiin samanhenkiset ihmiset liittymään puolueeseen ja lopulta äänestämään johto uusiksi Jyväskylän puoluekokouksessa. Soini oli kätilöimässä Halla-ahon alkuun ja tunnisti hänen potentiaalinsa kannatuksen kasvattamisessa. Hän kuvitteli pitävänsä rasismin aisoissa, poimivansa vain kannatuksen nousun. Toisin kävi ja Soini kannattajineen heitettiin lopulta todella tylysti ulos perustamastaan puolueesta.
Politiikan pelimanneina Halla-aho ja Soini puhuvat eri sävellajeissa: eiralainen uppoavan lännen mollissa, iivisniemeläinen mummonnaurattajan duurissa.
Lauri Nurmi kirjassaan.
Halla-aho oli rasismille/maahanmuuttovastaisuudelle sopiva ukkosenjohdatin ja keulahahmo. Ei välttämättä mitenkään välttämätön, ehkä tilalle olisi tullut joku toinen, jos hän olisiin päätynyt tutkijaksi – tilausta hänen kaltaiselleen selvästi oli ajassa. Halla-aho myös teki hurjasti töitä kannatuksensa ja näkyvyytensä rakentamisessa: naputti jäsenneltyä tekstiä vuosikausia nettiin lähes täysipäiväisesti. Eikä pelkästään poliittista teksti, vaan myös päiväkirjanomaisia tuokioita elämästään (perheestään ja lapsistaan myös). Ei todellakaan voi vähenksyä miehen itsensä tekemää työmäärää ja varmasti takana on paljon kunnianhimoa ja suunnitelmallisuutta. Ei kukaan poliitikko ole tuottanut Suomessa niin paljon tekstiä verkkoon!
Perussuomalaisten tulevaisuus?
En ollut tajunnut, miten rasistinen ja fasistinen järjestö Sisu on ollut (ja on edelleen?). Kyse on kirjoitusten ja heidän itsensä suosittelemien kirjalistojen perusteella ihan “kallonmittaus”-tason ajattelusta. Halla-aho, tai kukaan Sisu-aktiiveista, ei ole käsittääkseni koskaan irtisanoutunut sellaisesta, ei Halla-ahokaan kadu mitään vanhoista kirjoituksistaan substanssin osalta (en ainakaan ole sellaista löytänyt, vain jotain painotuksia tms. on pahoitellut). Se mihin perussuomalaiset ovat puolueena menossa, on tietysti kiinni paljon myös muista puolueista ja maailmankin tapahtumista. Mutta vaikea nähdä puolueen humanistisempaan suuntaan muuttuvan Halla-ahon ohjauksessa.
Halla-aho on kirjan piirtämän kuvan mukaan valmistellut puoluetta hovikelpoisemmaksi ja siis hallituskumppanikelpoiseksi. Toisaalta Halla-aho ymmärtää sen, että kritiikkiin kannattaa vastata hyökkäyksellä ja väittämällä, että perussuomalaisia sorsitaan, ei vähemmistöjä. Hänelle riittää, että omat äänestävät uskollisesti, ei hänen tarvitse, eikä hän halua, kaikkia miellyttää. Halla-ahon puolue elää “me vs. muut”-vastakkainasettelusta. Kun isot puolueet ovat nyt niin lähellä toisiaan, voi esim. kokoomuksella kiusaus kasvaa liian isoksi sopivassa tilanteessa. Mutta voi olla, että hallitukseen persut eivät pääse. Silloin puolue voi siirtyä entistä enemmän omaan lokeroonsa ja kainaloiden tuulettamisesta voi tulla uusi normi. Nyt jo on nähty yhden kansanedustajan erottaminen ryhmästä.
Halla-aholla on vielä itsellään paljon työikää jäljellä ja kulurakennettakin isossa perheessä riittää, joten tuskinpa hän politiikasta on vetäytymässä. Ehkä hän kätilöi puheenjohtajuuden seuraavalle ja siirtyy takaisin Brysselin rahakkaille lehtereille?