Irtoviiksiä ja sotilastiedustelua

Timo-Liene-Irtoviiksimies-kirja-FB

Sotilastiedustelusta on vähän kirjoja ja suomalaisesta vielä vähemmän. Timo Lieneen elämänkerta on tähän harvinainen poikkeus. Poikkeuksellinen kirja erikoisesta elämästä.

Irtoviiksimies Liene

Julkisuudessa tuntematon Liene oli upseeri, joka opiskeli lisäksi teologian maisteriksi ja oli innokas sotahistorian harrastaja. Liene teki useamman vuoden töitä MPKK:lla sotahistorian opettajana (oli yhtenä suomalaisen radiotiedustelun historiassa, josta kirjoitin aiemmin täällä). Hän oli niitä harvoja, jotka ovat toimineet Kosovosta asti tiedusteluhommissa. Afganistanissa ja Kosovossa Liene toimi alusta asti, Afganistanissa useammassa jaksossa yhteensä pitkän ajan. Liene oli ainoana suomalaisena mukana Naton/USA:n tiedustelua pohjoisosassa tekevässä esikunnassa, vieläpä kakkosmiehenä. Hän toimi myös Brysselissä EU:n sotilastiedustelussa.

Liene kirjoitti kirjan, koska hän sairastui yllättäen vakavaan syöpään ja halusi jättää jälkeensä yhteenvedon itsestään, mutta myös sotilastiedustelusta. Paljon asioita on kerrottu aika pintapuolisesti ja paljon on jätetty kertomatta (näin hän itsekin sanoo, että vain vähän saattoi kirjoittaa). Mutta miehestä jää älykäs ja rehti kuva, vaikkakin varmasti erikoinen personaa, joka oli varmasti usein hankalakin läheisilleen. Hän harrasti kääpiöautoja, jollaisilla huristeli kesät talvet ja pitkin Eurooppaakin. Se on jo saavutus sinänsä!

Kirjan nimi tulee siitä, että kun hänen äitinsä uusi mies kuuli, missä hommissa Liene on, hän kysyi leikillään “Oletko sinä sellainen irtoviiksimies?”. Aika mainio kommentti 🙂

Sotilastiedustelusta

Yksi tiedustelutoiminnan nyrkkisäännöistä on, että ne jotka tietävät, eivät kerro, ja ne, jotka luulevat tietävänsä, kertovat.

Timo Liene

Mitä tekee sotilastiedustelu? Hankkii tietoa muiden maiden ja erityisesti kulloistenkin operaatioiden kohdealueiden sotilaallisista kohteista ja poliittisistakin kuvioista. Signaalitiedustelua, henkilöiltä tiedon hankkimista sekä jatkuvan tiedon hankinta- ja analyysi prosessin luomista. (Sotilas)tiedustelu tekee jokaisen itsenäinen valtio resurssiensa mukaan. Uusi tiedustelulaki tuo ulkomailla tehtävän tiedustelun oikeudet myös Supolle, ennen uutta lakia ulkomailla toimi vain sotilastiedustelu.

Suomalaisen tiedustelun historista kirjoitin aiemmin täällä (vakoilun ja Supon historiasta) ja täällä (Seppo Tiitisen muistelmat).

Pääesikunnan sivuilta löytyy kuvaukset tiedusteluosastosta ja tiedustelulaitoksesta. Sinne kuuluu myös Viestikoekeskus, josta Hesari teki kuuluisan juttunsa. Toiminta on ymmärrettävistä syistä vähän julkisuudessa. Rekrytointiprosessi on kirjan perusteella aika salamyhkäinen, mutta toisaalta sieltä ei helposti poiskaan sitten päästetä. Tässäkin kirjassa kuvia on vähän ja Lienekin on tarkoituksella pitänyt itsestään vähän ääntä julkisuudessa.

Lieneen kirjan perusteella yhteistyö EU-maiden kanssa on aktiivista ja sitä tukee EU:n ulkosuhdehallinnon alaisuudessa toimiva sotilastiedusteluorganisaatio. Sen johdossa oli Lieneen aikaan suomalainen amiraali Alafuzoff. Lieneen kirjasta saa käsityksen, että suomalaisia on arvostettu muissa maissa osaavina alallaan, vaikka resurssit ovat pienet.

Afganistanista

Afganistanin operaation tyyppisistä hankkeista yleensä Liene antaa pessimistisen kuvan. Maassa on heilunut vuosisatojen saatossa monta valloittajaa ja ulkomaista joukkoa (jo Britannia 1800-luvulla), mutta lopputulos on aina sama. Sinne mennään suurella tohinalla auttamaan, mutta homma kuivuu omaan mahdottomuuteensa. Näin käy nyt Amerikkalaisille (kohta jo toista kertaa?).

Sotiminen on myös muuttunut paljon aiemmista vuosikymmenistä. Nyt tappioista 90% tulee tienvarsipommeista jne. Se on myös huomioimisen arvoista, että tappiot tulevat käytännössä kaikki tavallisille maavoimien rivisotilaille, jotka partioivat ja liikkuvat alueilla. Erikoisjoukot tekevät tarkasti valmisteltuja, teknisesti ylivoimaisia ja nopeita iskuja sekä suorittavat tarkkailua ja kohteiden maalitusta, jolloin tappioita ei omalle puolelle juuri tule. Myös lennokkien ja muiden teknisten laitteiden on lisääntynyt paljon, jolloin päivänvalolla ei ole niin suurta merkitystä nykyaikaisille erikoisjoukkotoiminnalle. Paras suoja ei ole niitä vastaan yö, vaan väkijoukkoihin ja väestön sekaan piiloutuinen.

Operaatioiden epäonnistumiseen vaikuttaa isosti sotilaiden ja poliitikkojen monesti hyvinkin itsekkäät ura-ambitiot, jotka eivät palvele isoa tavoitetta. Sotilaita myös kierrätetään nopealla tahdilla, jolloin on kannustin hankkia nopeita näyttäviä tuloksia omana aikana ja jättää sotkut seuraaville. Tulee mieleen Afganistaniin sijoitettu Netflixin mainio elokuva War Machine. Lieneen kirjassakin viitataan elokuvan esikuvana olleeseen kenraali McChrystaliin.

Lieneen testamentti

Kirja on erikoinen lukukokemus, koska se on toisaalta elämänkerta ja yhden ihmisen oman elämän sattumusten läpikäynti. Mutta toisaalta se sisältää paljon sotilastiedustelun asiaa ja tietoa sen toiminnasta. Varmasti tiedusteluasiat on tarkkaan mietitty, eikä mitään alan ihmisille uutta tule. Itselleni oli mielenkiintoista lukea mm. kv-operaatioiden toiminnasta ja sotilasorganisaation toiminnasta yleensäkin. Siinä kerrottiiin tiedusteluesikunnan toiminnasta ja mm. USA:n käyttämästä Command-Post-of-the-Future -järjestelmästä, jota Liene pääsi käyttämään.

Armeija on työpaikkana kovin erilainen kuin normaali yritys, koska hierarkiat ja komentosuhteet ovat tiukat, eikä toiseen armeijaan voi vaihtaa. Paljon on kiinni siitä, minkälainen esimies sattuu kohdalle ja miten heidän kanssaan taiteilee. Itsellänikin on muutamia erikoisia sattumia armeija-ajaltani, erityisesti RUK:n jälkeen. Erityisen huolellinen oli oltava, että ymmärsi, kuka kenenkin esimies on ja kuka on henk. koht. mistäkin kiinnostunut. Monesti pärjäsi pienellä sääntöjen soveltamisella kunkin esimiehen rajojen sisällä – ihmisten kanssahan sielläkin kuitenkin ollaan, vaikka muodollisesti on monesti hyvinkin jäykkää.

Kirjan loppu on syöpähoitojen ja Lieneen oman tilinpäätöksen aikaa. Tämä ei ole mikään johtajan oman kuvan kiillotus. Hän kertoo myös omista hölmöilyistään, mm. useat alkoholista johtuneet haimatulehdukset. Usein on myös kovaa turhautumista sotilasorganisaation toimintaan. Jää käsitys, että hän oli vähän hankalakin persoona joidenkin mielestä. Mutta älykäs, laajalla yleissivistyksellä varustettua ja tehokas kyllä varmasti. Olisi ollut hauskaa seuraa illallisilla, juttua olisi varmasti riittänyt monenlaista.

Kai hän halusi jättää itsestään jotain ennen kaikkea oman ammattinsa tuleville tekijöille, kertoa sattumuksia ja kokemuksiaan. Mutta myös yleisinhimillisesti tuoda perspektiiviä tähän meidän monesti teknokraattiseen ja työkeskeiseen maailmaamme.

Combat Sandals

Yksi mainio tarina oli Lieneen Afganistanista kertoma “Combat sandals”. Hän oli pitkään monikansallisessa tiedusteluesikunnassa, jota yhteen aikaan johtivat saksalaiset. He olivat kovin muodollisia ja stereotyyppisen tarkkoja kaikesta, mm. pukeutumisessa ei sallittu poikkeamia, vaikka olisi ollut 40 astetta lämmintä sisällä.

Liene oli kerran laittanut tukahduttavan kuumalla maihareiden tilalle ruskeat sandaalit ja sai siitä heti nuhteita. Mutta oli keksinyt sanoa, että ne ovat Suomen armeijan standardin mukaiset “Combat sandals”, ja nimenomaan esikuntatyöskentelyyn tehtyjä kuumiin maihin. Selitys meni läpi hieman kulmia kurtistellen.

Joku varustevastaava oli niitä käynyt oikein mittaamassakin ja tohkeissaan pohtinut samanlaisten tilaamista. Hän sai kuulla myöhemmin, että Hollantilaisilla olisi ollut myöhemmin samanlaisen käytäntö. En tiedä, onko tarina oikeasti totta, mutta hauska ainakin! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *