Laura Huhtasaari – mistä on populisti tehty?

Missä Laura, siellä ongelma -kirja käy läpi Huhtasaaren poliittisen toiminnan historian. Miten hänestä tuli niin suosittu politiikko ja miten hän rakensi poliittisen uransa?

Kirjan ovat kirjoittaneet Satakunnan Kansan toimittajat Juha Ståhle ja Sakari Muurinen. He ovat seuranneet Huhtasaaren uraa paikallistasolta MEPiksi ja haastatelleet ison määrän ihmisiä, jotka ovat vuosien saatossa olleet Huhtasaaren kanssa tekemisissä.

Laura-Huhtasaari-kirja-kansi_FB

Taustasta

Huhtasaari tulee Kokemäkeläisestä suvusta, ei mistään köyhästä ja hyvin koulutetusta. Hän kirjoitti keskinkertaiset lukiopaperit ja valmistui opettajaksi Jyväskylästä, tunnetusti gradunsa isolta osin plagioimalla. Haastatellut pitävät häntä fiksuna ja erityisesti sosiaalisesti osaavana, sanavalmiina ja hyvänä esiintyjänä.

Kansainvälisyys on selvästi jo perheestä tuttua: isä oli paperiteollisuudessa vientipäällikkö ja äiti kieltenopettaja, sisko asuu Sveitsissä ja serkkuja Saksassa. Huhtasaaren mies on työterveyslääkäri. Uskonnollisuus tulee äidin suvusta, siellä kovasti adventisteja, miehensäkin tapasi seurakunnan kautta. Hän kävi lukiossa vaihdossa Nebraskassa ja myöhemmin adventtikirkon kautta töissä Mikronesiassa. Ilmeisesti satakuntalainen paikallispolitiikka tai meno ei koskaan kiinnostanyt kuin välinearvona ja hän itse viihtyy hyvin Brysselissä, Helsingistä hän ei ilmeisesti pidä.

Mielenkiintoinen ristiriita hänessä on, että vahvasti kansallisia asioita ja “suomalaisuutta” edustavan puolueen ääniharava ei itse sydänmailla ilmeisesti viihdy kuin loma-asukkaana. Hän pitää MEPinä olosta ja sen mukanaan tuomasta matkustelusta, elintasosta ja ison maailman menosta.

Huhtasaaren poliittinen ura

Huhtasaari liitty puolueeseen 2010. Omien sanojensa mukaan politiikkaan lähtö oli spontaani asia ja euro oli suurin syy: sillä jotenkin petettiin ja huijattiin suomalaisia. Hän oli aiemmin äänestänyt kokoomusta, mutta halusi vahvempia konservatiivisia arvoja: paluuta kotiin, uskontoon ja isänmaahan. Siksi siis PS.

Kirjoittajien mielestä hän on hyvä provosoimaan, esiintymään lyhyissä puheissa, luomaan uhkakuvia ja pelkoja. Syvemmin hän ei koskaan mihinkään pureudu, väistää keskustelusta, jos aletaan argumentoida tiukemmin vaikkapa somessa. Itseään hän ei pidä provosoijana tms.: hän ei ole oikealla, ei vasemmalla, vaan oikeassa. Moni kuvaa huhtasaarta sanalla fanaattinen, myös moni entinen puoluetoveri. Eräs toimittaja nimesi Huhtasaaren “Satakunnan sarah paliniksi”.

“Jokaisen supervoima on olla oma itsensä, vaikka olisi kuinka outo. Kehitä omaa juttuasi.”

Laura Huhtasaari kirjan mukaan

Huhtasaari pyrki eduskuntaan 2011, sai 3500 ääntä ja pääsi heti varalle. Seuraavissa vaaleissa tukena oli kova paikallinen juntaaja Kari Lilja (myös ex-kokoomuslainen), joka teki hurjasti töitä paikallisesti kampanjan näkyvyyden kanssa ja rakensi FB-ryhmillä näkyvyyttä. Ilmeisesti kokoomuksessa oli vanha kypäräpappiosasto, joka haki uutta kotia persuista ja se osaltaan nosti Huhtasaartakin. Soinin porukat eivät myöskään ymmärtäneet some merkitystä ja se avasi paikan puolueen uudelle siivelle ottaa valta, tunnetuin seurauksin soinilaisille.

“Jos Soini puhui kansankielisesti, Laura puhuu kadunkieltä. Se on vielä enemmän kansantajuista (—) porukka syttyy välittömästi. Hän pukee politiikan niin, että kaikki ymmärtävät.”

Sebastian Tynkkynen kirjan haastattelussa

2012 kuntavaaleissa Huhtasaari sai 1064 ääntä Porista ja nosti puoluetta kovasti. Mutta hän ei juuri osallistunut työhön, eikä näyttänyt osoittavan mitään mielenkiintoa paikaillispolitiikkaan. 2014 eurovaaleissa hän sai 9200 ääntä. Eduskuntavaaleissa 2015 Huhtasaari sai 9300 ääntä (7,6% Satankunnan äänistä) ja meni kirkkaasti läpi. Hän teki kirjan mukaan valtavasti jalkatyötä ja kiersi toreilla ja tapahtumissa. Myös taustatiimi jakoi mainoksia todella paljon ja erityisesti FB:n kautta tuli paljon kannatusta ja näkyvyyttä. Eduskunnassa hän ei ilmeisesti lainsäädäntötyössä juuri näkynyt, mutta mediassa sitäkin enemmän mitä erilaisimmilla kommenteilla ja provosoivilla heitoilla.

Iso tekijä hänelle oli presidentinvaaliehdokkuus, jossa hän sai valtavasti näkyvyyttä ja sai yli 207000 ääntä, kolmanneksi eniten (6,9%). Hän pyrki sen jälkeen MEPiksi 2019 ja valittiin yli 92000 äänellä, kolmanneksi eniten siinäkin.

Perussuomalaisten johto tulee kaupungeista

“Nyt alkaa olla unohdettuja tohtoreita, eikä kaikkien urakehitys ole lennossa. Ei mun aikana ollut hanmäkia ja luukkasia. Jos olisivat resursoineet kirkkoslaavin, Halla-Ahohan olisi pysynyt yliopistossa. Mutta kun ei. Se lähti muualle, ja nyt on koko maa kusessa.”

Timo Soini kirjan haastattelussa

Mielenkiintoinen havainto kirjassa oli se, miten pääkaupunkikeskeinen ja oikeastaan “eliittiä” nykyinen perussuomalainen puolue on. Johdossa ja tärkeimpinä taustavaikuttajina ei maakuntien ihmisiä ole. Puheenjohtajakin on Eirassa asuva kielitieteen tohtori. Vain Eerola on Kotkasta ja Tavio Turusta, muut pääkaupunkiseudulta. Persut kritisoivat usein esim. vihreitä maaseudun ja “kansan” unohtamisesta, mutta puolueen johdossa tilanne onkin päin vastoin.

Puolue on myös kovin miehinen, alusta asti on ollut vaikeaa saada naisia mukaan, alussa se varmasti auttoi Huhtasaartakin keräämään näkyvyyttä ja tukea. Vaikuttavatko nämä seikat potentiaalisten kannattajien mielissä tulevaisuudessa? Vaaleissa olisi pakko paikallisesti hyviä ehdokkaita olla, jotta edustajia parlamenttiin pääsee. Mutta se tulee tässäkin kirjassa monelta, että seuraava puheenjohtaja on Riikka Purra.

Huhtasaari ja populismi

Trumpia ja muita uusia populisteja Huhtasaari selvästi ihailee. On vieraillut Le Penin, Salvinin, Faragen jne. luona – sekä myös USA:n rukousaamiaisille. Huhtasaari on siitä jännä, että hän heittelee somee tiukkoja kantoja monenlaisesta, mutta ei koskaan vastaa kysymyksiin tai argumentteihin. Tässä siis noudattelee samoja linjoja kuin muutkin populistit maailmalla. Keskustelussa ja argumentoinnissa on se vaara, että voi huomata argumenttinsa heikoiksi ja jopa vääriksi. Siksi siihen edes lähdetä tai vain intetään vastaan entistä kovempaa. Trumphan on tässä mestari.

“Perussuomalaiset ovat heikoimmillaan Helsingissä ja vahvimmillaan teollisuuspaikkakunnilla, jotka ovat konservatiivisia. Siellä ei kiinnosta kasvissyönti tai homojen oikeudet. Halutaan palkkaa ja Kanarialle. Omalla tavallaan solidaarisia, mutta lähipiirille, ei Amazonille.”

Timo Soimi kirjan haastattelussa

Nils Torvaldsin haastattelu on yksi kirjan analyyttisimpiä. Hän ymmärtää mm. Hakkaraista, joka on ei omalla taustallaan ja koulutuksellaan oikein vain pärjää julkisuudessa. Huhtasaarat Torvalds pitää laskelmoivana, sellaisena joka osaa esittää osaansa ja valita sanansa niin, kuin hänen oma porukkansa haluaa ne kuulla. Torvalds myös pohtii laajemmin populismin kannatuksen taustavirtoja ja syitä. Paljolti päätyy samaan kuin moni muukin: elinkeinorakenteen ja kansainvälisyyden kasvu on muuttanut perinteisten työläisammattien (ja erityisesti duunarimiesten) asemaa, identetiteetti ei ole enää selvä. Se turhauttaa ja tuottaa uudenlaisia poliittisia viestejä.

Mihin Huhtasaari suuntaa seuraavaksi?

Kirjan perusteella ei oikein saa selvää, mitä Huhtasaari seuraavaksi aikoo. Ehkä hän on nyt haluamassaan positiossa. Palkka on hyvä, paineita vähän ulkoa päin. MEPinä on iso vapaus ajaa asioita, joita haluaa. Tai olla osallistumatta päätöksentekoon, mikä on ollut Huhtasaaren ja Hakkaraisen valinta, ainakin tulosten perusteella. He eivät ole missään merkittävissä tehtävissä tai valiokunnissa, eivätkä ilmeisesti edes ole yrittäneet sellaisiin hakeutua.

Kirjaa lukiessa eniten oikeastaan ihmetyttää, miten vähän Huhtasaari puhuu mistään konkreettisesta lainsäädännöstä tai politiikan tavoitteista. EU-ero, islamin ylivalta ja meuhkaaminen sananvapaudesta tulevat hänen puheissaan jatkuvast, mutta mitään konkreettista ei oikein saa irti. Olisiko EU:sta eronnut Suomi kansainvälisyyteen tottuneelle Huhtasaarelle edes itselleen lopulta mieleinen? Tavoite tuntuu jonkinlaiselta nostalgialta ilman konkretiaa tai edes että siihen oikeasti pyrittäisiin.

Ehkä sivuta huutelu ja mediassa provokatiivinen näkyminen riittävät? Huhtasaari voi hyvin päästä vanhalla tunnettuudellaan ja mediastrategiallaan jatkokaudelle. Varsinaista lainsäädäntötyön kautta näkymistä ja pätevöitymistä tuskin on odotettavissa. Ehkä sitä eivät kannattajat haekaan, riittää että tulee otsikoita ja lausuntoja?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *