Tous les musées de Lyon #13: Beaux-Arts

Olen käynyt Musée des Beaux-Artsissa pari kertaa, mutta nyt katselin erityisesti antiikin kokoelmia ja laajoja vanhan taiteen osastoja tarkemmalla silmällä taidehistorian kurssieni pohjalta.

Antiikki

Lyonissa ei ole Louvren kaltaista massiivista kokoelmaa (Napoleonin ryöstösaalis on siellä), mutta joka tapauksessa on paljon enemmän katsottavaa kuin Suomessa. Egyptin ja kaksoinvirtojen kulttuureista on paljon esineitä, patsaita, aseita, sarkofageja ja rakennusten osia esillä. Lisäksi islamilaisesta taiteesta on edustava otos.

Tytöille antiikki oli erityisen kiinnostavaa, koska kävivät juuri koulussa läpi Egyptiä. Itse löysin myös kreikkalaisista kulttuureista esineitä, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt huomiota (mm. minolaisia esineitä ja taidetta).

Vanha maalaustaide

Museossa on suhteessa eniten taidetta keskiajalta 1800-luvulle sijoittuvalta ajalta. Suomessa ei missään voi kerralla katsoa näin laajaa otosta, lähimmät vastaavat isot museot löytyvät Pietarista.

Nyt kiinnitin myös huomiota temperamaalauksiin. Läheltä huomaa tekniikan eron öljyyn – täytyy hattua nostaa sen taitajille, piinallisen tarkkaa puuhaa!

Joukossa on myös valtavan isoja 1600- ja 1700-lukujen maalauksia, joita ei tietääkseni Suomessa ole. Mm. Rubensin isoja töitä. Erittäin mielenkiintoista katsottavaa oli, koska juuri samaan aikaan tavasin Stokstadin oppikirjasta samoja aikakausia.

1600-luvun hallin valtavia maalauksia!

Uudempia maalauksia 1800-luvun lopulta ja modernismin alkuajoilta löytyy myös kattava setti: Picasso, Monet, Manet, Pissarro, Gaugain…

Museo on tehnyt myös teemakierroksia valmiiksi vihkoiksi, joiden kautta voi tutkia jotain teemaa. Nyt tarjolla oli mm. Héros – sankarit, joka pureutui eri aikakausien esimerkkien kautta sankarihahmojen kuvauksiin taiteessa.

Tykkään kovasti paikan kaupasta, siellä on hyviä oppikirjoja monesta osa-alueesta. Ostin itselleni kirjan L´Histoire de L´Art: De la Renaissance á nos jours, joka juoksutti esimerkein melkein vuosi vuodelta renessanssista tähän päivään taidehistoriaa. Mukava tukiopus Stokstadin oheen, merkittäviä teoksia aikajanalla kommentein.

Lue lisää

Aiempi vierailuni samassa museossa vuonna 2017

Lyonin vanhan taiteen museon sivut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *