Ruhtinas on klassikko, jonka luin nyt kunnolla. Machiavelli antaa ohjeita, miten hallitsija pysyy vallassa erilaisissa tilanteissa.
Kuka oli Machiavelli?
Niccolò Machiavelli (1469–1527) oli firenzeläinen varakkaan suvun poika, joka sai aikansa huippukoulutuksen ilmeisesti Firenzen yliopistossa. Hän oli vuosia Firenzen tasavallan virkamiehenä (diplomaattitehtävissä ja myöhemmin armeijan kehityshommissa). Hän kirjoitti paljon monenlaista runoista lähtien ja oli kai lopulta enemmän humanisti kuin diplomaatti. Kun Medicit valtasivat Firenzen, hän joutui pakoon ja vankilaankin. Hän vietti sen jälkeen vuosia maatilallaan, kirjoitti ja matkusti ja seurasi ilmeisesti aktiivisesti politiikkaa elämänsä loppuun asti.
Machiavelli tunnetaan parhaiten Ruhtinas-teoksestaan, joka on tarkoitettu käytännölliseksi oppaaksi hallitsijalle. Se on ehkä osoitettu Medicien ruhtinaalle todistamaan kirjoittajan kykyjä toimia neuvonantajana.
One must be a fox in order to recognize traps, and a lion to frighten off wolves.
Niccòlo Machiavelli
Valtiaan ainoana päämääränä nähdään vallassa pysymisen varmistaminen ja mielellään sen jättäminen perinnöksi jälkeläisilleen. Kirja on kirjoitettu neutraalisti ja viileän analyyttisesti. Se ei moralisoi, eikä harrasta minkäänlaista eettistä pohdintaa. Kirjoittaja vain antaa neuvoja eri tilanteisiin, lakonisesti ja toteavasti vaihtoehtoja punniten. Real Politik. Tästä syystä häntä on pidetty kyynisen ja muiden tunteista tai ihmisarvosta välittämättömän poliitikon arkkityyppinä, lopputulos oikeuttaa aina keinot. Psykologisena piirteenäkin tunnetaan machiavellismi. On myös esitetty argumentteja sen puolesta, että kirja olisi kirjoitettu tietyssä mielessä varoitukseksi ja äärimmilleen viedyksi satiiriksi. Tästä lisää mainiossa podcastissa Machiavelliestä (YLE).
Machiavellin opit hallitsijalle
Kirjan luvuissa eritellään ensin minkälaisia valtakuntia on olemassa ja pohditaan niiden eroja valtiaan kannalta. Myös perityn ruhtinaan asema poikkeaa vallan anastaneen tai vallan hiljattain ottaneen / saaneen positiosta.
Parhaimpana lähtökohtana Machiavelli pitää perittyä ruhtinaan asemaa, koska silloin on jo niin paljon valmiina, eikä kaikkea tarvitse rakentaa tyhjästä. Kansa ja hallinto ovat jo valmiiksi muotissaan. On helpompi hallita ja kehittää omaa valta-asemaansa.
Nostan tässä muutaman mielestäni perusprinsiipin Machiavellin opeista:
- Uhkia on kahta lajia, ulkoisia ja sisäisiä: Ulkoiseen auttaa vahva armeija ja puolustus, sisäisiin pelko ja säälimätön valtapeli.
- Parempi olla pelätty kuin rakastettu. Se on turvallisempaa, koska pelkoa voi aina vahvistaa ja sen hallinta on omissa käsissä. Rakastettuna on mahdoton pysyä kovin kauaa, koska kansa vaatii aina lisää. Sitä peli ei voi autokraatti voittaa, koska lopulta se johtaa valtiaan häviöön, kun resurssit tehdä hyvää loppuvat.
- Yläluokka on pidettävä omalla puolella. Kansaa ei koskaan voi kokonaan voittaa puolelleen. Isokin osa voi jopa salaa vihata ruhtinasta. Mutta aateliset on pakko saada pelaamaan samaan suuntaan kuin ruhtinaan etu. Tähän on lukuisia keinoja, mutta pelko oman aseman menettämisestä ilman vaihtoehtoja on paras. Aatelisia voi myös vaihtaa, jos he juonivat. Hajoita, pelottele, palkitse valikoiden ja hallitse tuntuu olevan Machiavellin ajatus aatelin käsittelyssä.
- Kun käytetään väkivaltaa, käytetään brutaalisti ja tehokkaasti. Ei voi jättää ruhtinasta kohtaan tehtyjä vääryyksiä/juonimista kostamatta, koska muuten hallitsijan pelko häviää. Lojaalisuus tulee sitä kautta, että ne jotka jäävät ruhtinasta palvelemaan, ovat niin syvällä pelissä, että heidän oma kohtalonsa on sidottu ruhtinaan kohtaloon. Ruhtinaan tärkeimmillä alaisilla ei saa olla muita vaihtoehtoja kuin pelata ruhtinaan eduksi.
- Vahva armeija. Ilman sotilaallista vahvuutta ei voi olla vahvaa ruhtinasta. Jos valtakunta on heikko, toiset syövät sen lopulta.
- Palkkasotilaisiin ei voi luottaa. Pitää käyttää omia joukkoja, koska vain niiden johtajilla ja jäsenillä voi olla sama etu kuin ruhtinaalla. Heillä on ns. all-in, jos hallitsija on pelannut pelinsä oikein. Palkkasotilas voi yllättäen vaihtaa puolta, jos tilanne näyttää pahalta tai joku lupaa enemmän rahaa.
The art of war is all that is expected of a ruler; and it is so useful that besides enabling hereditary princes to maintain their rule it frequently enables ordinary citizens to become rulers.
Machiavelli
- Ruhtinaalla ei saa oikeasti olla periaatteita. Machiavelli tarkoittaa, että mikään periaate tai ideaali ei lopulta saa olla rajoittamassa toimintaa. Kauniita periaatteita ja jaloja arvoja pitää julkisuudessa ehdottomasti vaalia ja ruhtinaan pitää sellaisten mukaan näyttää elävän. Mutta oikeasti pitää aina toimia niin, kuin vallassaolon takaaminen edellyttää. Jos se edellyttää lähipiirin surmaamista tai huijaamista, niin sitten niin pitää tehdä. Vain vallassaolo on ruhtinaan periaate ja päämäärä, kaikki muu on alisteista sille.
- Ei saa olla liian varma asemastaan. Ruhtinaan pitää aina rauhassa ja harkiten pohtia, onko joku ns. luotettu itse asiassa pettämässä ruhtinasta. Ei saa liikaa luottaa siihen, että ruhtinaan asema on vahva. Tässä kehotetaan jonkinlaiseen vainoharhaan, koska ihmiset Machiavellin mukaan aina ovat petollisia ja ahneita.
- Päätökset pitää ruhtinaan aina tehdä itse. Pitää olla lähipiirissä neuvonantajia. Jos ruhtinas ei kuuntele eri alojen tietäjiä, se ei ole hyvä. Mutta ei saa tulla riippuvaiseksi heistä, päätös on aina ruhtinaan, ja se on laki.
Machiavelli ja nykypäivän autokraatit
Perinnöllisiä dynastioita on todellisissa autokraateissa nykyään (onneksi!) vähän. Pohjois-Korea on tällainen ja siellä valta on vaihtunut jo kahdesti isältä pojalle. Selvästi Machiavellin huomio perinnöllisen vallan helpommasta pitämisestä pätee hyvin: Pohjois-Koreassa pojilla on ollut jo valmiiksi katettu pöytä. Toisaalta myös kehotus säälimättä käyttää ja näyttää voimaa mahdollisia haastajia vastaan on sielläkin nähty. Jopa johtajan sukulaisia on tapettu säälimättä vallanvaihtojen yhteydessä. Uuden ruhtinaan pitää näyttää valtansa. Pelko on parempi kuin uskollisuus.
Stalin ja Mao noudattivat uusina ruhtinaina säälimätöntä terroria ja pysyivätkin vallassa kuolemaansa asti. Heitä ei koskaan haastettu palatsivallankumouksien tai sotilasvallankaappausten yrityksillä, tai ainakin mahdolliset alutkin tuli terrorilla karsittua. Afrikassa ja ympäri maailmaa on esimerkkejä tällaisista pienemmässä mittakaavassa (mm. Päiväntasaajan Guinean Obiangit).
Kun ruhtinas alkaa olla kansan silmissä ja puheissa naurettava, on syytä huoleen. Näin kävi sekä Ceausesculle että myös lopulta Saddamille ja Gaddafillekin. Jos ote pelosta ja sitä kautta saavutetusta kunnioituksesta lipsuu, valta voi lähteä nopeasti.
“Mitä ruumiiseen kuuluu, se on vierivä virta, mikä sielullista on, se on unta ja usvaa. Elämä on taistelua ja vieraassa maassa kulkemista, jäljelle jää unohdus.”
Marcus Aurelius
Järjestäytynyt rikollisuus tuli itselleni mieleen monta kertaa Ruhtinasta lukiessani. Sielläkin pelko, kunnioitus ja vainoharha ovat johtajan työkalupakissa. Entinen rikollisjohtaja Immu Ilménin sanoi haastattelussaan, että järjestön sääntöjä rikkovia kohtaan kosto on kriittisen tärkeää tai muuten johtajaa pidetään pellenä. Suoraan Ruhtinaasta: “Pitää olla pelätty, ettei ole halveksittu tai naurettava”. Ei ole niin pientä rikettä, että siihen ei pitäisi puuttua.
Putin varmasti pelkää juuri näitä edellä kuvattuja asioita. Kovasti hän on itsestään mahtavaa ja pelättyä tehnyt sekä rakentanut ympärilleen hovin, jonka edut ovat yhtenäiset. Hän on tehnyt itselleen “maan isän” ja tavallisen kansan suojelijan imagoa. Hänkin yrittää pysyä hallintokoneiston yläpuolella ikään, eikä halua liata käsiään väkivaltaan tai tuomioihin suoraan. Välillä hän puuttuu pieniinkin asioihin osoittaaksen valtiaan lempämielisyyttä. Mutta naurettavaksi joutumisen pelko väijyy: “bunkkeripappa” tai “alushousumyrkyttäjä” voisivat ryöpsähtää yhtäkkiä esiin ja sitten kyyti voisi olla Putinille kylmää. Nuoria leijonia varmasti norkoilee Kremlin liepeillä.
Oikeastaan ainoa asia, jossa ehkä on tapahtunut muutosta, on oman armeijan merkitys. Monillakaan valtioilla ei enää ole vahvaa omaa armeijaa, mutta suvereniteetti säilyy. Kuten vaikka Luxembourg tai Lichtenstein nykyään. Nykydemokratioiden aikana voi olla, että tämäkin on mahdollista sopivien naapureiden kanssa. Mutta onko tämä vain väliaikaista historian kulussa, sitä en osaa sanoa.
Ruhtinas on hyytävän ajankohtainen teos, jota lukiessa ei voi uskoa lukevansa 500 vuotta vanhaa kirjaa! Ohjeet eivät ole eettisiä ohjeita hyvään elämään, mutta autokraateille ne varmasti toimivat edelleen. Kirja auttaa ymmärtämään nykyajan diktaattoreiden pelikirjaa. Vähän on ihminen muuttunut vuosisatojen aikana, valitettavasti.
Lue lisää
Ruhtinas vapaasti luettavana (Gutenberg)